Abraham Lincoln

Abraham Lincoln

D.W.Griffith 1930 draama

* * ½

Pikakelaus Yhdysvaltain historian arvostetuimman presidentin (1809-65) merkittävimmistä vaiheista "draamaelokuvan isän" ohjaamana, valitettavasti ajoittain sujuvakin kerronta sortuu aivan liian usein näyttelijätyön jähmeyteen ja mahtipontiseen pateettisuuteen - ja sama koskee myös Walter "Johnin isäpappa" Huston'in pääroolia, miehen siteeratessa sentään korvaukseksi Lincolnilta perittyjä ihan hauskojakin poliittisia metaforia kuten: "Raittiiksi herennyt entinen juoppo meni saluunaan ja tilasi tuoremehua, selvittäen samalla ihmettelijöille uutta elämänmuutostaan. Hetken mietittyään hän huikkasi baarimikolle: ’Voithan toki minun tietämättäni heittää sinne vähän viskiä sekaan´"! Kay Hammond, Una Merkel, E.Alyn Warren (Ulysses S. Grant), Ian Keith (John Wilkes Booth), Hobart Bosworth (Robert E. Lee), Lucille La Verne.


Anna Christie

Anna Christie

Clarence Brown 1930 draama

* *

Anna Christie (Greta Garbo) saapuu Minnesotasta New Yorkin satama-alueelle tavatakseen vanhan isänsä, ruotsinsiirtolaisen merimiehen (George F. Marion) ensi kerran 15 vuoteen. Isukki on aikamoinen juoppo, mutta eipä tämän toiveista huolimatta tyttärelläänkään kovin "kunniakas ja puhtoinen" lähimenneisyys ole... Garbon eli Greta Gustafsson’in ensiesiintyminen äänielokuvassa ("Give me a whisky, ginger ale on the side, and don’t be stingy baby!") on melkoisella ylipaatoksella vedetty, eikä veden varasta nostetussa sulhasehdokkaassakaan (Charles Bickford) kehumista... Marie Dressler oikeastaan ainoa valopilkku näyttelijäpuolella jo elämänsä ehtoopuolta käyvänä ja viinalla kyllästettynä sataman ruusuna, tosin melko uskomattomaan tahtiin tässä ilolientä muutenkin kiskotaan siihen nähden että kieltolaki oli yhä voimassa... Pappa-svenssonin oikea nimi? Chris Christopherson! James T. Mack, Lee Phelps.


The Big Pond

The Big Pond

Hobart Henley 1930 komedia/musiikki

* ½

Venetsiassa lomamatkalla oleva rikkaan amerikkalaisen purukumitehtailija-isän (George Barbier) tytär Barbara (Claudette Colbert) tapaa komean ranskalaismiehen Pierre'n (Maurice Chevalier) ja ihastuu oitis, huolimatta jo puoliksi kihlatusta kotikaupungin hepusta nimeltä Ronnie (Frank Lyon). Viimemainittu kehittelee isäukon kera "ulkomaan epelin" päänmenoksi juonen, jossa tuo sulhaskandidaatti otetaan mukaan Valtoihin ja laitetaan raatamaan hanttihommissa itsensä läkähdyksiin... Tyhjänpäiväiseksi jäävä Chevalier/Colbert -romanssihassuttelu, huolimatta muutamasta huvittavastakin heitosta kuten mamman (Marion Ballou) kommentti Barbaralle: "Don't bite the gum that feeds you"! Mutta mikseivät rakastavaiset ehdi toisiaan yhtään näkemään siinäkään vaiheessa kun Chevalier ylennetty peräti toimariksi keksittyään viinanmakuisen(!) purkan? Ja miksi asuisi edelleen pienessä vuokrahuoneessaan varsinaisten mulkkunaapureiden keskellä - tosin siihen lienee suurimpana syynä tuo söpö pikkutyttö-apulainen (Elaine Koch) sillä lauleskelihan äijä vielä "Gigi" -leffassakin (1958) vanhana pervona papparaisena "Thank heaven for little girls"...! Andrée Corday, Nat Pendleton.


The Doorway To Hell

The Doorway To Hell

Archie Mayo 1930 rikos

* *

Nuoren gangsteripomon Louie Ricarno’n (Lew Ayres) mielestä Chicagon rikollisjengien välinen jatkuva kilpailu on ihan turhanaikaista ja kalliiksi tulevaa puuhaa, joten hän pistää pystyyn suuren joukkokokouksen jossa puoliväkisin ajaa läpi ehdotuksen voimien yhdistämisestä. ”Aselepo” tuokin ennenkokematonta vaurautta ja vakautta hämäräbisneksiin - mutta sitten kaikkien yllätykseksi Louie ilmoittaakin siirtyvänsä takavasemmalle aloittaakseen kunniallisen ukkomiehen elämän, mikä tarkoittaa luonnollisesti välitöntä valtatyhjiötä... Perusteemat sisältävä mutta luvattoman jähmeästi toteutettu rikoskuvaus: etenkin tuon pääetsivän (Robert Elliott) ulosanti ja olemus sai muistelemaan Koiviston Manuakin varsinaisena duracell-pupuna. Yhtämittaista tuijottelua ja epäloogista käytöstä tarjolla muutenkin liian kanssa, eikä auta nyt edes nuori James Cagney sivuroolissa. Dorothy Mathews, Leon Janney, Noel Madison, Edwin Argus.


Epäiltynä murhasta

Murder!

Alfred Hitchcock 1930 rikos

* *

Nuori näyttelijätär (Norah Baring) pidätetään ystävättärensä murhasta, ja kaikki aihetodisteet tuntuvat viittaavan syyllisyyteensä. 12-henkinen valamiehistö vetäytyy pohtimaan tuomiota, ja lopulta vain yksi heistä eli kuulu teatterimanageri Menier (Herbert Marshall) uskoo edelleen tytön viattomuuteen kun ”ei noin ihastuttava olento sellaiseen pystyisi” - tullen kuitenkin pian jyrätyksi ja niin neitonen passitetaan vankilaan teloitustaan odottelemaan. Menier ei tyydy tähän vaan aloittaa omat tutkimuksensa... Tulevan ”vuosisadan ohjaajan” jo suuntaa-antava varhaisteos teknisesti komeine kuvauksineen ja tuttuine juoniaihioineen - tosin dramaattisimmissa kohtauksissa etenkin leikkaus turhankin kikkailevaa vielä ja henkilöhahmojen logiikka... niin, sitä ei juurikaan löydy. Näyttelijöistä Baring sievä mutta täysin lahjaton, Marshall sen sijaan huomattavasti eloisampi kuin myöhemmissä rooleissaan itsetietoisena herrasmiehen perikuvana. Phyllis Konstam, Edward Chapman, Esme Percy, Miles Mander.


Follow The Leader

Follow The Leader/ Manhattan Mary

Norman Taurog 1930 komedia/musiikki

* ½

Elokuvia jotka lähtökohtaisesti vaatisivat pääosaa vetävän showmiehen eli tässä tapauksessa Ed "Keenanin isä" Wynn'in fanittamista - ikävä kyllä itse en innostunut tuosta homomaisesta elehtemisestä ja höpötyksestä, varsinkin kun paras kaverinsakin (Lou Holtz) samaa rasittavaa maata. 19-vuotias Ginger Rogers valopilkkuna, muttei hänkään saa tässä isommin jostain syystä tanssi/laulutaitojaan esitellä vaikka nimenomaan siitä pääasiassa kysymys - eli valokeilaan pääsystä Ethel Merman'in varjosta... Stanley Smith, Lida Kane, Bobby Watson, Donald Kirke.


Hornan enkelit

Hell’s Angels

Howard Hughes 1930 sota

* *

Rutledge-nimiset brittiveljekset (Ben Lyon, James Hall) viettävät iloista opiskelijaelämää mm. lomailemalla Saksassa 1910-luvun alkuvuosina - vaan sitten syttyy I maailmansota ja kaksikon tie vie kuninkaallisiin ilmavoimiin... Miljardööri-Hughesin mieletön (ja ultrakallis) produktio elää täysin kieltämättä mahtavien lentokohtaustensa varassa, väliin tungettu ihmissuhdedraamailu sitten sitäkin pitkäpiimäisempää seurattavaa - tosin toimintaakin yritetty pilata tehokkaasti noiden aina yhtä sietämättömien nopeutustrikkien myötä. Tämän perusteella muuten sellainen suht oleellinen väline kuin laskuvarjo keksitty ottaa käyttöön yllättävän myöhäiseen... Jean Harlow, John Darrow, Lucien Prival, Frank Clarke, Roy Wilson, Douglas Gilmore.


© Paramount Pictures

marxbrothers_ssc_04.jpg

Koirankeksit

Animal Crackers

Victor Heerman 1930 komedia

* * *

Ei aivan niin hauska farssi kuin muutama myöhempi Marx-pläjäys, mutta hupia riittää silti ihan kotitarpeiksi: Groucho heittää kapteeni Spaulding’in roolissaan vitsien lomassa myös eräitä kuuluisimpia laulujaan ja tyypilliset mono- & dialoginsa vaikuttavat tässä tavallistakin improvisoidummilta - eipä siis ihme että legenda sekoaa omissakin sanoissaan erään pöytäkeskustelun yhteydessä oikein kunnolla ja selvästi tahattomasti! Vaan mitäs näistä, antaa kameran pyöriä vaan... Chico Marx, Harpo Marx, Zeppo Marx, Margaret Dumont.


Kulta-aika

L’âge d’or

Luis Buñuel 1930 draama

* ½

Buñuelin vain osittain äänielokuvana toteuttaman surrealistisen 60-minuuttisen klassikon aikanaan tuottaman kohun ymmärtää, mutta itse en osannut yhdistää vertauskuvallisuuksia ja ”shokki”kohtauksiaan ainakaan mihinkään koukuttavaan viihteellisyyteen. ”Sivistyneen nykyihmisenkin” taipumus primitiivisiin hetken mielijohteisiin heti kun yhteiskunnallinen asemansa tarjoama lainsuoja sen mahdollistaa lienee teoksen keskeisin sanoma - voin olla väärässäkin. Gaston Modot, Lya Lys, Caridad de Laberdesque, Max Ernst, Josep Llorens Artigas, Lionel Salem.


Kymmenen vuoden tuomio

The Big House

George W. Hill 1930 rikos

* * ½

Nuorimies nimeltä Kent Marlowe (Robert Montgomery) passitetaan ’Isoon Taloon’ eli keskusvankilaan kärsimään rattijuopumuksesta johtuneesta yliajosta langetettua 10 vuoden kakkua. Mies päätyy samaan selliin kahden kokeneemman asukin, ryöstökeikkaan aikanaan osallistuneen Joe Morgan’in (Chester Morris) sekä laitoksen pahimman tapauksen Machine Gun ’Butch’ Schmidt’in (Wallace Beery) kaveriksi - Marlowen sortuessa alkukommelluksien jälkeenkin kaikkiin virheisiin mitä linnassa yleensä mahdollista tehdä… Varsinainen vankilakuvausten peruskivi sekä hyvässä että pahassa, eli turruttavia kliseitä piisaa mutta myös kenties rajuinta loppukliimaksia kautta historian. Eniten häiritsevät Montgomeryn ja siskonsa Leila Hyams’in hahmotukset: eräs 30-luvun suurimmista tähdistä ja sittemmin myös (sota)sankareista vielä tässä pelkkä koko ajan valittava pikkunilkki, ja sitä linnakundiaan Hyamskin vain odotellut kiltisti vuosikaudet? Ja miksi muuten tilanteensa täysin ymmärtävä johtaja (Lewis Stone) sitten kuitenkin haluaa majoittaa vihreän tulokkaan laumansa arvaamattomimman pukarin kanssa samaan häkkiin? George F. Marion, J.C.Nugent, Karl Dane, DeWitt Jennings.


Laidies Of Leisure

Ladies Of Leisure

Frank Capra 1930 draama

* *

Taas yksistä kotibileistä tylsistyneenä häipynyt taidemaalari Jerry Strong (Ralph Graves) kohtaa yöllisellä autoajelullaan puolestaan huvijahdilta kesken kaiken poissoutaneen escort-neitosen Kay Arnold’in (Barbara Stanwyck). Matkalla kohti New Yorkia Jerry toteaa nuoren naisen omaavan varsin kuvaukselliset kasvot, ja pyytääkin tätä mallikseen kohtuullisella tuntipalkalla - ja eipä aikaakaan kun Kay ihastuu mieheen palavasti, mikä taas on tämän ökyrikkaita vanhempia (Nance O’Neil, George Fawcett) vähemmän miellyttävä uutinen… Ei melodraamojen pohjasakkaa millään muotoa, silti aivan liian kanssa kliseillä pilattu tämäkin: Stanwyck nyyhkii rakkaudentuskissaan sentään ihan johdonmukaisesti, mutta Gravesin mielenliikkeistä ei paljon tolkkua ota. Siihen päälle ne ensijuhlien syyntakeettomat party-animalit (heittelevät mm. jostain 30. kerroksesta esineitä jalankulkijoiden päälle!) sekä ikityperät ”luokkatietoisuudet” mitä aikuisen pojan naisvalintoihin tulee niin hohhoijaa. Stanwyckin hersyvä kämppäkaveri Marie Prevost suurin syy katsoa tämä, myös surullisen kohtalonsa vuoksi muutamaa vuotta myöhemmin. Lowell Sherman, Juliette Compton, Johnnie Walker.


© Universal Pictures

all_quiet_on_the_western_front_1930_paul_and_kat_meet_again_part_2.jpg

Länsirintamalta ei mitään uutta

All Quiet On The Western Frontacademy_award_trophy.jpg

Lewis Milestoneacademy_award_trophy.jpg 1930 sota

* * * ½

Kertomus saksalaisista sotilaista I maailmansodan melskeissä... Erich Maria Remarque'n kuuluisan, pasifistisen sotaromaanin klassinen elokuvaversio vaikuttaa vielä 70 vuoden jälkeenkin ihmeen hyvin säilyneeltä erityisesti kuvauksensa ja dialoginsa puolesta. Ikävä kyllä, vaikuttava sanoma ei pahemmin hyödyttänyt (yhtä vähän kuin Jean Renoir'n vastaavassa mutta tylsemmässä klassikossa "Suuri illusioni" 1937) kun muuan herra Hitler päästettiin vapaasti mellastamaan ja "maailma paloi osa 2" kaikesta huolimatta. Mm. saksalainen humoristilaulaja Udo Lindenberg tiivistää eräässä 1980-luvun biisissään aiheen sattuvan lakonisesti: "Jawohl! Living in Germany, it's very nice, we're Masters of War, we tried it twice! And now we stand by for World War Three: Prosit und auf Wiedersehen, Germany"! Louis Wolheim, Lew Ayres, John Wray, George Summerville, Russell Gleason.


Maa

Zemlja

Aleksandr Dovzhenko 1930 draama

* ½

Myös ukrainalaiskyliin ja silmänkantamattomiin ulottuville viljapelloilleen/hedelmätarhoihinsa on leviämässä ties-miten-monivuotis-suunnitelman mukaisesti kolhoosijärjestelmän ihanuudet rikkaiden maanomistajien kauhuksi. Uudistuksen keskeinen agitaattori nuori isäntä Vasili (Semjon Svashenko) lupaa koneiden hoitavan tästedes raskaimmat hommat kylänväen riemuksi, mutta erityisesti kulakki-tilallisen (Ivan Franko) pojan (Pjotr Masokha) sisällä kytee sammumaton viha… Kommunistisen elokuvan peruspilareita: kuvauksellista jylhyyttä, näyttelijät kuin mielisairaalasta karanneita ikuisuuksia kestävine tuijotuksineen ja ilveilyineen, sanoma luonnollisesti silkkaa propagandakuraa. Tämänkään perusteella ei tarvitse ihmetellä yhtään ettei näistä ryssistä ole viimeiseen sataan vuoteen oikein mihinkään ollut. Stepan Shkurat, Julija Solntseva, Jelena Maksimova, Nikolai Nademsky, Vladimir Mikhailov, Pavel Petrik.


Marokko

Morocco

Josef von Sternberg 1930 draama

* ½

Ranskasta Marokon Mogadoriin juuri saapunut kabaree-laulajatar (Marlene Dietrich) ihastuu komeaan mutta omia teitään kulkevaan amerikkalaiseen muukalaislegioonalaiseen (Gary Cooper), samalla kuin keski-ikäinen varakas herrasmies (Adolphe Menjou) tarjoaisi turvallisempaa tulevaisuutta... Tavattoman tylsä ja hidas ”kolmiodraama”, jossa Cooperin tuuliviiri-hahmotus vielä käsittämättömämpi kuin ”ah niin kohtalokkaasti” joka kohtauksessaan tuijottelevan Dietrichin. Ulrich Haupt, Eve Southern, Francis McDonald, Paul Porcasi.


Passion Flower

Passion Flower

William C. de Mille 1930 draama

* ½

Varakkaan perheen tyttö ‘Cassy’ (Kay Johnson) on palavasti rakastunut talon salskeaan Dan-nimiseen autonkuljettajaan (Charles Bickford), ja huolimatta isän (Winter Hall) jyrkästä vastustuksesta on valmis lähtemään (tietenkin potkut saavan) armaansa kera kohti yhteistä tulevaisuutta siltä seisomalta. Puolestaan jo rikkaisiin naimisiin ehtinyt serkkunsa sekä läheisin ystävänsä Dulce (Kay Francis) tukee Cassya koko sydämestään ja olisi valmis siihen myös taloudellisesti, mutta omatoimisuudestaan ylpeä Dan pitää tuota lähinnä holhoavana köyhäinavustuksena ja vakuuttaa tuoreen avioparin pärjäävän ilmankin… Noin puoleenväliin asti uskottavasti sekä elämänmakuisesti etenevä kuvaus varojen ja mahdollisuuksien iänkaikkisen epätasaisesta jakaantumisesta hajoaa sitten yhtäkkiä käsittämättömään käänteeseensä, kun siihen asti maailman hyväsydämisin Francis sekä suoraselkäisyyden ilmentymä Bickford ihastuvatkin toisiinsa - ilman pienintäkään huolta ikipyyteettömän Johnsonin ja pienten lastensa kohtalosta! (Sen Francisin ökyrikkaan puolison Lewis Stone’n ajatukset ei kai sitten kiinnosta sitäkään vähää kun ikäeroakin näyttäisi olevan leffassa mainitun ”muutaman” sijaan tarkemmin ottaen noin neljäkymmentä vuotta…) No, onneksi sentään Bickford tajusi aikanaan luopua näistä ensilikistäjän rooleista siirtäen kirveellä veistetyt piirteensä ja ulosantinsa huomattavasti niille sopivampiin hämärähommiin... Zasu Pitts, Dickie Moore. Vielä uransa alkutaipaleella oleva Ray Milland vilahtaa yhtenä juhlavieraista.


Raffles

Raffles

George Fitzmaurice 1930 rikos

* * ½

Lontoon kuuluisin mestarivaras A.J.Raffles (Ronald Colman) on alkanut kuitenkin jo vakavissaan harkita eläkkeelle jäämistä niistä hommista, etenkin kun ajatukset vie yhä vahvemmin korviaan myöten rakastunut heilastus (Kay Francis) - vaan sitten parhaan kaverinsa (Bramwell Fletcher) taloudellinen ahdinko saa miehen vielä kerran riskeeraamaan kaiken... Mukavatunnelmainen ja väläyksittäin herkullisia näyttelijäsuorituksia (erityisesti Alison Skipworth seitsenkymppisenä flirttailija-matamina!) sisältävä 'herrasmieshuijari' –tarina, mikä korvaa turhankin yksinkertaista juonenkulkua. Frances Dade, David Torrence, Frederick Kerr, John Rogers, Wilson Benge.


Romantiikka

Romance

Clarence Brown 1930 draama

* ½

Iäkäs pappismies Tom Armstrong (Gavin O'Connor) antaa uudenvuodenaaton ratoksi "opettavaisen esimerkin" vastarakastuneelle pojanpojalleen (Elliott Nugent) omasta nuoruudenromanssistaan, kohteenaan ollen tuolloin kuuluisa italialainen oopperadiiva nimeltä Rita Cavallini (Greta Garbo)... "Romantiikka", heh heh... Umpipaatoksellinen muutaman huoneen rakkaushömppä, mitä Garbon raskas aksentti ja maneerinen ilmeily vain korostaa. Vuoden toista oscar-ehdokkuutta ("Anna Christie") kuitenkin pukkasi tälläkin suorituksella. Lewis Stone, Florence Lake.


Sininen enkeli

Der blaue Engel/ The Blue Angel

Josef von Sternberg 1930 komedia/draama/musiikki

* *

Saksalaisen poikalukion englanninkielen professori Rath (Emil Jannings) kuulee luokkansa "nörtiltä", että muut pojat tykkäävät juosta yökaudet paikallisella Sininen Enkeli -klubilla katsomassa todellista vetonaulaa: kuulua säihkysääri-laulajaa Lola'a (Marlene Dietrich). Tuohtuneena proffa lähtee henkilökohtaisesti laittamaan lopun moiselle turmeltuneisuudelle, mutta Lolan viehkeys uhkaa olla hänellekin vastustamatonta... Kauaksi minun "elämää suurempi" -listoiltani jäävä klassikko ja 'Die Dietrichin' läpimurto, johtuen ennen kaikkea pääkaksikon lähes kaikkien edesottamusten selittämättömyydestä: mitä Lola näki tuossa yli-ikäisessä, -painoisessa ja kaikinpuolin tönkössä ukkelissa, tuliko proffalle edes mieleen vain ilmoittaa oppilaittensa tekemisistä perheilleen etc etc. Ja mitä ihmettä tapahtui pariskunnan välillä niiden neljän vuoden aikana mitkä hypätään kerralla yli? Kurt Gerron, Rosa Valetti, Hams Albers.


Sinner’s Holiday

Sinner’s Holiday

John G. Adolfi 1930 draama/rikos

* * ½

Suuren James Cagney’n debyyttileffa, jossa mies toki ajautuu heti ”gangsteripuuhiin” mutta vielä näin aluksi melkeinpä puolivahingossa. Mamman (Lucille ”Lumikin noita” La Verne) vetämän perheyritys-tivolin työntekijöistä muitakin sotkeentunut siinä sivussa vielä kiellossa olevan viinaksen salamyyntiin, parasta antia kuitenkin Cagneyn siskotyttöä esittävä pirtsakka Evalyn Knapp. Grant Withers, Joan Blondell, Otto Hoffman, Warren Hymer, Ray Gallagher, Hank Mann, Purnell Pratt.


Street Of Chance

Street Of Chance

John Cromwell 1930 rikos/draama

* *

Lainatakuita käsittelevää toimistoa pyörittävä John Marsden (William Powell) tunnetaan uhkapeli-piireissä nimellä 'Natural Jones', herrasmiesmäisenä mutta raha-asioissa tinkimättömänä kovanaamana. Vaan sitten kaksi samanaikaista viestiä saa Marsdenin tekemään päätöksen laittoman uransa lopettamisesta: vaimon (Kay Francis) asettama ehdoton uhkavaatimus sekä velipojan (Reginald Toomey) ilmoitus kohta kaupunkiin saapumisesta "pokeripöytiä putsaamaan"... Loppujen lopuksi pelkästään pelaamisen moraalittomuudesta saarnaamaan tyytyvä opetuselokuva, Powellin maneerien ja Toomeyn rasittavan virnuilun säestyksellä. Jean Arthur, Stanley Fields, Brooks Benedict.


© Fox Film Corporation

bigtrail.jpg

Suuri lännen tie

The Big Trail

Raoul Walsh 1930 western

* * *

Amerikan (miespuolisen) elokuvayleisön ehkä palvotuin ikoni kautta aikain, John Wayne, tekee ensimmäisen sankariroolinsa tässä muhkeassa ja kaikki perusainekset sisältävässä eepoksessa: suuren vankkurikaravaanin matkaa seurataan läpi paahteen ja myrskyjen, virtojen ja aavikoiden, vuorten ja tasankojen kohti päämäärää eli 3000 mailia lännempänä sijaitsevaa hedelmällistä laaksoa - tarjoten siinä sivussa tietenkin myös romantiikkaa, intiaaneja ja ilkeiden roistojen juonitteluja riittämiin. Joistain näyttelijäosaston yli-ilmeilyistä ja vanhahtavasta dialogista huolimatta yllättävän valmis teos kaikkinensa. Marguerite Churchill, El Brendel, Tully Marshall, Tyrone Power Sr., Dave Rollins, Frederick Burton, Charles Stevens.


The Unholy Three

The Unholy Three

Jack Conway 1930 rikos

* *

Tivolin Voimamies (Ivan Linow), Kääpiö (Harry Earles), Vatsastapuhuja (Lon Chaney) sekä viimemainitun sussu Rosie (Lila Lee) joutuvat taas yhden skandaalimaisen ja katsojia myös taskuvarkauksien muodossa vedättäneen esityksen jälkeen lopettamaan kiertuehommat - mutta keksivät sitten seuraavaksi perustaa rikkaiden asiakkaiden eläinkaupan, joiden kartanoissa voitaisiin tällä verukkeella käväistä myös ryöstöpuuhissa... Alkeellisen kömpelö niin juoneltaan kuin dialogiltaankin tämä ”tuhatkasvo” Lon Chaneyn (joka tässäkin puolet ajasta vanhan mummun valepuvussa) ensimmäiseksi ja viimeiseksi äänielokuvaksi jäänyt rötöstely. Täysin näyttelijätaidottomat Linow ja Earles etenkin mukana vain erikoisuusmielessä, niinpä koko homman ainoa valopilkku hehkeä ja pirtsakka kaunotar Lee. Elliott Nugent, John Miljan, Clarence Burton, Crauford Kent.



Paras elokuva: Länsirintamalta ei mitään uutta (Lewis Milestone)

Miespääosa: Lew Ayres (Länsirintamalta ei mitään uutta)

Naispääosa: Evalyn Knapp (Sinner's Holiday)

Miessivuosa: Louis Wolheim (Länsirintamalta ei mitään uutta)

Naissivuosa: Marie Dressler (Anna Christie)