© Warner Bros.

Aavevuori

Rocky Mountain

William Keighley 1950 western

* * *

Maaliskuu 1865. Konfederaation kapteeni Barstow (Errol Flynn) on saanut Sisällissodan aivan viime vaiheissakin melkoisen huimapäisen tehtävän suorittaakseen, minkä toivotaan antavan vielä edes sen aavistuksen toivoa koko sodankulun kääntämiseen tai ainakin pitkittämiseen: Barstowin tulisi yhyttää Kalifornian rajoilla kyseisen osavaltion kapinallismielisistä koostuva pikkuarmeija ja johdattaa se Sacramentoon sekä sieltä käsin vallata alueita 2000 mailin(!) päässä lännessä sijaitsevan rintaman suuntaan. Oman kahdeksan miehen yksikkönsä suunnitelmia ilmestyvät kuitenkin sotkemaan paikalliset shoshone-intiaanit sekä näiden jahtaamien postivaunujen pelastusoperaation aiheuttama ylimääräinen ohjelmanumero… Niin toiminnaltaan kuin sanailultaankin terävästi toteutettu, tapahtumarikas Amerikan Sisällissodan ja intiaanisotien eräs sivujuonne. Silti kovastikin kysymyksiä yleistilanteensa puolesta herättävä, etenkin tuon nähtävästi aivan lähiseudulla sijaitsevan Unionin varuskunnan suhteen… ja olisiko Flynn voinut tässäkin selvitä ilman ’Custer-tyylistä’ sankarikuolemaa (”He kuolivat saappaat jalassa” 1941) ratkaisevan lopputaistelun yhteydessä vähän järkevämmällä taktiikalla? No, lohdukkeeksi sentään postivaunuista pelastetusta Patrice Wymore -nimisestä neitosesta iskostui hieman myöhemmin legendaarisen nautiskelijan kolmas ja viimeinen ”virallinen” Mrs. Flynn... Kiintoisia sivunaamoja kuten Slim Pickens ensimmäisessä kreditoidussa roolissaan sekä Dickie ”Pinokkio” Jones. Scott Forbes, Guinn ’Big Boy’ Williams, Howard Petrie, Chubby Johnson, Robert ‘Buzz’ Henry, Shep Wooley, Peter Coe, Rush Williams.


Alamaailman diktaattori

711 Ocean Drive

Joseph M. Newman 1950 rikos

* * ½

Vaatimattomaan palkkakuittiinsa kyllästynyt puhelinyhtiön teknikko Mal Granger (Edmond O’Brien) on heti valmis leikkiin mukaan, kun kaverinsa Chippie (Sammy White) ehdottaa lähtemistä avustamaan yksityisen vedonlyöntibisneksen uudelleenorganisoinnissa. Grangerin mm. radioliikenteeseen tuomat tekniset innovaatiot ovatkin niin mullistavia että kyseisen syndikaatin liiketoimet paisuvat nopeasti koko Kalifornian osavaltion laajuisiksi, ja mies itse kohoaa yhä korkeammalle hierarkiassa - mutta huipulla on tunnetusti tuulista, etenkin näissä piireissä… Niin arkaan paikkaan osui tämä pimeiden pelimarkkinoiden vaarallisuudesta tiedottava rikosdraama, että ainakin alkutekstien mukaan jopa poliisisuojelua tarvittiin leffan tekovaiheessa. Muuten ihan mitat täyttävää meininkiä häiritsee O’Brienin hahmo, jonka kääntyminen tavallisesta duunarista häikäilemättömäksi gangsteriksi tapahtuu epäuskottavan hetkessä - ja sitten ollaan taas yht’äkkiä kuin mikäkin hermoraunio kaiken itsevarman uhon perään. Myös loppujuoksentelut patorakennuksen uumenissa kestävät turhan pitkään vääjäämätöntä odotellessa. Joanne Dru, Otto Kruger, Barry Kelley, Dorothy Patrick, Don Porter, Howard St. John, Robert Osterloh.


Armeijan monnit

At War With The Army

Hal Walker 1950 komedia

* *

Dean Martin'in ja Jerry Lewis’in ensimmäisiä yhteisprojekteja filmin muodossa tämä armeijafarssi jossain kotomaan tukikohdassa II maailmansodan aikaan. Muutama hauskakin gagi sekaan tietty mahtuu, mutta huumori perustuu yleisesti ottaen aivan liikaa pelkkään Jerryn ilveilyyn ja naamanvääntelyyn sekä esimiestensä matkimiseen "hassulla äänellä". Mike Kellin, Jimmie Dundee, William Mendrek, Jean Ruth, Angela Green, Polly Bergen.


Ase kädessä

Gunfighter

Henry King 1950 western

* * ½

Laadukas, mutta juoneltaan hieman yllätyksettömän yksioikoinen lännenklassikko tuhoontuomitun ja nihilistisen pyssysankarinsa (Gregory Peck) tavoin. Helen Westcott, Millard Mitchell, Jean Parker, Karl Malden, Richard Jaeckel.


© Metro-Goldwyn-Mayer (MGM)

theasphaltjungle.jpg

Asfalttiviidakko

The Asphalt Jungle

John Huston 1950 rikos

* * * *

Vasta äskettäin vankilasta vapautunut saksalaissyntyinen suurrikollinen (Sam Jaffe) kerää alan ammattilaisista koostuvan ryhmän (etunenässä Sterling Hayden) suureen timanttikeikkaan. Kaikki on jälleen kerran valmista täydelliseen rikokseen, mutta jo toteutusvaiheessa alkavat palapelin osaset pikkuhiljaa rikkoutua... Klassikko, jota on sanottu täydellisimmäksi "inhimillisen yritteliäisyyden vasenkätisen muodon" (siis rikollisuuden) kuvaajaksi - ja kyllähän tätä katsoessa muistuu mitä vahvimmin äitimuorin opetukset mieleen: "Rikos kannattaa aina jos ei jää kiinni", tai miten se nyt menikään... Nuori ihana Marilyn Monroe varhaisessa roolissa vanhan, kieron papparaisen (Louis Calhern) rakastajattarena (hyi se!). James Whitmore, Jean Hagen, John McIntire, Marc Lawrence.


© Paramount Pictures

sunset-boulevard-1.jpg

Auringonlaskun katu

Sunset Blvd.

Billy Wilder 1950 draama

* * *

Nousua uralleen tavoitteleva nuorehko käsikirjoittaja Joe Gillis (William Holden) suunnittelee juttunsa pääosasankarittareksi jo vuosikymmeniä sitten mykkäelokuvan kaudella parhaat päivänsä nähnyttä diivaa Norma Desmond'ia (Gloria Swanson). Miehestä tuleekin vierailunsa myötä eukolle jonkinlainen nuoruuden peilikuva jonka kautta vajota muistoihin... Tunnetuin "Hollywoodin kulissien takana" -klassikko, jossa kyllä sanomaa ja ironiaa piisaa mutta kiinnostavan toiminnan kanssa vähän niin ja näin. Useampikin elokuvamaailman silmäätekevä vilahtaa omana itsenään kuten ohjaaja Cecil B. DeMille, juorutoimittaja Hedda Hopper ja jopa Buster Keaton. Erich von Stroheim, Nancy Olson, Jack Webb, Fred Clark.


© Stanley Kramer Productions/United Artists

jos_ferrer-mala_powers_in_cyrano_de_bergerac_1.jpg

Cyrano -miekan mestari

Cyrano de Bergerac

Michael Gordon 1950 seikkailu/draama

* * * ½

Isonenäinen seikkailija, runoilija ja miekkasankari Cyrano (José Ferreracademy_award_trophy.jpg) rakastaa palavasti tavoittamatonta aatelisneitoa Roxanne'a (Mala Powers) 1600-luvun Pariisissa... Klassinen tarina, uskollisesti sovitettu Edmond Rostand'in romaanin pohjalta perinteisenä yhden miehen showna - tästäkin siis pääosa-oscar Ferrerille paukahti. William Prince, Morris Carnovsky, Ralph Clanton, Lloyd Corrigan, Virginia Farmer, Edgar Barrier, Elena Verdugo, Albert Cavens, Arthur Blake, Don Beddoe, Percy Helton, Virginia Christine.


© Columbia Pictures Corporation

bornyesterday2.jpg

Eilen syntynyt

Born Yesterday

George Cukor 1950 draama/komedia

* * *

Harry Brock (Broderick Crawford), pahinta laatua miljonääri eli sivistymätön öykkäri, on juuri saapunut Washingtoniin kasvattaakseen tuottavia romuttamobisneksiään hieromalla kyseenalaisia sopimuksia paikallisten poliitikkojen kanssa. Samalla hän toteaa vielä yksinkertaisemman (ja siltä myös kuulostavan!) tyttöystävänsä (Judy Hollidayacademy_award_trophy.jpg) tarvitsevan kaitsijaa ja opettajaa eliittipiireissä pärjätäkseen, joten sopivasti paikalle tupsahtavasta freelancer-toimittajastakin (William Holden) saattaisi olla jotain hyötyä... Viihdyttävä vaikkakin hahmoiltaan aavistuksen ylivedetty tragikomedia, kun sekä Crawford että Holliday tuntuvat hypänneen suoraan 12-vuotiaista nykymuotoonsa ilman minkäänlaista elämänkokemusta siinä välissä. Pari muutakin pakollista mutkienoikomista "hollywoodilaisittain" löytyy: todellisuudessa nainen ei ensin kieltäydyttyään naimisiinmenosta suostu vaikka kuinka likistelisi, ja Holden olisi tullut lopussa hakatuksi Crawfordin toimesta vähintään ensiapukuntoon... 43-vuotiaana syöpään kuolleen Hollidayn oscar-suoritus silti ansaitun ylistetty. Howard St. John, Frank Otto, Larry Oliver, Barbara Brown.


© Metro-Goldwyn-Mayer (MGM)

hqdefault.jpg

Elämäni on minun

A Life Of Her Own

George Cukor 1950 draama

* * *

Kolmekymppinen kaunotar Lily James (Lana Turner) lähtee pikkukylästään newyorkilaisen mallitoimiston kutsumana aloittamaan uutta ja toivon mukaan menestyksekästä uraa - saaden sitten lähes kättelyssä traagista mutta tehokasta opetusta siitä raadollisuudesta, mikä niin kauneusalalla kuin ihmissuhteissakin voi pahimmillaan vallita jo kukkeimmat vuotensa ohittaneen kollegan (Ann Dvorak) dramaattisen esimerkin myötä... Turnerin mahtava suoritus muutenkin älykkään käsikirjoituksen tukemana parasta antia tässä taas yhdessä "naisten ohjaajan" vaikuttavassa ihmiskuvauksessa. Muuten erinomaisen kaartin heikoin lenkki tällä kertaa Turnerin elämään ilmestyvä ukkomies Ray Milland, jonka päällimmäiseksi tehtäväksi jää naamansa vääntely kärsivän näköisenä - ei nimittäin löydy pokkaa jättää tuosta noin rullatuoliin sidottu mutta hyväsydäminen vaimo Margaret Phillips (joka olisi draamankaaren puolesta voinut olla 27 ikävuottaan huomattavasti vanhempikin). Louis Calhern, Tom Ewell, Barry Sullivan, Jean Hagen, Phyllis Kirk.


© Warner Bros.

jane-wyman-alistair-sim-y-richard-todd-en-pc3a1nico-en-la-escena.jpg

Esirippu laskee

Stage Fright

Alfred Hitchcock 1950 rikos/jännitys

* * *

Aloitteleva lontoolainen näyttelijätär Eve Gill (Jane Wyman) lupautuu auttamaan poliiseilta piileskelevää entistä poikaystäväänsä Jonathan Cooper’ia (Richard Todd), siitä huolimatta että tämä on sotkeutunut nykyisen rakastajattarensa (Marlene Dietrich) miehen murhatapaukseen. Yksi mahdollisuus olisi käyttää Even isän (Alastair Sim) omistamaa venettä maastapakoon, tai vielä mieluummin toki kyetä todistamaan jollain tavalla Jonathanin syyttömyys... Mainiosti etenevä ja näppärällä vuorosanailulla alusta loppuun höystetty Hitskokki, jossa etenkin viehättävä Wyman sekä huumoriveikko Sim loistavat näyttelijäpuolelta. Toisaalta ensinmainitun uskollisuus ja hyveellisyys kohoaa tietysti jo melko naurettaviinkin mittoihin (aivan kuten ”Tuhlattuja päiviä” –leffassakin 1945!) vieraan naisen miestä avustaessaan, oman ja läheistensä turvallisuudenkin kustannuksella - samoin Todd onnistuu ei kerran vaan kahdesti(!) karkaamaan etsivien kynsistä itsensä vain irti riuhtaisemalla ja juoksemalla kovaa... Ohjaajan 22-vuotias Patricia-tytär ensi kertaa mukana. Michael Wilding, Sybil Thorndike, Miles Malleson.


Hallin Janne

Roland af Hällström 1950 draama/rikos

* ½

”Hallin Jannen raudikko ravaa Kuoreveden jäätä, Mattilan Santran hiukset on kammattu toiselle puolen päätä”... Kaikinpuolin köykäinen kuvaus tosielämän suomalaisesta 1800-luvun ryöstömurhaajasta läpimurtonsa tehneen 27-vuotiaan Helge Heralan tulkitsemana. Nätti Eeva-Kaarina Volanen puolestaan korvaa vähemmän niitä avuja omanneita Rauha Rentolaa ja Elvi Saarniota. Laila Jokimo, Harri Sinijärvi, Aarne Laine, Åke Lindman, Eino Kaipainen. Virran Ola käy hoilottamassa tuota alussa siteerattua renkutusta pariinkin otteeseen.


Hermot pinnalla

In A Lonely Place

Nicholas Ray 1950 draama/rikos

* * ½

Takavuosina menestynytkin elokuvakäsikirjoittaja Dixon Steele (Humphrey Bogart) on kaikessa kyynisyydessään ja epäsosiaalisuudessaan jopa ystäviään kohtaan joutumassa yhä selvemmin sivuraiteelle - eikä asiaa helpota yhtään luonaan vierailleen nuoren naisen (Martha Stewart) löytyminen myöhemmin raa'asti murhattuna... Bogartin kompleksinen hahmo (älykäs ja sivistynyt, huumorintajuinenkin, silti syyntakeettoman väkivaltainen) on myös tämän kulttimainetta pukkaavan Hitchcock-vaikutteisen leffan suurin ongelma: psykologisesti ristiriitainen keski-ikäinen äijä ilman sovittavia piirteitä. Niinpä Gloria Grahame'n rakastuminenkaan (ja parissa viikossa katuminen) kuten myöskään poliisin toiminta ei täydelleen vakuuta, ja vaikka tämä kaikki olisi periaatteessa mahdollistakin niin joka tapauksessa ei erityisen viihdyttävää seurattavaa. Frank Lovejoy, Carl Benton Reid, Art Smith, Jeff Donnell.


© Metro-Goldwyn-Mayer (MGM)

ms2.png

Hämärä katu

Mystery Street

John Sturges 1950 rikos

* * *

Nuoren naisen (Jan Sterling) osiin hajonnut luuranko löydetään Bostonin kaupungin edustalla sijaitsevan Cape Codin rantakaistaleelta. Harvardin yliopiston tutkija (Bruce Bennett) kykenee antamaan pian riittävästi vihjeitä etsivä Moralas’ille (Ricardo Montalban), jotta tämän on mahdollista aloittaa tuon joitakin aikoja takaperin kadonneen uhrin kohtalon selvittäminen... Mainion Montalbanin sekä aina sykähdyttävän Elsa Lanchester’in lisäksi harvinaisen kyvykäs pääroisto Edmon Ryan vievät tämän rikostapauksen kevyesti lajityyppinsä hyvään keskisarjaan - ”pakollisine” epäuskottavuuksineenkin kuten lopussa tuo miten ex-sotilas Ryan ei välittömästi aseensa painosta tajuaisi ettei siinä ole lipasta ensinkään, ja olisikohan sittenkin ollut juonellisesti parempi aloittaa koko juttu vasta tuosta ruumiinlöydöstä...? Sally Forrest, Marshall Thompson, Betsy Blair, Wally Maher.


Härmästä poikia kymmenen

Ilmari Unho 1950 draama/rikos

* *

Pohojalaasta uhoa ja uskomattoman matalamielistä dialogia - samalla mainiota camp-huumoria alusta loppuun toki... Päähäjynä muuan Tauno Palo, Kauko Helovirta esittää puolestaan nynnyä (=lainkuuliaista) poikaansa. Kalervo Nissilä, Hilkka Helinä, Yrjö Kantoniemi, Kalle Kirjavainen, Jussi Oksa, Arvi Tuomi, Tauno Pyhälahti, Kyllikki Väre.


© William Cagney Productions/Warner Bros.

kiss_tomorrow.jpg

Jäähyväiset huomiselle

Kiss Tomorrow Goodbye

Gordon Douglas 1950 rikos

* * *

Häikäilemätön gangsteri Ralph Cotter (James Cagney) karkaa Carleton-nimisen miehen (Neville Brand) kera kesken pellon kuokkimisen pakkotyölaitoksestaan huolellisen suunnittelun tuloksena, viimemainitun Holiday-siskon (Barbara Payton) ja luottokaverin (Steve Brodie) avustamana. Veli kuitenkin kuolee jo pellolle ”hidastelunsa” takia Cotterin henkilökohtaisesti teloittamana (kaikkien toki olettaessa vartijoiden kivääreineen olleen syypäitä), ja täten on tappajakonkarilla vapaat kädet aloittaa välittömästi menestyksekäs rikollisura Holidayn rakastettuna sekä pitämällä korruptoituneita poliisejakin (Ward Bond, Barton MacLane) talutusnuorassaan... Sujuvan suorasukaisuutensa ja tapahtumien hellittämättömän vyöryn myötä viihdyttävä rikosdraama, homman dynamona ollen tietenkin aivan edellisvuoden ”Valkoisesta hehkusta” (1949) tuttuun ultraväkivaltaiseen malliin mahtava Cagney. Ehkä vähän liiankin nerokkaasti kaikki eteen tulevat tilanteet halliten moinen psyko kykenee kuitenkin juoniaan punomaan, ratkaisevaa apua tosin tarjoaa umpikiero asianajaja (loistava Luther Adler). Helena Walker, Rhys Williams, Herbert Hayes, John Litel, Kenneth Tobey, Robert Karnes, Frank Reicher.


© Warner Bros .

breaking.png

Kahakka kannella

The Breaking Point

Michael Curtiz 1950 rikos/jännitys/draama

* * * ½

Perustuu samaan Ernest Hemingway'n kirjaan kuin jo 1944 filmattu Bogart/Bacall-huttu "Kirjava satama", tämän version ollessa kaikinpuolin tiukempaa tavaraa ja pääosaparinsa (John Garfield, Phyllis Thaxter) huomattavasti sympaattisempi. Ainoa häiritsevä tekijä Garfieldin puolittainen ihastussuhde vaimoaan vieläpä vaatimattomamman näköiseen (tosin varakkaampaan hehe) bitchiin (Patricia Neal), mutta tajuaa onneksi olla menemättä liian pitkälle kuitenkaan. Loppukuva laiturilla murhattua isäänsä (Juano Hernandez) odottelevasta neekeripojasta mieleenpainuva. Wallace Ford, Edmon Ryan.


© Twentieth Century Fox Film Corporation

allabouteve001.jpg

Kaikki Eevasta

All About Eveacademy_award_trophy.jpg

Joseph L. Mankiewiczacademy_award_trophy.jpg 1950 draama

* * * *

Nuori teatteriin ihastunut Eve Harrington -niminen nainen (Anne Baxter) ujuttautuu suuren Broadway-tähden ja estradin ulkopuolellakin ylidramaattisuuteen helposti sortuvan diivan, silti myös terävä-älyisen ja huumorintajuisen Margo Channing'in (Bette Davis) suosioon: ensin vain tämän apulaiseksi mutta kohta jo sijaisnäyttelijäksi. Vaan onko Eve luomassa vilpittömästi omaa teatteriuraa lahjakkuutensa ansiosta, vai käyttääkö pelkästään ihmisiä häikäilemättä hyväkseen...? Loistavien näyttelijäsuoritusten ja säkenöivän käsikirjoituksen (ohjaaja päävastuullinen myös tästä puolesta) juhlaa tämä kuuden oscarin "inside"-klassikko, jossa ainoastaan Baxterin rooli hieman ongelmallinen: ensinnäkään tuo matkalippunsa sisäpiiriin eli alun nyyhkytarinansa ei nyt mitenkään niin tavaton ollut, eivätkä tunteensa selvästikään pelissä missään mitä sanoo tai tekee - teatterin ammattilaiset jos ketkä huomaisivat asian välittömästi. Lisäksi osaan olisi mieluummin sopinut joku tuntemattomampi ja kokemattomampi nimi, ja mihin häviää Thelma Ritter leffan toisella puoliskolla? Mutta mm. mahtava Davis tyrmäävine silmineen ja kaikin puolin ihana nuori Marilyn Monroe enemmän kuin korvaavat nämä pikku häiriötekijät. Näytelmäohjaajaa esittävä Gary Merrill oikeastikin Davisin tuleva aviomies. George Sandersacademy_award_trophy.jpg, Celeste Holm, Hugh Marlowe, Gregory Ratoff, Walter Hampden, Barbara Bates.


Kaikki tiet tukossa

No Way Out

Joseph L. Mankiewicz 1950 draama/rikos

* *

Kaksi hulttioveljestä (Richard Widmark, Dick Paxton) tuodaan poliisin luodeista haavoittuneina sairaalaan. Vammat eivät ole nähtävästi hengenvaarallisia, joten suurempaa murhetta pojille tuottaa heille osoitettu vastavalmistunut tohtori nimeltä Luther Brooks (Sidney Poitier): mies kun sattuu olemaan mustaihoinen. Niinpä toisen veljistä kohta kuollessa kesken tutkimusten hoitopöydälle vannoo henkiinjäänyt kostoa... Hieman yksioikoisesti rasismia tutkaileva rikosdraama, jossa varsinkin sen selkäydinpunktion (=spinal tap!) aikana tapahtuva kuolemantapaus käsitellään itsetarkoituksellisen epämääräisesti. Myös Widmark alku-uralleen tyypillisesti pelkkä vuoronperään raivoava ja virnuileva ääliö, ja 23-vuotias Poitier heti debyytissään se täydellisen ihanteellinen rotunsa edustaja. Stephen McNally, Linda Darnell, Mildred Joanne Smith, Harry Bellaver, Stanley Ridges, Amanda Randolph, Dots Johnson, Bert Freed, Ossie Davis, Ruby Dee.


© Twentieth Century Fox Film Corporation

brokenarrow

Katkaistu nuoli

Broken Arrow

Delmer Daves 1950 western

* * *

Tom Jeffords (James Stewart), entinen ratsuväen sotilas ja nykyinen malminetsijä auttaa vuorilla vaeltelunsa lomassa nuorta haavoittunutta apassipoikaa ja saavuttaa näin alustavan luottamuksen intiaanienkin keskuudessa. Hänestä tulee epävirallinen viestinviejä suuren päällikkö Cochise'n (Jeff Chandler) ja valkoisten välillä, mutta epäilykset miestä kohtaan eivät täydelleen hälvene kummallakaan puolella missään vaiheessa... Tositapahtumiin perustuva lännentarina ja samalla ensimmäisiä intiaaneja "ymmärtäviä" Hollywood-tuotantoja. Erinomainen pääosakaksikko saa unohtamaan pikku häiriötekijät, kuten sen apassien joukosta sopivasti ja tietenkin ihan sattumalta löytyvän 17-vuotiaan pikkuvaimon (Debra Paget) 42-vuotiaalle Stewartille - kun olisi nyt edes puoliksi alkuperäisamerikkalaisen voinut tuohonkin rooliin jostain kaivaa... Basil Ruysdael, Will Geer, Joyce Mackenzie, Arthur Hunnicutt.


Kaunis Veera eli balladi Saimaalta

Ville Salminen 1950 musiikki/komedia/draama

*

"Ja sen tervahöyryn nimi, nimi, nimi oli...". ’Kaunis Veera’ (Assi Nortia) on mustalaistyttö jota puutavaralaivan mielipuolimainen miehistö pyytää orjaksi (=kahvinkeittäjäksi) ja kuolausten kohteeksi, sillä kivasta likasta äkisti nirppanokaksi muuttunut blondi-edeltäjänsä (Tuija Halonen) oli juuri lähtenyt lätkimään kihlatulleenkaan mitään selityksiä antamatta - ja Veerastahan ei voi mitenkään tulla nirppanokkaa koska oli sotkenut naamansa ensitapaamisella kuralammikossa. Pietarista laivaan hyppää lauma jäniksiä joista yksi on Veeran oikea isä (Eino Kaipainen), toisesta (Rolf Labbart) tulee rakas ja kolmannesta (Elsa Turakainen) Veeran piirittäjän (Veikko Uusimäki) rakas. Kohta paljastuu että Veera onkin oikeasti valkolainen, ja taas pannaan polkaksi... Kalle "pultsari" Viherpuun ja Olavi "lihapulla" Virran ymmärrän hyvin, mutta että Hannes Häyrinen ja Uuno Laaksokin tuhlaavat kykyjään tässä taas yhdessä umpilapsellisessa suomi-moskassa... Vain Veeran valeisää esittävä Eero "Eskon faija" Roine kykenee jonkinlaiseen luontevuuteen. Elna Hellman, Kaarlo Wilska, Kauko Käyhkö.


Kolme palasi kotiin

Three Came Home

Jean Negulesco 1950 sota/draama

* *

Japanilaisten Kauko-idän valloitus keväällä 1942 koskee tietenkin myös Borneon saarivaltiota, jonka brittiläinen siirtolaisyhteisö tulee täten vangituksi siinä missä muutkin ”Nipponin viholliset”. Niinpä Keith’inkin perhe eli äiti-Agnes (Claudette Colbert) kera poikansa George’n (Mark Keuning) erotetaan rakkaasta isästä Harry’sta (Patric Knowles), jolloin koittaa kolmen vuoden mittainen surun ja epätietoisuuden aika... Tositapahtumiin perustuva vankileiri-draama ei muusta laadukkuudestaan huolimatta tuota normi-tragedioidensa puitteissa minkäänlaisia yllätyksiä etenemisensä suhteen - ja samaa tutunoloisuutta lisää Colbert antamalla jälleen kasvot naisväen urheudelle sodan kurimuksessa (”Me tervehdimme elämää” 1943) sekä Sessue Hayakawa jo tässä sitä aavistuksen inhimillisempää puolta edustavana japanilaisupseerina (”Kwai-joen silta” 1957). Florence Desmond, Sylvia Andrew, Phyllis Morris, Howard Chuman.


Kuningas Salomonin kaivokset

King Solomon’s Mines

Compton Bennett, Andrew Marton 1950 seikkailu

* * ½

Brittinainen (Deborah Kerr) on tullut veljineen (Richard Carlson) Afrikkaan pyytämään kokeneelta metsästysoppaalta nimeltä Allan Quatermain (Stewart Granger) apua kadonneen miehensä löytämisessä, jolla puolestaan oli ollut pakkomielteenään tarunhohtoiset kuningas Salomonin timanttikaivokset jossain päin kartoittamattomia vuoristoseutuja. Aluksi vastahakoinen ja työhönsä muutenkin jo kyllästynyt Quatermain suostuu lopulta kun tarpeeksi iso tukku puntia lyödään pöytään... Komeat ja aidot Afrikan maisemat sekä miellyttävä pääosapari parasta antia tässä "Tarzan"-henkisessä seikkailutarinassa, mutta valitettavasti tuo yhtäläisyys näkyy myös teknisesti heikkoina liukuhihnamaisina eläintrikkeinä ja toimintakohtausten nopeutuskuvina. Eikä alkuasukkaiden rituaalit ja höpinät edelleenkään kiinnosta, kantaa sitä kapsäkkiä vaan kunnes vihollisheimolaiset ottaa hengiltä tai leijona syö... Onneton uusversio v.1985. Hugo Haas, Lowell Gilmore, Kimursi, Siriaque.


Kuoleman kauppiaat

Borderline

William A. Seiter 1950 rikos

* *

Jo viime vuosisadan puolivälissä oli huumevirta Meksikosta todellinen Yhdysvaltain poliisin, tullilaitoksen ja FBI:n huolenaihe, ja rikosten selvittämiseksi tarvittiin omia miehiä soluttautumaan gangstereiden joukkoon - tai tässä tapauksessa myös naista nimeltä Madeleine Haley (Claire Trevor), jolla pitkähköstä urastaan liittovaltion palveluksessa ei ole kuitenkaan juuri minkäänlaista kenttäkokemusta... Trevorin hauskaksi tarkoitettu "tyrkky"-hahmotus heikoin lenkki tässä muutenkin epäuskottavaa toimintaa sisältävässä salakuljetus-jännärissä. Fred MacMurray'n uskollisena apurina puolestaan José Torvay, joka monien muiden meksikaano-roolien ohessa esitti myös mm. "Butch ja Kid -auringonlaskun ratsastajissa" (1969) bolivialaisen bandiittijoukon pomoa - kuvittelinkin tunnistavani. Raymond Burr, Morris Ankrum, Roy Roberts.


© Cardinal Pictures/United Artists

doa1.png

Kuollut saapuessaan

D.O.A.

Rudolph Maté 1950 rikos/jännitys

* * * ½

Asianajaja (Edmond O'Brien) saapuu poliisiasemalle ja tekee ilmoituksen murhasta. "Kuka on uhri?", kysyvät poliisiviranomaiset. "Minä", vastaa epätoivoinen mies: hänet on nimittäin myrkytetty pari päivää takaperin... Mainio film noir, jossa etenkin pääosan O'Brien tekee loistavaa työtä tuhoontuomittuna miehenä - ja juurikin tuo vääjäämättömän koruton loppunsa mieleenpainuva, eikä kerrankaan mitään viime hetken pelastusta jonkun ihmelääkkeen muodossa menty tarinan sokeroimiseksi turhaan keksimään. Erikoismaininta myös jatkossakin vakiokonnana tutuksi tulevalle Neville Brand'ille harvinaisen intensiivisestä psykopaattiroolistaan, sekä mustalle swingibändille jonka villi meno lähenee monessa kohtaa jo puhdasta rock'n'rollia. Alkuperäisnimen lyhenne muodostuu tietenkin termistä 'dead on arrival'. Kaikin puolin heikompi uusversio 1988. Pamela Britton, Luther Adler, Henry Hart.


Lavastettu ’paratiisi’

Crisis

Richard Brooks 1950 draama

* * ½

Pienessä eteläamerikkalaisessa valtiossa vaimonsa (Paula Raymond) kera matkaava kuuluisa aivokirurgi Ferguson (Cary Grant) viedään eräänä päivänä puoliväkisin paikallisen diktaattorin (José Ferrer) palatsiin: tyrannilla on nimittäin päässään pahemmanlaatuinen kasvain mikä vaatisi mahdollisimman pikaista leikkausta - tosin köyhälle kansalle tämän sairaus tahi terveys samantekevää, vallankumousta suunnitellaan jo täyttä häkää... Hieman paikallaanpolkevaksi ja teatterikappaleenomaiseksi jäävä draama teemalla ”kuningas on kuollut, eläköön kuningas”, jossa Grantin kyyninen charmi puree minkä puree. Signe Hasso, Ramon Navarro, Gilbert Roland, Leon Ames.


Liekki ja nuoli

The Flame And The Arrow

Jacques Tourneur 1950 seikkailu/komedia

* *

1100-luvulla Italian hajanainen ruhtinaskunta riutuu Saksan kuningas Fredrik I Barbarossan johdolla suorittaman miehityksen ikeessä. Ja aivan erityisesti Lombardiassa paikallisen käskynhaltijan lempinimeltään 'The Hawk' (Frank Allenby) harjoittaessa säälimätöntä mielivaltaa lähiseudun asukkaita kohtaan. Pahin piikki tyrannin lihassa on kuitenkin metsässä lymyävän rosvojoukon päällikkö Dardo (Burt Lancaster), joka vieläpä muistuttelee harva se päivä aikaisemmasta suhteestaan lordin senhetkiseen rakastajattareen (Lynn Baggett) kasvattamalla heidän yhteistä kymmenvuotiasta poikaansa (Gordon Gebert) isänsä tavoille... Lancaster pääsee esittelemään eikä viimeistä kertaa kieltämättä vaikuttavia akrobaattitaitojaan vakioapurinsa (mykkä, pieni ja ruma Nick Cravat) rinnalla, mutta siihen enimmät kehumisen aiheet uhkaavat loppuakin: jatkuva pelleily, virnuilu ja koreografioidut taistelukohtaukset vievät nimittäin tuttuun tapaan kaiken jännityksen muuten kyllä hengenvaarallisista tilanteista. Ja onhan sitä jo maailman sivu nähty pöyristyttävää epäpätevyyttä mitä pääpahalaisen armeijoihin tulee, mutta kun mm. tusinan verran metsäläisiä puukarahkoin aseistautuneena vie voiton linnakkeellisesta sotilaita täysvarustuksineen niin alkaa vaatimattomammankin miehen (hehe) raja tulla pikkuhiljaa vastaan... Virginia Mayo, Robert Douglas, Aline McMahon, Norman Lloyd, Victor Kilian, Francis Pierlot.


Lähtö aamunkoitteessa

Morning Departure/ Operation Disaster

Roy Ward Baker 1950 draama/jännitys

* *

Brittiläinen sukellusvene lähtee suorittamaan harjoitustehtäväänsä Kanaalin rannikolla kapteeni Armstrongin (John Mills) johdolla, törmäten kuitenkin kesken matkanteon sodanaikaiseen merimiinaan. Räjähdys jättää henkiin vain keskiruumassa olleet 12 miestä, joista suurin osa pääsee Armstrongin siunauksella sukeltamaan komentosillan kautta ja happilaittein varustettuna pintaan pelastusalusten poimittavaksi. Mutta viimeisten neljän (Millsin lisäksi Richard Attenborough, Nigel Patrick, James Hayter) kohtalo jää riippumaan siitä, saadaanko alus nostettua onneksi sentään vain muutaman kymmenen metrin syvyydestä ylös… Muuten kaikin puolin yllätyksetön mutta tavallista enemmän kysymyksiä herättävä sukellusvene-onnettomuus: eikö tuota miinaa ollut tosiaankaan mahdollista väistää esim. sivusuunnassa kun kerran jotain minuuttia ennen törmäystä periskoopista havaittiin? Miksi aluksen nostaminen kestää päiviä, ja eikö sitä ollut mahdollista heti kiinnityksen jälkeen kuskata satamaan paljon tyynempiin oloihin viimeistelemään homma? Ja miksei tuo jäljelle jäänyt nelikko yrittänyt vaikkapa täyttää koko omaa osastoaan vedellä ja sitten pyrkinyt riskillä pintaan ties miten pitkän kuolemanodottelun sijaan? Suurimman mielenkiinnon vei kuitenkin tieto siitä ettei tämä ollut edes mikään tositapaukseen perustuva dramatisointi. Andrew Crawford, Bernard Lee, Peter Hammond, George Cole, Wylie Watson, Helen Cherry, Kenneth More.


The Magnificent Yankee

The Magnificent Yankee

John Sturges 1950 draama

* * ½

Kertomus legendaarisesta Korkeimman Oikeuden tuomarista ja Sisällissodan veteraanista Oliver Wendell Holmes'ista (Louis Calhern), jonka kuuluisin virkatehtävä käynnistyy v.1902 jo kypsässä 61 vuoden iässä vähemmän arvostamansa Theodore Roosevelt'in presidenttikaudella. Vaan harvapa osaa siinä vaiheessa aavistaa, että Holmesin ura tulisi jatkumaan kuuden seuraavankin päämiehen aikana aina 1930-luvulle saakka... Ikipätevän Calhern'in kuten myös uskollisen vaimonsa Ann Harding'in erinomaisen sympaattiset roolihahmot kaikki kaikessa tässä muuten varsin tapahtumaköyhässä ja kaavamaisesti etenevässä henkilökuvassa. Eduard Franz, Philip Ober, Ian Wolfe, Edith Evanson, Richard Anderson, Jimmy Lydon, Herbert Anderson.


Matka kuuhun

Destination Moon

Irving Pichel 1950 scifi/seikkailu

* ½

Tavallaan hellyyttävänkin totinen kuvitelma hakee kuitenkin odotetusti hölmöyksissään vertaistaan: eniten huvitti tuon ohjuksenmallisen raketin laskeutumistaktiikat niin Kuuhun kuin Maahankin, erityisesti sen ihmettelyn ohessa ettei vielä tuohon aikaan muka tiedetty ilmakehää olevan mahdollista puhkaista takaisinpäin tullessakin vain riittävällä vauhdilla ja juuri tietyssä kulmassa...? Toisaalta pitempäänkin taidettiin vaalia sitä ajatusta että ensimmäisellä kiertolaisemme valloittajalla olisi samantien ”täydellinen sotilaallinen etulyöntiasema” kaikkiin muihin valtioihin nähden, mitä on jossain verrattu sittemmin yritykseen käydä ahdistelemaan taistelulaivaa viidensadan mailin päässä olevasta soutuveneestä käsin. John Archer, Warner Anderson, Tom Powers, Dick Wesson, Erin O’Brien-Moore.


© Stanley Kramer Productions/United Artists

jack-webb-marlon-brando-men.jpg

Miehet

The Men

Stanley Kramer 1950 draama

* * *

Marlon Brando debyyttiroolissaan nuorena miehenä, josta tulee yksi lukemattomista 2. maailmansodan invalidiuhreista... Miellyttävän monitahoisesti ja realistisesti aiheeseensa suhtautuva sanomaelokuva ja kauttaaltaan erinomaisesti näyteltykin "miesten kesken" - niinpä Brandon kihlattua esittävän söpön mutta näyttelijänä yliarvostetun Teresa Wright'in osuus jää odotetun vaatimattomaksi. Everett Sloane, Jack "Dragnet" Webb, Richard Erdman, Arthur Jurado, Dorothy Tree, Howard St. John.


© Twentieth Century Fox Film Corporation

Missä jalkakäytävä loppuu

Where The Sidewalk Ends

Otto Preminger 1950 rikos

* * * *

Newyorkilaisetsivä Mark Dixon (Dana Andrews) saa esimieheltään (Robert F. Simon) tulikivenkatkuiset terveiset samalla kuin arvonalennuksen: jos ei se kuulusteltavien hakkaaminen lopu niin seuraavaksi mies mittailee katuja pahaisena passipoliisina. Pian riittää kyseisellä osastolla kuitenkin muuta puuhaa, kun paikallisen rikollispomon Tommy Scalise'n (Gary Merrill) yksityiskasinolta löytyy ensin ulkopaikkakuntalainen uhkapeluri hengettömänä ja kohta perään tekoon vahvimmin syylliseksi epäilty hännysmiehensä nimeltä Paine (Craig Stevens) satama-altaasta kellumasta... Mainiosti kirjoitettu, tapahtumarikas ja kovaotteinen film noir, mistä osoituksena innostuminen jopa yleensä vieroksumani Andrewsinkin kohtaloa jännittämään alusta loppuun - ja muutenkin kuin vain hänen roolihahmonsa myötä voi pitää peräti jonkinlaisena esikuvana vuosikymmeniä myöhemmälle "L.A. Confidential" -klassikolle (1997). Pikku esimerkki dialogin terävyydestä, kun Andrews repäisee taas yhden hulttion (Don Appell) jalkakäytävältä taksiinsa: "I almost hit my head on the door!" - "It's ok, the cab is insured". Gene Tierney, Bert Freed, Karl Malden, Tom Tully, Ruth Donnelly, Neville Brand.


Mister 880

Mister 880

Edmund Goulding 1950 rikos/draama

* *

Amerikan valtiovarainministeriön Salaisen Palvelun harmina on ollut jo vuosikymmenen ajan 1 dollarin seteleitä markkinoille syytänyt vääränrahantekijä, joka tunnetaan vain tapausnumeroonsa viitaten nimikkeellä 'Mister 880'. Jutun päätutkijaksi nimetty nuori agentti Steve Buchanan (Burt Lancaster) päättää viimeinkin laittaa hommalle pisteen, päästenkin pian kyseisiä rahoja levittäneen mutta muuten vilpittömältä ja sivistyneeltä vaikuttavan hemaisevan neiti Winslow'n (Dorothy McGuire) kannoille... 1940-50-luvulla suosiossa olleiden "Amerikan julkisten palvelujen esittely" -teosten malliesimerkkejä, josta vie tällä kertaa parhaan terän harmittoman syyllisensä eli Edmund Gwenn'in papan myötä minkäänlaisen jännityksen puuttuminen - samalla lopun oikeudenkäyntikin lähes kuin kopio parin vuoden takaisesta joulusadusta "Susanin kääntymys" (1947)! Millard Mitchell, Minor Watson, Howard St. John.


Morsiamen isä

Father Of The Bride

Vincente Minnelli 1950 komedia/draama

* * ½

Aivan viihdyttävä, jos kohta yllätyksetön kertomus isäukosta (Spencer Tracy) jolle parikymppisen tyttären (Elizabeth Taylor) "menetys" tämän naimisiinmenon myötä meinaa olla kova paikka. Ei nyt missään vaiheessa mitenkään epänormaalissa määrin kuitenkaan, vaikka perheen "pikku talossa pidetyt pikku häätkin" paisuvat lopulta satojen vieraiden ja kymmenien tuhansien dollarien suurtapahtumaksi - ja vaikka vävypoika (Don Taylor) pelkkä seipäänniellyt mitättömyys. Ääliömäinen uusintaversio 1991 Steve Martin'in johdolla. Joan Bennett, Billie Burke, Leo G. Carroll, Russ Tamblyn.


Murhaaja etsii itseään

Woman On The Run

Norman Foster 1950 rikos/jännitys

* * ½

San Francisco, USA. Toistaiseksi urallaan vähemmän menestynyt taidemaalari Frank Johnson (Ross Elliott) osuu sattumoisin murhan silminnäkijäksi ollessaan koiraa ulkoiluttamassa. Tapahtumapaikalle saapuvan komisario Ferris’in (Robert Keith) alustavan kuulustelun jälkeen mies kuitenkin pakenee yön pimeyteen, jolloin käynnistyy hellittämätön ajojahti Eleanor-vaimon (Ann Sheridan) avustuksella huolimatta pariskunnan enää lähes pelkästään nimellisestä liitosta. Mukaan etsintään ilmoittautuu myös innokas Dan Legget -niminen lehtimies (Dennis O’Keefe), mikä osoittautuu kuitenkin vain todellisen tappajan valerooliksi… Käänteiltään riittävän koukuttava pikkubudjetin jännäri, jossa niin Sheridanin kuin Keithinkin kyynisyys miellyttävät. Myös loppuratkaisut meikäläisittäinkin tutunnäköisen puu-vuoristoradan kyydissä (Lintsin avajaisvuonna!) mieleenjääviä, tosin se ”toinen kierros” totuuden paljastumisen myötä hysteeriseksi muuttuneen vaimokkeen kera meni jo liioittelun puolelle… Suominimike niin hölmö ettei kukaan varmaan edes pienimuotoiseksi spoileriksi tajunnut hehe… Frank Jenks, Jane Liddell, Joan Shawlee, J.Farrell MacDonald, Steven Geray, Victor Sen Yung, Reiko Sato.


Näkymätön vastustaja

Whirlpool

Otto Preminger 1950 rikos/jännitys

* * ½

Kaunis leidi Ann Sutton (Gene Tierney) jää kiinni myymälävarkaudesta yrittäessään viedä sovittamansa rintakorun liikkeestä ulos maksamatta. Kesken henkilökunnan kuulustelujen syytetyn asiaa ilmestyy yllättäen ajamaan mm. hypnoosilla hermosairauksia parantava herra Korvo (José Ferrer), selittäen että jostain tällaisesta täytyy rva Suttoninkin kohdalla olla kysymys - tämä on nimittäin tunnetun ja varakkaan psykiatrin (Richard Conte) vaimo. Myöhemmin tohtori innostuu kuitenkin hieromaan ”pelastuskohteensa” kera epäilyttävänkin tiivistä tuttavuutta muka hoitosuhteen nimissä… Vähemmän uskottavien murhasuunnitelmiensa ja muiden käänteidensä suosta leffan nostaa riittävän kiintoisaksi tavallista terävämpi vuorosanailunsa nyt peräti kahden älykkö-tohtorin johdolla. Silti: miksei Ferrer tuhonnut niitä ainoita todistuskappaleita eli äänilevyjä heti kun käsiinsä sai? Charles Bickford, Barbara O’Neil, Eduard Franz, Constance Collier, Fortunio Bonanova.


© Ultramar Films

los_olvidados.jpg

Los olvidados

Los olvidados

Luis Buñuel 1950 rikos/draama

* * * *

Paatunut nuorisorikollinen Jaibo (Roberto Cobo) pakenee kasvatuslaitoksestaan, palaten Mexico Cityn slummeissa häiriköivän lapsijengin kingiksi - ja on vain ajan kysymys milloin pikkunäpistykset muuttuvat vakavammiksi rikoksiksi... Elokuvan tunnetuimman surrealistiohjaajan kenties "selväpiirteisin" teos, vaikka toki tässäkin mieleenpainuvasti esitetyt unijaksot vaikuttavinta antia. Koskettava nuorisokuvaus joka osoittaa ainakin sen että köyhyys tuottanut samanlaista surkeata lopputulosta kaikkialla ja kaikkina aikoina. Alkuperäisnimike on suomeksi 'Unohdetut'. Alfonso Mejia, Estela Inda, Jesus Navarro, Miguel Inclan.


Orfeus

Orphée

Jean Cocteau 1950 draama/kauhu

* *

Tunnettu runoilija Orphée (Jean Marais) joutuu kahvilan terassilla istuskellessaan dramaattisten tilanteiden todistajaksi, kun poliisijoukkojen saapuessa rauhoittamaan riehuvaa nuorisolaumaa yksi heistä (Edouard Dermithe) jää samantien ohikiitävien moottoripyöräilijöiden alle loukkaantuen vakavasti. 'Prinsessana' tunnettu nainen (Maria Casares) ilmoittaa autonkuljettajineen (Francois Périer) olevansa nuorukaisen ”huoltaja” ja vievänsä tämän hoitoon, haluten kuitenkin Orphéen mukaan todistajaksi... Antiikin Kreikan Orfeus-tarustoon perustuva, nykyaikaan siirretty ranskalaisversiointi josta minä en jälleen kerran tahtonut oikein päästä kärryille. Muutamia mieleenjääviäkin fantasiatuokioita sentään noiden Manalassa käyntien yhteydessä löydettävissä, vaikka eipä ”reaalimaailmankaan” touhut yhtään sen ymmärrettävämpiä ole. Marie Déa, Henri Crémieux, Juliette Gréco.


Pakokauhun vallassa

Panic In The Streets

Elia Kazan 1950 rikos/jännitys

* * ½

New Orleansin hämäräpiireihin kuulunut latinomies löydetään murhattuna. Näitähän sattuu, mutta pian ihan muut seikat uhrin tilassa herättävät syvää huolta terveysviranomaisissa ja poliisissa: tämä on nimittäin sairastanut tappavaa ja äärimmäisen tartuntaherkkää ruttotautia… Kohtuukiintoisa miesjahti, jonka käsikirjoitus horjuu kuitenkin omituisesti heikonpuoleisen (esim. rikollisporukan henkilösuhteet ja toiminta yleensäkin) ja loistokkaan (se kiinalaismerimiesten kuulustelu!) välimaastossa. Eikä varsinkaan gangsteripomo Jack Palance’n tarkoitusperistä saa oikein mitään tolkkua, sen sijaan pääjahtaaja Richard Widmark'in sekä vaimonsa Barbara Bel "Dallasin äitee" Geddes'in uskottavanmakuinen yhteiselo parasta antia. Louisianan korviahivelevä junttiaksentti (ks. ”Syvä joki” (1972) yms) on muuten vissiin keksitty vasta myöhemmin kun sitä ei kukaan paikallinen tässä käytä… Zero Mostel, Paul Douglas, Dan Riss, Tommy Cook, Guy Thomajan.


Professori Masa

Matti Kassila 1950 komedia

* ½

Satamatyöläiset uhkaavat lakolla. Yhteiskuntatieteisiin ja sosiaalipolitiikkaan erikoistunut yliopiston professori Mathias Kaarivaara (Tauno Palo) saarnaa maltillisten ratkaisujen puolesta muun eliitin tapaan, mutta päättää sitten lähteä kokeilemaan omakohtaisesti ”tavallisen duunarin” elämää... Päivänpolttaviin (ja toisaalta ikuisiin) kysymyksiin tarttumisestaan kehuja saanut mutta toki toteutukseltaan tasan yhtä lapsellisen tyhjänpäiväinen hölmöily kuin 97% kaikista suomalaisista (1950-luvun) elokuvista. Yleensä vääriin rooleihin valitun mutta nyt ainoan valopilkun Leo Riutun onnistunutta duunarihahmotusta pilaavat totuttuun tapaansa mm. jäykänkankea supertähtemme Palo, ylimielisen itsetietoinen Lasse Pöysti sekä naurettavan paatoksellinen Tarmo Manni. 23-vuotias Leo Jokela vilahtaa valitettavasti vain parin sekunnin ajan muun opiskelijaparven seasta. Ansa Ikonen, Eija Inkeri, Siiri Angerkoski, Unto Salminen, Joel Asikainen, Mauri Jaakkola, Aarne Laine.


Puuhevonen

The Wooden Horse

Jack Lee 1950 draama/jännitys/sota

* * ½

Britannian ilmavoimien upseereille tarkoitettu vankileiri Stalag Luft III nykyisen Puolan maaperällä on suhteellisen asianmukaisesta kohtelusta ja löyhästä kurista huolimatta vain yksi monista, joista karkaaminen "asukkien" suunnitelmissa kaiken aikaa. Tunnelinkaivuu pakokeinoista tietysti se luonnollisin vaihtoehto, mutta hankala ja aikaavievä etenkin kun parakkien sijainnista on matkaa aidoille sekä siitä lähimetsikköön vähintään kymmeniä metrejä. Vaan sitten eräänä elokuisena päivänä 1943 kapteeni Clinton (Anthony Steel) saa huippuidean: miehet pyytäisivät saksalaisilta lupaa pukkihyppely-telineen eli 'hevosen' rakentamiseen ulkoliikuntaa varten, ja tämän suojissa päästäisiin kaivuuhommiin mahdollisimman läheltä aitaa... Pakkohan se on hattua nostaa engelsmannien kekseliäisyydelle, yritteliäisyydelle ja rohkeudelle taas kerran, mutta olivatko riskit nyt sittenkään ottamisen arvoiset hyötyyn nähden? Itse tunnelintekoon liittyvien käytännön ongelmien lisäksi edessä oli vielä epätodennäköisempi selviytyminen turvalliseen maahan (tässä tapauksessa Ruotsiin) valehenkilöllisyyksien, väärien papereiden ja useimmiten hyvin puutteellisen kielitaidon varassa - puhumattakaan että karkaaminen koski vain murto-osaa miehistöstä. Ja totta tosiaan, samasta leiristä myöhemmin toteutetun "suuren pakoretken" (josta v.1963 oma kuuluisa leffaversionsa) 76:sta karkurista kaikki paitsi kolme otettiin nopealla aikataululla kiinni ja näistä jopa 50 teloitettiin Hitlerin käskystä... Brittien halusta kaivaa tunnelien lisäksi verta nenästään käy esimerkkinä kohtaus, jossa vartija kehuu kaiuttimista soivaa Beethovenia: "Tässäpä teille hyvä saksalainen!" - "Jep, se on kuollut!". Leo Genn, David Tomlinson, David Greene, Peter Burton, Patrick Waddington, Michael Goodliffe, Anthony Dawson, Bryan Forbes, Helge Erickssen, Dan Cunningham, Peter Finch.


Rajarosvojen voittaja

Wagon Master

John Ford 1950 western

* * ½

Nuori cowboy-kaksikko (Ben Johnson, Harry Carey Jr.) suostuu mormonien vankkurikaravaanin oppaiksi, mutta pakosalla oleva rosvokopla liittyy väkisin porukkaan kesken matkan... Epäloogisuuksia taas täynnään tässä yliarvostetun Fordin peruswesternissa: miksi esim. se kauppias tekee alussa tietentahtoen itsemurhan ampumalla rikospaikalta jo poistumassa olevan ryövärijoukon perään tasan yhden laukauksen, onnistuen ainoastaan pomon (Charles Kemper) haavoittamisessa? Ja olisiko ollut sankareiltamme järkevää antaa vaivihkaa edes pieni vihje (mahdollisuuksia vaikka kuinka) kyselemään tulevalle sheriffin partiolle tyyliin "täällä etsityt piileskelevät, kunhan ette heti mitään yritä"? Eniten vei omalla kohdalla jännitystä tietenkin se ettei olisi ollut henkilökohtaisesti niin väliksi vaikka koko tuo mormonilauma olisi teloitettu samantien. Ward Bond, Joanne Dru, Alan Mowbray, Jane Darwell. Sivurooleissa pari mielenkiintoista nimeä, kuten James "The Thing" Arness roistona ja olympiavoittaja Jim Thorpe intiaanina.


Rakettimatka Marsiin

Rocketship X-M

Kurt Neumann 1950 scifi/seikkailu

*

Amerikkalaiset lähettävät ensimmäiselle kuulennolle (projektinimeltään 'Rocketship Xpedition Moon') tutkijaryhmän, tarkistettuaan ensin että näillä olivat verenpaineet kohdallaan. Yhden mikrofonin laatikkoradiostaan johtoryhmä saa sitten kesken kaiken kuulla, että alus on livennyt kurssiltaan ja menossa täyttä häkää kohti Mars-planeettaa... No mikäs, tutkimaan sitä sitten... Ei edes huvittavan vaan pelkästään tylsän alkeellinen niin teknisessä kuin käsikirjoitusmielessäkin tämä varhainen 50-luvun scifi-hölmöily, vain yhtenä esimerkkinä tuo Marsissa tallustelu ilman minkäänlaista suojapukua - suoranaisena ihmeenä voikin pitää jaksamista edes happinaamareiden käyttöön... Lloyd Bridges, Osa Massen, John Emery, Noah Beery Jr., Hugh O’Brian.


Rashomon -paholaisen temppeli

Rashômon

Akira Kurosawa 1950 draama/rikos

* *

1100-luvun Japani. Puunhakkaaja (Takashi Shimura), pappi (Minoru Chiaki) ja kulkijamies (Kichijirô Ueda) pitävät sadetta Rashomonin temppelin portilla Kioton kaupungin laitamilla. Kahdella ensinmainitulla on kaameita kerrottavana: hurja maantierosvo Tajumaru (Toshiro Mifune) on äskettäin raiskannut lähimetsässä naisen (Machiko Kyô) ja sen jälkeen tappanut miehensä (Masayuki Mori)... Tapahtumien kulusta on kuitenkin eri versioita... Sadunomaisen yksinkertaistetut ja liioitellen esitetyt vertauskuvalliset tragediat lienee aina helpointa sijoittaa historian hämäriin, aikalaisihmisten toimiessa sopivan primitiivisinä ja hyväuskoisina tulkitsijoina - silti japanilaisille ominaiset kulttuuripiirteet tuppaavat Kurosawan haastavan käsittelyn myötä avautumaan ainakin allekirjoittaneelle äärimmäisen hankalasti. Musiikkitausta sentään yllättävän "länsimaisen selkeätajuista" tällä kertaa "Bolero"-variaatioineen. Noriko Honma, Daisuke Katô.


Rautahäkki

Caged

John Cromwell 1950 draama/rikos

* * ½

Marie Allen -niminen 19-vuotias neitonen (Eleanor Parker) saa ryöstöä yrittäneen miehensä avustamisesta 1-15 vuoden tuomion ja passitetaan naisvankilaan. Aluksi herkkä ja pelokas tyttönen alkaa pikkuhiljaa odotetusti kovettua vankilan karuissa olosuhteissa, huolimatta siitä että huomaa pian olevansa kaiken muun lisäksi raskaana... Pätevä mutta samalla myös yllätyksetön ”löytyy niitä taparikollisia naistenkin joukosta” –tarina. Viehkeä Parker erinomainen kuten muutkin kohtalotoverinsa, ja Agnes Moorehead laitoksen johtajattarena harvinaisen inhimillinen tapaus. Ellen Corby, Hope Emerson, Betty Garde, Jan Sterling, Lee Patrick, Olive Deering, Jane Darwell.


© King Brothers Productions/United Artists

guncrazy-stuckup.jpg

Rikosten pyörteessä

Gun Crazy

Joseph H. Lewis 1950 rikos

* * *

Aseisiin jo lapsena hullaantunut Bart Tate (John Dall) saapuu koulukodissa ja armeijassa vietettyjen vuosien jälkeen takaisin kotikaupunkiinsa kavereidensa (Harry Lewis, Nedrick Young) ja isosiskonsa (Anabel Shaw) iloksi. Mutta sitten kun huvipuistoreissun yhteydessä luo ensi kertaa silmänsä toiseen "mestariampujaan" Annie Starr’iin (Peggy Cummings) on molempien kohtalo saman tien sinetöity... Kulttimainetta omaava b-leffa toimii ennen muuta Dallin komean pääosasuorituksen ja kekseliään kuvauksensa ansiosta, sen sijaan myös kovasti kehuja saanut Cummings minusta jutun heikoin lenkki. Juonen osalta ihmetyttää pääosakaksikon ryöstösarjan suunnitelmattomuus (ei esim. naamioitumisia) sekä päämäärättömyys, huolimatta siitä että koko hommaan lähdettiin vasta kovan epäröinnin ja keskustelun jälkeen. Selkeä "Bonnie ja Clyde" -klassikon (1967) esikuva. Berry Kroeger, Morris Carnovsky.

Rio Grande

Rio Grande

John Ford 1950 western

* * ½

Apassit ovat sotapolulla Yhdysvaltain ja Meksikon rajajoen molemminpuolin. Paikallisen armeijan varuskunnan komentaja eversti Yorke (John Wayne) saa lisämurheita kun sekä oma poika Jefferson (Claude Jarman Jr.) että ex-vaimo Kathleen (Maureen O'Hara) ilmaantuvat leiriin: toinen värvättynä sotamiehenä ja viimemainittu houkutellakseen 'Jeff'in takaisin koulun penkille... Kyseessä siis klassinen "upseeri-isä ja sen poika" -tarina tyypillisine rooli- ja tasapuolisuus-ongelmineen, mutta hieman epävakaata on jälleen Fordin ohjaustyö tässä ratsuväki-trilogiansa päätösosassakin tunnelman vaihdellessa turhan äkkinäisesti hartaasta armeijarivistöjen ihailusta huumorikohtauksiin sekä Waynen paljonpuhuvista katseista ruudinkäryiseen actioniin. Toki nuo tutut perusteemat ja Monument Valley -maisemat riittävät edelleen tarpeeksi viihdyttävään katsomiselämykseen. Ben Johnson, Harry Carey Jr., J.Carrol Naish, Victor McLaglen, Chill Wills, Grant Withers.


© Walt Disney Productions

treasureisland1950wide.jpg

Salainen aarresaari

Treasure Island

Byron Haskin 1950 seikkailu

* * *

Bristolin satamakaupunki, 1700-luku. Paikalliseen kievariin salaa majoittunut vanha merikapteeni (Finlay Currie) tietää kuitenkin tulevansa ennen pitkää löydetyksi, niinpä hän livauttaa omistamansa aarrekartan n. 12-vuotiaan apupojan (Bobby Driscoll) haltuun. Kaupungin viranomaiset varustavat kiireellä retkikunnan joka purjehtisi kätköpaikalle eli Karibianmerellä sijaitsevalle trooppiselle saarelle, ja oppaaksi pestataan epäilyksistä huolimatta nuo vedet hyvin tunteva tummanpuhuva merenkulkija-veteraani Long John Silver (Robert Newton) - tosin eipä muunkaan miehistön luotettavuus ole kirkossa kuulutettu... Yllättävän värikäs, tapahtumarikas, väkivaltainenkin ja erityisesti aikalaisnuorisoon lähtemättömät jäljet jättänyt Disney-tuotanto (ensimmäinen kokonaan ’live’-sellainen) Robert Louis Stevenson’in klassikkoromaanista (1883): ennen muuta tuo Newtonin merirosvokapteeni-hahmotus (”Arrr!!”) toiminut sittemmin kaikkien vastaavien esikuvana aina näihin päiviin asti. Vaan miksi aarresaaren piti olla suomeksi nimenomaan ”salainen”? Basil Sidney, Walter Fitzgerald, Denis O’Dea, Ralph Truman.


Sanan voimalla

Stars In My Crown

Jacques Tourneur 1950 draama

* *

Sisällissodan veteraani (Joel McCrea) on saapunut saarnamieheksi erääseen eteläisen osavaltion pikkukaupungeista. Muuten leppoisa elämänmeno uhkaa häiriintyä vanhan neekeriukon (Juano Hernandes) ”uppiniskaisuuden” vuoksi tämän kieltäydyttyä maansa myynnistä paikalliselle suurtilalliselle ja KKK:n jäsenelle (Ed Begley)... Todellinen päättymättömän tuntuinen jumalanpalvelus koko leffa, vaikka McCrean kaunopuheisuus onnistuukin lopulta estämään taas yhden ”oudon hedelmän” puussa kiikkumisen... Siinäpä kaikki draama oikeastaan eli eipä pauku lehmipoikien pyssyt eikä lennä intiaanien nuolet tällä kertaa, ikiaikainen lännenvirsi “Shall We Gather At The River” sentään raikaa sitäkin komeammin. Dean Stockwell, Ellen Drew, Alan Hale, Lewis Stone, James Mitchell, Amanda Blake, Charles Kemper, Arthur Hunnicutt, James Arness.


© Pine-Thomas Productions/Paramount Pictures


Sheikin morsian

Tripoli

Will Price 1950 seikkailu/toiminta

* * * ½

V.1805 Yhdysvaltain hallitus julistaa sodan Välimeren alueella merirosvousta oikein virallisesti pohjoisafrikkalaisista tukikohdistaan harjoittaville barbaarivaltioille, jo vuosikymmeniä jatkuneisiin laivakaappauksiin ja panttivangeilla kiristämisiin kyllästyneenä. Tripolin valtakunnan satamakaupunkeja pidetään koko homman keskuksena, ja näitä kukistamaan lähetetään maalta käsin vain pienen sotilasryhmän mutta satojen arabiliittolaisten kera luutnantti Presley O’Bannon (John Payne) – tarkoituksenaan siis tuhota sisältäpäin linnaketta suojaava tykkipatteristo ettei laivaston merioperaatio vaarantuisi. Lisätukea antaa rosvopäällikkö-veljensä kera riitoihin ajautunut vaikutusvaltainen sheikki Karamanly (Phillip Reed), jonka kuitenkin todellisista kieroista salasuunnitelmista pääsee ensiksi perille hemaiseva seuralaisensa ranskalaisherttuatar D’Arneau (Maureen O’Hara)… ”From the halls of Montezuma, to the shores of Tripoli…”. Merijalkaväen hymnille oman tribuuttinsa antanut mielenkiintoinen pala Amerikan varhaista sotahistoriaa typerällä suomi-nimikkeellä, ja vaikka yleisilme onkin huolettoman seikkailullinen mainion teräväkielisten Paynen ja O’Haran johdolla niin mm. väkivaltaiset loppurytinät kuvattu silti mitat täyttävän eeppisesti tykkialuksien täyslaidallisineen kaikkineen. Suurelle yleisölle valitettavan tuntemattomaksi jääneen Paynen olemus muutenkin onnistunut välimuoto usein ylilyövän humoristisesta Ray Milland’ista ja halvaantuneisuuteen asti kivikasvosta Alan Ladd’ista – ehkä Tyrone Power ja Stewart Granger lähinnä samaa näyttelijälajia. Howard Da Silva, Grant Withers, Lowell Gilmore, Connie Gilchrist, Alan Napier, Herbert Heyes, Alberto Morin.


© Twentieth Century Fox Film Corporation


Suuri ilmasilta

The Big Lift

George Seaton 1950 draama

* * * *

Kun koko Berliini ei 2. maailmansodan jälkipuinneissa kaadukaan kommunistien syliin, aloittaa Neuvostoliitto turhautuneena kesällä 1948 liittoutuneiden hallitseman länsiosan saarrostuksen katkaisemalla täysin niin maanpäällisen energia- kuin ruokahuollonkin raunioiden keskellä muutoinkin puutteessa eläviltä asukkailta. Vaan sitten länsivallat, Amerikan Yhdysvaltojen johdolla tietenkin, päättää lähteä uhkayritykseen: yhtämittaisen 'ilmasillan' eli armeijan yötäpäivää lentävien kuljetuskoneiden lastiruumissa toimitettaisiin berliiniläisille kipeimmin tarvitsemiaan artikkeleita kuten hiiltä ja ruokaa... Leffan alkuun sijoitettu ilmoitus lähinnä aitoihin sotilashenkilöihin turvautumisesta näyttelijäpuolella vain kahden "jenkkitähden" (Montgomery Clift, Paul Douglas) sekä muutaman saksalaisen ammattilaisen lisäksi latisti ennakko-odotuksia melkoisesti, vielä kun juttu alkaa myös pitkähköllä dokumenttikatsauksella selostajineen - vaan kerrankin saa jatkossa yllättyä iloisesti: erinomaisen näppärän ja toisinaan suorastaan inhorealistisen käsikirjoituksen lisäksi etenkin Cliftin ihastuksen kohde Cornell Brochers sekä O.E.Hasse maailman hyödyttömimpänä venäläisten laskuun toimivana vakoojana (täysin avoimesti ja kieli poskella) loistavat. Varsinaista ilmasillan toiminnan kuvausta ihmeen vähän mutta riittävästi, sen sijaan noiden saksalaisheilastusten tekeminen lopulta sittenkin "varmuuden vuoksi" epäluotettaviksi tapauksiksi ainoa isompi valittamisen aihe. Cliftille alkoivat nämä paikalliset kivikasa-maisemat olla harvinaisen tuttuja ajatellen pääosaansa myös pari vuotta varhemmassa teoksessa "Yksin maailmassa" (1948). Bruni Löbel, Franz Nicklisch.


Suurkaupungin laki

Night And The City

Jules Dassin 1950 draama/rikos

* * ½

Lontoolaisen ravintolan sisäänheittäjän hommia viime ajat tehnyt amerikansiirtolainen Harry Fabian (Richard Widmark) haaveilee huomattavasti isommista tienesteistä, ja mahdollisuuksia tuntuisikin siintävän paikallisissa painiurheiluympyröissä vedonlyöntibisneksineen kaikkineen. Tyttöystävälle (Gene Tierney) kelpaisivat toki vähemmänkin riskialttiit unelmat... Ei aivan maineensa veroinen film noir –klassikko ylidramaattisine ja –pitkine (se painimatsi!) kohtauksineen - lisäksi Widmarkin täydellisen halveksuttavaan ahnuriin mahdoton samaistua. Näin myös Tierneyn ikiuskollisuus sitä vaikeampaa niellä, tosin ei mene hyvin miesrintamalla muutenkaan: naapurin ”kunnon kaveri” (Hugh Marlowe) on onnistunut ensiesittelyssä polttamaan jotenkin spaghetin pohjaan...! Googie Withers, Francis L. Sullivan, Herbert Lom, Stanislaus Zbyszko, Mike Mazurki.


Suurkaupungin pimennoissa

Dark City

William Dieterle 1950 rikos/jännitys

* * ½

Neljän miehen (Charlton Heston, Jack Webb, Ed Begley, Harry Morgan) uhkapelejä ja muita pikkuhämäryyksiä harrastava porukka saa eräänä iltana peliseurakseen ulkopaikkakuntalaisen miehen nimeltä Winant (Don DeFore). Vieraan hävittyä lopulta odotetusti ei vain omat käteisvaransa vaan myös firmalleen tarkoitetut 5000 dollaria tämä menee ja ottaa syyllisyydentuskissaan itsensä hengiltä, jolloin jo valmiiksi psykopaattinen sekä nyt myös kostonhimoinen veljensä (Mike Mazurki) ryhtyy jahtaamaan ”syyllisiä” säälimättömästi… 27-vuotias Heston vie heti debyytissään suurimman mielenkiinnon muuten kovin kliseisesti rakenneltujen henkilöhahmojen joukosta: Webb on heikompiaan kiusaava mulkero, iäkäs Begley huonokuntoinen hermoraunio ja pikkumies-Morgan toimii porukan omatuntona. Puhumattakaan ikikammotus Lizabeth Scott’ista, tässä vieläpä asetettu oikein framille kapakkalaulajattaren rooliin esittämään tylsiä biisejään ja keikistelemään lavalla kuin mikäkin seksipommin irvikuva - eipä siis ihme että Hestonkin välttelee viimeiseen asti sitoutumasta, tosin puuliiterileukaisen komistuksen sisäiset moraalisäännöt vaativat näköjään väistämään myös Viveca Lindfors’in tapaisten rotuleidien houkuttelut… Juonellisesti mättää eniten koko tuon psyko-veljen suunnitelmissaan onnistumisen mahdottomuus, kun poliisitkin kerrankin alusta lähtien täysillä perillä tapahtumien kulusta. Dean Jagger, Walter Sande.


Talo joen rannalla

House By The River

Fritz Lang 1950 rikos/draama/jännitys

* * ½

Vielä suurmenestyksestä haaveileva kirjailija (Louis Hayward) tulee humalapäissään vahingossa kuristaneeksi turhan äänekkään salarakkaansa eli nuoren palvelijaneitosen (Dorothy Patrick) eräänä synkkänä iltana kotikartanossaan. Onnekseen vaimonsa (Jane Wyatt) on matkolla, lisäksi mies saa aneltua sattumalta paikalla käväisevän isoveljensä (Lee Bowman) ryhtymään ”rikostoverikseen” ja auttamaan ruumiin upottamisessa viereiseen jokeen… Turhan yllätyksetön hitchcockmainen murhajuttu väärine epäilyksenalaisineen kaikkineen, etenkin miespääosat tökkivät (ylitsepursuavan lieromainen Hayward, vaisu Bowman) verrattuna huomattavasti eloisampiin Wyattiin sekä puuhatäti Ann Shoemaker’iin. Mitään asiaa ei myöskään osata pohtia etukäteen itse vaan kaikki pitää jonkun toisen kertoa, niinkuin saippuasarjoissa konsanaan. Jody Gilbert, Peter Brocco, Howard Chamberlain.


Tanssi yli hautojen

T.J.Särkkä 1950 draama

* *

Todellisiin tapahtumiin perustuva historiallinen pukueepos keisari Aleksanteri I:n (Leif Wager) ja nuoren kartanontyttären neiti Möllersvärdin (Eila Peitsalo) lyhyestä romanssista Porvoon valtiopäivien yhteydessä 1809... Mika Waltarin käsikirjoituksesta huolimatta kyseessä perinteisen teatraalinen, jäykkä ja jähmeä suomifilmi niin vuorosanailultaan kuin näyttelijäsuorituksiltaan. Peitsaloa katselee sentään mielikseen, samoin kohukaunotar Tabe Slioor käy ohimennen esittelemässä uhkeita rintavarustuksiaan. Mauri Jaakkola, Ossi Korhonen, Siiri Angerkoski, Kauko Käyhkö, Arvo Lehesmaa, Kaarlo Halttunen, Eino Kaipainen, Unto Salminen, Thure Bahne, Matti Ranin, Åke Lindman. Tulevat ohjaaja"suuruudet" Mikko Niskanen ja Rauni Mollberg vilahtavat myös.


Tuhkimo

Cinderella

Wilfred Jackson, Hamilton Luske, Clyde Geronimo 1950 animaatio

* * ½

Koska jo alkuperäinen satu, niin klassikko kuin onkin, toiminnaltaan köyhänpuoleinen niin eipä tämän huimempaan Disney-porukallakaan tainnut olla mahdollisuuksia... Muistettavia kohtauksia tällä kertaa oikeastaan vain laulun säestyksellä toteutetut Tuhkimon (Ilene Woods) avustusoperaatiot, ensin hiirulaisten (mm. sittemmin Mummo Ankan luo muuttaneet Huli ja Vili) ja myöhemmin Hyvän Haltian (Verna Felton) toimesta ("Bibidi babidi buu!"). Sen sijaan edellämainitusta syystä tämä on kaikista Disney-tuotannoista otollisinta (=helpoimmin sovitettavaa) harrasteteatteri-kamaa, noin niinkuin vinkkinä... Eleanor Audley.


The Underworld Story

The Underworld Story

Cy Endfield 1950 rikos/draama

* *

Sensaatioiden erikoisreportteri Mike Reese (Dan Duryea) saa taas yhdestä sanomalehdestä lähtöpassit, kun tämänkertainen paljastuksensa nimineen ja kuvineen koski heti perään murhattua tulevan suuroikeudenkäynnin päätodistajaa. Varaton Reese iskee sitten työpaikkoja selatessaan silmänsä ilmoitukseen jossa pääsisi erään pikkukaupunkilaislehden osakkaaksi 7500 dollarilla, ja hankkiikin osan summasta juuri tuon edellämainitun murhan toteuttaneelta rikollispomolta (! Howard Da Silva). Alkuvaikeudet ja erityisesti kahden hengen toimituskunnan (Gale Storm, Harry Shannon) hellittämätön epäluulo öykkärimäistä uutiskonkaria kohtaan pyyhkiytyy ainakin hetkeksi sivuun, kun samaan aikaan kyseistä Lakevillen kylää ravisuttaa historiansa merkittävin rikostapaus: koko maan erään huomattavimman mediaketjun omistajan (Herbert Marshall) pojan (Gar Moore) vaimo on murhattu ja teosta epäillään perheen värillistä palvelijatarta (Mary Anderson)… Kerronnaltaan ja tapahtumiltaan hämmentävä rikosdraama otsikkoaan myöten, keskittyessään tutkailemaan siis uutismedian (eikä niinkään ”alamaailman”) moraalia mm. seuraavan vuoden ”Tuhansien silmien edessä” -teoksen (1951) tapaan. Lisäksi ikipahis Duryeasta tehty käänteissään aivan liian äkkiväärä ja omaa kuoppaansa kaivava törkimys minkään ovelamman toimittajaketun sijaan, ja miksi valkoinen Mary Anderson laitettiin esittämään tummaihoista pääepäiltyä? Näin ollen Da Silvankin mainiosti vetäisemä terävä-älyisen gangsterin hahmotus menee aika lailla harakoille. Michael O’Shea, Melville Cooper, Frieda Inescort, Art Baker, Alan Hale Jr.


© Metro-Goldwyn-Mayer (MGM)

outriders.jpg

Vaarojen poluilla

The Outriders

Roy Rowland 1950 western

* * *

Vähän ennen Amerikan Sisällissodan päättymistä kolme konfederaation veteraanisotilasta (Joel McCrea, Barry Sullivan, James Whitmore) onnistuu pakenemaan pohjoisvaltiolaisten vankileiriltä, törmäten sitten hetikohta partisaanitoimintaan linjojen takana erikoistuneiden ’Quantrill Raiders’ –joukkojen erillisosastoon. Ryhmää johtaa häikäilemätön upseeri nimeltä Keeley (Jeff Corey), ja aluksi huojentavalta tuntunut ”omien pariin” pääsy muuttuu pian kolmikon kohdalla yhä kasvaviksi epäilyiksi porukan suorittamien väkivaltaisten iskuoperaatioiden oikeutuksesta... Yllättäviä käänteitä kosolti sisältävä Sisällissota-tarina, jossa myös noiden pääheppujen lähtökohtainen antisankaruus miellyttää. Hieman turhan sovinnaiseksi hiipuu kuitenkin loppua kohti etenkin McCrean osalta romantiikan kohteineen (Arlene Dahl) kaikkineen. Claude Jarman Jr., Ramon Navarro, Ted de Corsia.


© Columbia Pictures Corporation


Viimeinen valhe

Harriet Craig

Vincent Sherman 1950 draama

* * * ½

Harriet Craig (Joan Crawford) on nyt jo neljän vuoden ajan ollut todellinen pääkäskijä insinöörimiehensä Walter’in (Wendell Corey) omistamassa talossa, minkä ovat sarkastiseen mutta vaiettuun sävyyn panneet merkille niin palvelusväki kuin pariskunnan tuttavapiirikin. Kaikkien sympatiseeraama ja aina hyväntuulinen Walter rakastaa kuitenkin edelleen vaimoaan aidosti, ihaillen tämän älyä ja tehokkuutta eikä näyttävä ulkomuotokaan tietenkään haitaksi ole - vaan sitten eräänä päivänä alkavat Harrietin jääräpäisyydet ja suoranaiset valheet kasautua pikkuhiljaa jokaisen asianosaisen sietokyvyn ylittäviin mittoihin… Crawford ottaa odotetun vakuuttavasti haltuun aikamoisen pirttihirmun nimiroolinsa, silti parasta koko jutussa kauttaaltaan erinomaisen todenmukaisiksi tehdyt henkilöhahmotukset: Harrietin käytöstä on täysin mahdollista ymmärtää (jos nyt ei varsinkaan loppupaljastusten kohdalla hyväksyä) ja Walterkin kaukana mistään hyväuskoisesta narrista, samalla kuin sivuosakaartista nousee vahvimmin esiin ikihersyvän konkarin Lucile Watson’in lisäksi tuntemattomamman Allyn Joslyn’in mahtava suoritus koko ajan kierroksilla käyvänä parhaana kaverina. Lopussa vähän tiivistyksen makua kun jo huvittavankin nopeaan tahtiin (tuntien sisällä!) pääleidin mitä pöyristyttävimmät edesottamukset pamahtavat päivänvaloon yksi toisensa jälkeen… K.T. ”Sam Woodin tytär” Stevens, William Bishop, Viola Roache, Raymond Greenleaf, Ellen Corby.


© Universal International Pictures (UI)

winchester.jpg

Winchester '73 -kohtalon ase

Winchester ’73

Anthony Mann 1950 western

* * *

Dodge City, heinäkuu 1876. Kaksi lännenkonkaria McAdam (James Stewart) ja Wilson (Millard Mitchell) ratsastavat kaupunkiin, jossa he joutuvat ensitöikseen luovuttamaan aseensa reipasotteiselle sheriffille - eivätkä mukinat auta sillä tämäpä ei olekaan kukaan muu kuin itse Wyatt Earp (Will Geer). Harmi silti, sillä heti saluunaan astuessaan miehet törmäävät juuri siihen kaveriin jota ovat jahtaamassa: häikäilemättömään roistoon nimeltä Dutch (Stephen McNally). Tilanteen kuitenkin ollessa mikä on päättää kolmikko jättää toistensa tappamisen tuonnemmaksi ja osallistua sen sijaan paikalliseen ampumakilpailuun, jonka pääpalkintona siintää mittatilaustyönä tehty huippulaatuinen Winchester ’73 –mallin kivääri... Stewart/Mann -yhteistyön alkusoitto on varsin monisäikeinen ja tapahtumarikas lännenseikkailu, niin hyvässä kuin pahassa: jatkuvat "sattumanvaraiset" päähenkilöiden kohtaamiset uhmaavat uskottavuutta kovastikin, kun taas esim. se intiaanien hyökkäys (Rock Hudson 'Nuori Härkä' -nimisenä päällikkönä!) mottiin jääneen sotilaista ja siviileistä koostuvan joukkion kimppuun erinomaisen iskevästi toteutettu. Dan Duryea puolestaan vakioroolissaan naureskelevana sosiopaattina. Shelley Winters, Charles Drake, John McIntire, Jay C. Flippen. Nuori Tony Curtis yhtenä jenkkisotilaista.


© Universal International Pictures (UI)

harvey1950c09.png

Ystäväni Harvey

Harvey

Henry Koster 1950 komedia

* * *

Elwood P. Dowd (James Stewart) on harmiton ja sympaattinen mutta höyrähtänyt keski-ikäinen mies, joka on kehitellyt "turvakseen" mielikuvituskaverin: joistakin vanhoista kelttiläisistä tarustoista peräisin olevan 190-senttisen jänishahmon. Sen lisäksi pakkomielteisiinsä kuuluu olla ehtimiseen kutsumassa tapaamiaan ihmisiä lasilliselle vakiobaariinsa ja mikä pahinta, myös koti-illallisille vanhemman sisarensa (Josephine Hullacademy_award_trophy.jpg) omistamaan kartanoon - kunnes koittaa viimein se päivä jolloin sekä viimemainittu että tämän tytär (Victoria Horne) päättävät toimittaa Elwoodin lopullisesti hoitolaan... Valloittava Stewart loistaa tässä ihmismielen ja käyttäytymisen rajoja/normeja laajemminkin käsittelevässä farssissa, kääntyen kuitenkin loppua kohti juoneltaan turhan yliampuvaksi lähes kaikkien roolihenkilöiden alkaessa "kuvitella omiaan"... Tosin vielä paljon suurempi miinus tuosta hoitajavahtimestarista (Jesse White), jota ei oikeasti voisi päästää potilaiden (tai kenenkään muunkaan ihmisen!) lähellekään...! Charles Drake, Peggy Dow, Cecil Kellaway, William H. Lynn, Wallace Ford.


Yön ratsastajat

The Sundowners

George Templeton 1950 western

* * ½

Kohtalainen b-western nuoresta karjatilallisesta (Robert Sterling), jota ammattitappaja-isoveli (Robert Preston) tulee "avustamaan" naapuritilan kanssa käytävässä kiistassa. Miehen suorasukaiset metodit ovat kuitenkin aivan liikaa ensinmainitullekin, muista asianosaisista puhumattakaan... Chill Wills, Cathy Downs, John Litel, Jack Elam.



Paras elokuva: Los olvidados (Luis Buñuel)

Miespääosa: Edmond O'Brien (Kuollut saapuessaan)

Naispääosa: Bette Davis (Kaikki Eevasta)

Miessivuosa: Luther Adler (Jäähyväiset huomiselle)

Naissivuosa: Pamela Britton (Kuollut saapuessaan)