A.I. -tekoäly

Artificial Intelligence: A.I.

Steven Spielberg 2001 scifi/draama

* * ½

Joskus lähitulevaisuudessa on mahdollista luoda täysin ihmismäisiä robotteja mitä erilaisimpiin tarkoituksiin, kuten "korvikkeeksi" oman lapsensa menettäneille perheille - sellainen on myös Swinton'ien pariskunta (Frances O'Connor, Sam Robards), jotka hankkivat kotiinsa A.I. -pojan nimeltä David (Haley Joel Osment)... Stanley Kubrick'in keskenjäänyt pitkäaikainen projekti, josta tuli tyypillinen ’spiilperi’: ylitsevuotavaa sentimentaalisuutta teknisen loistokkuuden sekä sujuvan kerronnan kiusana - ja pitihän sitä kai tälläkin vuosisadalla yksi "Pinokkio" tehdä. Loppukohtaukset saaneet eniten arvostelua osakseen, minusta tuo apokalyptinen alien-ratkaisu varsin mieleenpainuva... jopa siinä määrin että lähestytään peräti henkilökohtaisia unimaailmoja ja tunnelmia. Jude Law, William Hurt, Brendan "jokaiseen nykyleffaan kelpaava" Gleeson, Jake Thomas, Michael Berresse.


Ali

Ali

Michael Mann 2001 draama

* * ½

Cassius Clay/Muhammad Ali'n (Will Smith) tarina 1964-74... Ihan pätevästi toteutettu mutta vähänkään asiaan perehtyneille turhankin tuttu stoori erään kaikkien aikojen suurimman urheilijan myrskyisän uran kuuluisimmista vaiheista. Sitäpaitsi kun legenda oli jo kertaalleen saatu näyttelemään itse itseään ihan saman ajanjakson puitteissa ("Suurin" 1977), niin vaikeahan Smithin hyvälläkään yrityksellä oli paremmaksi pistää - eikä hän kyllä varsinkaan enää 70-luvun Alia muistuta pätkääkään. Sylettävintä kamaa kuitenkin edelleen se kaikki (muslimi)uskovainen hölpönpölppö. Jamie Foxx ('Bundini' Brown), Jon Voight (Howard Cosell), Mario Van Peebles (Malcolm X), Ron Silver (Angelo Dundee), Jeffrey Wright, Mykelti Williamson, Jada Pinkett-Smith, Joe Morton, Bruce McGill, Ted Levine.


Amélie

Amélie

Jean-Pierre Jeunet 2001 komedia

*

Pahasti traumaattinen ja fantasiamaailmoissaan elävä nuori pariisilaisnainen (Audrey Tautou) päättää eräänä päivänä ryhtyä ohjaamaan kaikkien muidenkin elämää parempaan suuntaan... Uskomatonta ja jopa edesvastuutonta ranskalaista sillisalaattia (endiivillä!) ensimmäisestä kuvasta viimeiseen, tarjoten muun muassa sellaista filosofiaa että jokaiselta ihmiseltä löytyy yksi psykopaattinen piirre mutta siihen se jää... Kaikkien inhoamalle kahvila-kyttääjälle (Dominique Pinon) ei saada kuukausien jälkeenkään porttikieltoa, ja metroaseman roskien pakkomielteenomainen tonkiminen pelkästään ihanan omaperäistä. Tautou on kyllä nätti mutta kun joka kerta tämän paikallaollessa joutuisi miettimään suihkuun tai nukkumaan mennessään tekeekö niin viimeistä kertaa... No, IMDb:n suosion (8,4) perusteella ihmiskunnan loppu ei voi muutenkaan tulla liian nopeasti. Mathieu Kassovitz, Rufus, Lorella Cravotta, Serge Merlin, Jamel Debbouze.


Apinoiden planeetta

Planet Of The Apes

Tim Burton 2001 scifi/seikkailu

* ½

Miten on mahdollista saada nykymaailman aikaan scifitoimintaleffasta näin köyhän näköinen? Käytetty noin kolmea lavastetta... Muutenkin tökerö versiointi klassisesta visiosta (1968), jossa vain apinoiden eläimellisen aggressiivisuuden korostus onnistunut oivallus. Yksi pahasti rispaantunut sulka lisää Burtonin puupää-hattuun siis. Mark Wahlberg, Tim Roth, Helena Bonham Carter, Michael Clarke Duncan, David Warner, Kris Kristofferson, Paul Giamatti, Estella Warren, Charlton Heston.


Bandits -pankkirosvot

Bandits

Barry Levinson 2001 rikos/komedia

* ½

Kaverukset Joe (Bruce Willis) ja Terry (Billy Bob Thornton) onnistuvat karkaamaan vankilastaan, ja ryhtyvät samantien siihen ainoaan puuhaan mikä heidän täysin erilaisia persooniaan yhdistää – pankkien ryöstelyyn. Eräältä keikalta mukaan tarttuu sitten myös halukas ”kaappauksen uhri”, elämäänsä kyllästynyt hehkeä liikemiehen rouva Kate Wheeler (Cate Blanchett)... Alkupuolen kaikkine kliseineenkin (ja mahdottomine vankilapakoineen) sentään kohtalaisen sujuvasta etenemisestä jymähdetään Blanchettin ilmaantumisen ja epäilemättä uransa surkeimmin kirjoitetun roolihahmon myötä aivan uskomattoman typerään ”kolmiodraamaan” – siinä määrin että jopa Thorntonin vakiotyyppi eli ”moniongelmainen mutta sympaattinen” pölvästi jää pienemmäksi harmiksi. Loppuratkaisu paketoikin sitten homman varsin johdonmukaisesti idioottimaisuudellaan. Troy Garity, January Jones, Brian F. O’Byrne, Stacey Travis, Bobby Slayton, Azura Skyer, Peggy Miley, William Converse-Roberts, Richard Riehle, Micole Mercurio.


Birthday Girl

Birthday Girl

Jez Butterworth 2001 komedia/rikos

* *

Kolmekymppinen yksinäinen brittimies (Ben Chaplin) tilaa itselleen netin kautta söötin venäläisneitosen (Nicole Kidman) kumppanikseen. Pian kuitenkin paljastuu ettei tämä osaa ”jeesjees”in lisäksi sanaakaan englantia, mikä tekee tilanteen melko mahdottomaksi - ja vielä suuremmalta virheeltä koko projekti tuntuu kun naisen maanmiehet (Mathieu Kassovitz, Vincent Cassel) tunkeutuvat taloon ”syntymäpäiviä juhlistamaan”... Pikkunäppärä, hieman ”Shallow Grave” (1994) –henkinen rikos- ja ihmissuhde-hassuttelu jonka parhaan terän vievät kuitenkin juonikuvioiden tyypilliset tolkuttomuudet - huolimatta aina yhtä ihanasta Kidmanista ja siitä miten aussineito kera ranskalaiskumppaniensa saatu puhumaan noinkin sujuvaa ryssää. Kate Lynn Evans, Stephen Mangan, Alexander Armstrong.


Blow

Blow

Ted Demme 2001 rikos/draama

* * ½

Vuokra-dvd oli aikoinaan pilalla eikä leffa toiminut vähän yli puolenvälin jälkeen, vaan sitten myöhemmin kun näki lopunkin niin huomasi ettei ollut kummempia menettänyt: sinänsä jopa harvinaisen hyvin näytelty Johnny Depp'ilta tämä jälleen tosihenkilöön perustuva huumehemmo-roolinsa, mutta se että jätkä saa koko ajan ihan ansionsa mukaan tekee homman tylsänpuoleiseksi - enkä Penelope Cruz'in suosiotakaan välttämättä oikein ymmärrä, minusta sekä ulkonäöltään että näyttelijätaidoiltaan keskinkertainen hispaano. Kumma juttu muuten: Depp ollut vuositolkulla linnassa mutta tytär ei näytä vanhenneen eikä kasvaneen yhtään. Rachel Griffiths, Paul Reubens, Franka Potente, Ethan Suplee, Ray Liotta, Cliff Curtis.


Buffalo Soldiers

Buffalo Soldiers

Gregor Jordan 2001 toiminta/rikos/komedia

* * ½

V.1989. Saksassa sijaitsevassa amerikkalaisten sotilastukikohdassa rehottaa muun tekemisen puutteessa kaikenlainen hämäräkauppa, laittomia aineita myöten. Ykkösdiilerinä heiluu varsinainen jokapaikanhöylä Elwood (Joaquin Phoenix) komppanianpäällikön eversti Berman’in (Ed Harris) välinpitämättömyyden mahdollistamana - vaan sitten osastoon ilmaantuu karski veteraanivääpeli (Scott Glenn) jonka haukankatseelta ei tunnu voivan välttyä minkään homman suhteen, ei etenkään mitä tulee tämän hehkeän tyttären (Anna Paquin) kanssa riiusteluun... Erinomaisen satiirin aineksia omaava ”armeijanyksikkö from hell” -stoori menettää kuitenkin paljon tehoaan lukuisten ylilyöntiensä (tankki-episodi, huumetehtaan ratsia/verilöyly, loppukohtaus...) myötä - pahimpina nimenomaan nuo mustat sotilaspoliisit (’buffalo soldiers’?) täysimittaisine gangsterinelkeineen. Elizabeth McGovern, Michael Peña, Leon, Gabriel Mann, Dean Stockwell.


Charlotte Gray

Charlotte Gray

Gillian Armstrong 2001 sota/draama/jännitys

* * ½

Skotlantilaisnainen (Cate Blanchett) liittyy Britannian Salaiseen Palveluun päästäkseen miehitettyyn Ranskaan, jonne lentäjä-rakastettunsa (Rupert Penry-Jones) on pudonnut. Paikan päällä varsinainen tehtävänsä eli vastarintaliikkeen toimintaan osallistuminen vie kuitenkin pian huomion lähes täydelleen... Laadukkaan muttei mitenkään erityisen persoonallisen "maanalainen armeija" -kuvauksen isoin miinus tapahtumaköyhyyden lisäksi siitä, että "ranskalaisetkin" puhuvat englantia - saksalaiset sen sijaan kylläkin saksaa. Erinomainen Blanchett sentään aina ilo silmälle. Billy Crudup, Michael Gambon. Sakemanniupseeriroolien veteraani Wolf Kahler tässäkin sellainen.


Conspiracy.com

Antitrust

Peter Howitt 2001 jännitys/rikos

* *

Billy Gates'in jalanjäljillä kohti alansa huippua matkalla olevan ohjelmointifirman miljonääripomo (Tim Robbins) tarjoaa nuorelle miehelle (Ryan Phillippe) töitä, tämän ollessa tietenkin onnensa kukkuloilla moisesta tilaisuudesta. Vain vanhojen autotalli-kaverien jättäminen haikea paikka, mutta muuttaapahan sentään "uskollinen" tyttöystävä (Claire Forlani) mukana firman järjestämään työsuhdelukaaliin... Kovasti alkupuoleltaan lupaava mutta loppujen lopuksi melkoisen älyttömäksi sortuva nörttijännäri: käännekohdat seuraavat toistaan äärimmäisen itsetietoisesti, eikä Phillippe ole koskaan osannut näytellä - myös Robbins jo turhan totutusti sutena lampaan vaatteissa. Rachael Leigh Cook, Richard Roundtree, Yee Jee Tso.


Donnie Darko

Donnie Darko

Richard Kelly 2001 scifi/draama

* *

V.1988. Lukiolainen Donald Darko (Jake Gyllenhaal) on tavallisen amerikkalaisen lähiöperheen ongelmakimppu, jota jo vuosia vaivanneet mm. harhanäyt ja unissakävely. Erään tällaisen ”matkan” yhteydessä Donnie kohtaa hirviöjänistä muistuttavan olennon, joka ennustaa maailman tulemista tiensä päätökseen noin kuukauden sisällä eli halloweenin aattona. Synkistä uutisista huolimatta nuorukaista tuntuvat samalla potkivan myös elämänsä onnenkantamoiset, sillä juuri tuon kävelyn aikana taivaista putoaa matkustajakoneen moottori suoraan huoneeseensa tuhoten sen täysin - ja heti perään luokan uusi nätti tulokas nimeltään Gretchen (Jena Malone) alkaa osoittamaan ilmiselvää kiinnostusta… Sittemmin aikamoiseksi pökkelönaamaksi hyytyvän Gyllenhaalin ihan ok läpimurtosuoritus (isosisko-Maggie’n kompatessa) sekä miellyttävä Malone eivät kyenneet kuitenkaan pelastamaan odotetuilta ohjaaja/käsikirjoittajansa itsetehostuksilta symboliikaltaan raskaine kuvastoineen kaikkineen – mukiinmenevän nuorisodraaman ainekset kun vaikuttivat olevan ilmankin kasassa, mutta nyt jäi vain omalaatuiseksi yksittäistapaukseksi. Ei sillä etteikö Drew Barrymore’kin olisi sopinut edelleen miljoona kertaa paremmin pulpetin taakse ympärillä kuolaavia poikia vamppailemaan kuin mihinkään kirjallisuudenlehtorin(!) rooliin, sen sijaan tuleva törkyhuumori-kunkku Seth Rogen hoitelee vaivattomasti pahan pojan hommat. Mary McDonnell, Holmes Osborne, Katharine Ross, Daveigh Chase, James Duval, Patrick Swayze, Noah Wyle, Beth Grant, Stuart Stone, Gary Lundy, Alex Greenwald.


Driven

Driven

Renny Harlin 2001 toiminta/draama

*

Osoittautui kuin osoittautuikin kuuluvaksi sarjaan "en odottanut mitään, sain vähemmän" - aivan kuten kaikkien aikojen noloin leffateatterikokemukseni "Kurkunleikkaajien saari" 1995. Jopa juuri ne autokilpailu-kohtaukset tehty uskomattoman mielikuvituksettomasti: joka kerta 'Bly' (Kip Pardue) tai 'Brandenburg' (Til Schweiger) ykkösenä-kakkosena vuorotellen ja aina samat kuvaväläykset ohitustilanteessa (autot, ratinvääntö, kuskin kypäränaama, tallipomo Burt Reynolds, autot, sama uusiksi...) - se Sylvester Stallone'n ja Parduen kaupunkikaahailu CGI-autoillaan oli sitten jotain jo niin naurettavaa että melkein huuto pääsi. Harvoin näkee myöskään tämän hintaluokan leffoja missä henkilöohjaus yhtä olematonta, esimerkkinä ohjeet Parduelle kun selviää vahingoittumattomana kolaristaan: mutristele huuliasi ja vilkuile autonromuasi poispäin kävellessäsi, varmuuden vuoksi kymmenen kertaa, niin ne oikeastikin tekee. Ihmissuhdedraamailut samoin akuankka-tasoa parin muijan (Gina Gershon, Estelle Warren) pyöriessä koko ajan autokuskien kiertopalkintoina, eikä kummankaan tavoittelemisen syy selviä - lisäbonuksena vielä musavideomainen tyylittely normaalin keskustelunkin yhteydessä eli hyppii, heiluu ja tärisee sekä välillä tönöttää puhujien naamassa kiinni. Leffahan sinänsä oli murskattu jo valmiiksi kun Formula 1 -lisenssiä ei herunut joten nyt ei tiedä mitä sarjaa ajetaan ja miksi ketään kiinnostaisi? Stacy Edwards, Cristián de la Fuente, Brent Briscoe, Robert Sean Leonard.


Ei kenenkään maa

No Man’s Land/ Ničija zemljaacademy_award_trophy.jpg

Danis Tanovic 2001 sota/draama


* * ½

Jugoslavian sisällissodan aikaan bosnialainen taistelijaryhmä törmää serbialaisten väijytykseen keskellä niittyaukeaa, ja tulee tuhotuksi lähes viimeiseen mieheen – mutta ei sittenkään ihan, sillä pari heistä (Branko Djuric, Filip Sovagovic) onnistuu haavoittuneenakin syöksymään läheiseen juoksuhautaan. Serbit lähettävät kaksi sotilasta – veteraanin (Mustafa Nadarevic) ja alokkaan (Rene Bitorajac) – tutkimaan tilannetta, mistä kehkeytyykin varsinainen soppa kansainvälisen selkkauksen mitalla… Laadukkaasti toteutettu ja loppuratkaisuineen varsin viiltäväkin yksittäiskuvaus taas yhden sodan hirtehishuumorisistakin mielettömyyksistä. Kaksi ongelmaa: 1) slaavien keskinäinen 1992-95 ei ole koskaan (eikä ainakaan näiden tyyppien toimesta nytkään) herättänyt suuria tuntemuksia, ja 2) myös se ”sinnikäs ja tehokas” brittitoimittaja (Katrin Cartlidge) pelkästään ärsyttää. Georges Siatidis, Simon Callow, Serge-Henri Valcke, Sacha Kremer, Alain Eloy, Bogdan Diklic, Branko Zavrsan.


Emmauksen tiellä

Markku Pölönen 2001 komedia

* * ½

Suomi-elokuvan tila olisi paljon vakuuttavampi kun tehtäisiin enemmän leffoja joiden käsikirjoituksessa olisi jotain järkeä, ihmiset ihan todellisen oloisia ja draama uskottavaa - jolloin iskisi se komiikkakin herkullisemmin, ja pystyisi myös helpommin hyväksymään nämä kokeelliset jututkin siinä sivussa. Nyt mainiotkaan hahmotukset (etenkin pääosan Valtosen Puntti ja Mika Nuojua maalais-Tanena) eivät täydelleen kykene kompensoimaan noita turhanoloisia suoraan katsojalle osoitettuja lausahduksia eli ns. 'fourth wall' -kikkailuja - ja loppukin hölmö, vaan kuinkas usein suomi-elokuva mitenkään mieliinpainuvasti olisi osattu päättääkään? Vielä leffan nimestä: vertauskuvassahan on kyse kai siitä että vaatii muka Stadista (=Jerusalemista) poistumisen kokeakseen valaistumisen (=Jeesuksen ilmestyksen), mutta olivatko nuo Puntti ja Peter Franzen sitten ne opetuslapset ja kuka oli Jeesus? Ja valaistuiko tässä/tästä kukaan? Näiden hartaiden ajatusten myötä paiskaan kaksi ja puoli tähteä eli Pölös-asteikolla suorastaan mestarillinen saavutus. Lotta Lehtikari, Sanna-Kaisa Palo, Katariina Kaitue, Tommi Korpela, Janne Reinikainen, Risto Aaltonen, Aake Kalliala, Anja Pohjola.


Evoluutio

Evolution

Ivan Reitman 2001 scifi/komedia/toiminta

*

Meteoriitti putoaa Amerikan aavikkoseudulle sisältäen organismin, jolla on kyky lisääntyä hurjalla nopeudella. Onneksi sentään tuottamillaan otuksilla näyttäisi olevan Maan ilmakehän kanssa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, ainakin toistaiseksi... David Duchovny'n Salaisista kansioista tuttu väsähtäneen sarkastinen olemus ainoa lievästi kiinnostava piirre tässä älyvapaassa, yltiökliseisessä ja vitseiltään surkeassa "Ghostbusters"in (1984) uudelleenlämmittelyssä: todella yllättäen tiedemiehet ja sotilaat eivät jaa näkemyksiään ulkopuolisen uhan edessä; nigga-sidekick (Orlando Jones) koko ajan vihainen, ei-hauska ja kaikinpuolin sietämätön; Julianne Moore vastenmielinen niin roolissaan kuin muutenkin; ja se äo-65-läskikaksikko (Ethan Suplee, Michael Bower) olisi oikeasti jo ajat sitten kiusattu hengiltä. Seann William Scott, Ted Levine, Dan Aykroyd.


Final

Final

Campbell Scott 2001 scifi/draama

* *

Nuorehko mies (Denis Leary) herää mielisairaalassa muistinsa pitkälti menettäneenä, ollen silti varma yhdestä asiasta: hänet tultaisiin hallituksen “koekaniinin” ominaisuudessa teloittamaan ruiskeella muutaman päivän sisällä. Tämän mies kertoo myös häntä hoitavalle kauniille mutta pidättyväiselle naislääkärille (Hope Davis)... Aihioita ja ajatuksentynkääkin sisältävä vainoharha-halpis ei ihan loppuun asti kanna syystä, että päähenkilönsä oikeasti aivan liian sekaisin ja muutenkin epämiellyttävän oloinen jantteri. J.C.MacKenzie, Jim Gaffigan, Jim Hornyak, Maureen Anderman, Marin Hinkle, Madison Arnold, Caroline Kava, Earl Hindman.



© Twentieth Century Fox Film Corporation

from-hell-movie-3.jpg

From Hell

From Hell

Albert & Allen Hughes 2001 rikos/kauhu

* * *

Visuaalisesti komea mutta myös komeasti totuutta vääristävä 'Viiltäjä-Jack' -stoori, etenkin mitä tulee päätutkija Frederick Abberline'n (Johnny Depp) hahmoon: hän kun oli oikeasti murhien aikaan reilusti vanhempi mies ja myös kuoli vanhuuttaan paljon myöhemmin. Tappajan henkilöllisyyttähän ei varmasti tiedetä, mutta ainakin noista 'kuninkaallisen perheen salaliitto' -teorioista ollaan jo aikoja sitten "virallisilla tahoilla" luovuttu - ja kyllä se oli itse Mary Kelly (Heather Graham) joka viimeisenä niin perinpohjin silvottiin... Kunnioitettava yritys silti mustilta ohjaajaveljeksiltä kuvata täysin valkoista (ja verenpunaista) historiaa. Ian Holm, Robbie Coltrane, Ian Richardson, Jason Flemyng, Katrin Cartlidge, Terence Harvey, Susan Lynch, Paul Rhys, Lesley Sharp.


Ghost World

Ghost World

Terry Zwigoff 2001 draama

* *

Parhaat kaverukset Enid (Thora Birch) ja Rebecca (Scarlett Johansson) valmistuvat yhtäaikaa lukiostaankin ja suunnittelevat myös muuttoa yhteisen katon alle miettimään tulevaisuuttaan, samalla kuin tuskailevat paikkakuntansa onnetonta poikatarjontaa sekä Enid rahattomuuttaan. Sitten viimemainittu tapaa erään vähintään kaksi kertaa vanhemman, muhkean blues-levykokoelman omaavan yksinäisen miekkosen (Steve Buscemi) jonka kanssa muodostuu erikoislaatuinen suhde... Seksikkäiden nuorten neitostensa (ja miksei vaisusta roolistaan huolimatta Busceminkin) puolesta kiinnostava pikkukaupunkilaiskuvaus ajoittaisella näppärällä dialogilla höystettynä, mutta siinäpä kaikki oikeastaan: mitään erityisen dramaattista tai kiinnostavaa ei tapahdu. Birchin urahan on sittemmin jäänyt valitettavan ohueksi syystä tai toisesta, kun taas kaksikosta huomattavasti lahjattomampaa Johanssonia nähty tunnetusti senkin edestä. Brad Renfro, Illeana Douglas, Bob Balaban, Stacey Travis, Charles C. Stevenson Jr., Dave Sheridan, Tom McGowan, Debra Azar.


The Glass House

The Glass House

Daniel Sackheim 2001 draama/jännitys/rikos

* ½

Kun 16-vuotiaan Ruby’n (Leelee Sobieski) ja nuoremman veljensä Rhett’in (Trevor Morgan) vanhemmat kuolevat auto-onnettomuudessa, joutuvat he muuttamaan Kalifornian rannikolle Malibuun tuttavaperheen hoiviin. Aluksi isäntäpari (Stellan Skarsgård, Diane Lane) vaikuttaa ilmiselvän varakkuutensa lisäksi varsin mukavilta, ja miljoonaperintö odottaisi joka tapauksessa lohdutukseksi myös lapsiraukkoja aikuisiksi kasvettuaan – mutta todellisuudessa ”isäpuoli” kamppailee pahojen velkavaikeuksien keskellä, samalla kuin vaimonsa kompensoi tilannetta vetämällä kaksin käsin päihdykkeitä aina tilaisuuden tullen... Kömpelösti ja ilman mitään omaperäisyyttä toteutettu ”sijaisperhe from hell” -tarina, eikä asiaa auta edes sinällään näyttävä aikansa teinitähti Sobieski. Lopun typeryydet kautta mahdottomuudet sitten jo täysin ennalta-arvattavissa. Bruce Dern, Kathy Baker, Chris Noth, Michael O’Keefe, Vyto Ruginis, Gavin O’Connor, Carly Pope.


Gosford Park

Gosford Park

Robert Altman 2001 draama/rikos

* * ½

Englantilaiseen Gosford Parkin kartanoon kokoontuu sekalainen joukko yläluokan ihmisiä palvelijoineen. Eräs heistä on joutuva murhan uhriksi, mutta kuka ja miksi...? Altmanilaiseen tapaan hulppean näyttelijäkaartin keskuudessa liikutaan sujuvasti tapahtumapaikasta toiseen, ja vuoropuhelua riittää ihmissuhteiden myllerryksessä jo lähes katsojan vastaanottokykyä uhmaavassa määrin. Huumorin ja draaman yhdistelmä kuitenkin onnahtelee tällä kertaa: etenkin tuo murhatapaus tuntuu olevan kaikille melko yhdentekevä tragedia, eikä tarina nyt muutenkaan maailman kiinnostavin ole - muistuttaen myös raameiltaan turhan selkeästi Jean Renoir'n klassikkoa "Pelin säännöt" (1939). Maggie Smith, Michael Gambon, Kristin Scott Thomas, Kelly Macdonald, Helen Mirren, Clive Owen, Alan Bates, Emily Watson, Ryan Phillippe, Charles Dance, Jeremy Northam, Camilla Rutherford, Richard E. Grant, Derek Jacobi, Stephen Fry.


Green Dragon

Green Dragon

Timothy Linh Bui 2001 draama

* * ½

Etelä-Vietnamin luhistumisen alkaessa olla selviö viimeistenkin amerikkalaissotilaiden poistuessa maasta v.1973 evakuoitiin seuraavien vuosien kuluessa myös yli 100 000 kommunistihallintoa paennutta vietnamilaista Yhdysvaltoihin. Uuteen maahan ja kulttuuriin asettuminen pakolaisleirien kautta tuotti tietenkin ensi alkuun kaikenlaisia ongelmia... Hienosti näytelty ja uskottavasti toteutettu, mutta draamallisesti köykäinen sanomaelokuva eräästä historian tositapahtumasta. Sellaisen huomion muuten tekevinään heti, että aivan eri tavalla tuntuu pysyvän järjestys aasialaisten leirissä kuin jos kysymys olisi vaikkapa afrikkalaisista tai latinoista... Patrick Swayze, Forest Whitaker, Duong Don, Hiep Thi Le, Billinjer C. Tran.


Hannibal

Hannibal

Ridley Scott 2001 rikos/kauhu

* * ½

Rajuja kohtauksia, mutta odotettua "Uhrilampaiden" (1991) jatko-osaa pilaa pahasti muutama seikka: Ray Liotta ja Giancarlo Giannini ovat taas niin mätiä poliiseja ettei usko kukaan, Gary Oldman'in kostonhimon pointtia tylsistyttää aikalailla tieto siitä että mies ihan itse omin käsin ruhjoi kasvonsa huumepäissään (olkoonkin että Anthony 'Hannibal' Hopkinsin yllytyksestä), eikä Clarice (Julianne Moore tällä kertaa Jodie Foster'in kieltäydyttyä) olisi myöskään tarvinnut mitään alun väkinäistä "epäonnistunut huumeväijytys" -kohtausta painolastikseen loppuleffan ajaksi... Eli draamaa syntyisi varmasti vähemmälläkin ponnistelulla kun sentään kyse jälleen itse Kannibaali-Hannibalin kanssa hippasille ryhtymisestä... Frankie Faison, Francesca Neri, Zeljko Ivanek, Hazelle Goodman, David Andrews, Francis Guinan.



© Millennium Films/Lions Gate Films

greyzone.jpg

Harmaa alue

The Grey Zone

Tim Blake Nelson 2001 draama

* * *

Tuntemattomampi ja pienimuotoisempi, mutta yhtäkaikki niiden kuuluisampien aihetta käsitelleiden teoksien mukaisesti mieliinpainuvan rankkoja tuokioita tarjoava keskitysleiri-kuvaus. Harvey Keitel vallankin harvinaisen monisärmäinen (toki asiaankuuluvan armoton) roolissaan SS-upseerina Auschwitzissa, jossa ei tunnetusti säästyneet viattomimmatkaan - tai siis kaikkein vähiten he. Mutta eipä tässä juutalaisten krematoriotyöläisten kapinallekaan paljoa onnistumisen mahdollisuuksia jätetä, yrityksestä sentään pitää 'kipaa' vähän nostaa. Steve Buscemi, David Arquette, David Chandler, Allan Corduner, Mira Sorvino, Daniel Benzali, Natasha Lyonne, Michael Stuhlbarg, Kamelia Grigorova (tyttö), Velizar Binev, Henry Stram (Josef Mengele).


Harry Potter ja viisasten kivi

Harry Potter And The Sorcerer's Stone

Chris Columbus 2001 scifi/seikkailu

* *

11-vuotias Harry Potter (Daniel Radcliffe) on asunut syntymästään saakka sukulaisperheensä kellarissa, tai niin hän luulee... kunnes saa tietoonsa, että onkin ottolapsi ja edesmenneet vanhempansa oikeasti ansioituneita velhoja. Nyt murrosikäisenä on Harrynkin aika tullut kutsuttaman salaperäiseen kouluun, jossa opetetaan poikaset (ja tyttöset) noitien tavoille... Mitä mainiointa ja mielikuvituksellisinta viihdykettä 8-13-vuotiaille tämä ja varmaan myös ne lukuisat jatko-osat J.K.Rowling'in miljoonamyynnin saavuttaneiden kirjojen pohjalta - valitettavasti itselle touhu tietenkin enimmäkseen kiusallisen lapsellista. Lisäksi hassunhauskan leikittelyn ja hengenvaarallisten tilanteiden yhteensovittaminen tuottaa jälleen melkoisen ristiriitaisia tunnelmia, odotetusti parasta antia mainiosti toteutetut taika-efektit ja luudallalentely(="huispaus")-kohtaukset. Vanhojen veteraanien (Alan Rickman, Robbie Coltrane, John Hurt, Richard Harris, John Cleese, Richard Griffiths, Maggie Smith, Warwick "Willow" Davis) vastapainoksi Harryn parhaita kavereita ja ikätovereita esittävät Emma Watson ja Rupert Grint.


Hurjapäät

The Fast And Furious

Rob Cohen 2001 toiminta/rikos

* ½

Tuntematon “valkonaama” (Paul Walker) ilmestyy oman tuunatun Mitsubishi Eclipse GS-T:nsä kera keskelle Los Angelesin autokaahailu-skeneä latino-, negro- ja aasialaisjengien närkästykseksi. Porukan ylimmäinen puhe- & puuhamies Dominic (Vin Diesel) kuitenkin vaikuttuu tulokkaan tietotaidoista, samalla kuin sisarensa (Jordana Brewster) tämän muistakin ominaisuuksista – kummankaan tietämättä että nuorimies on todellisuudessa peitetehtävissä toimiva poliisi, päämääränään selvittää viimeaikaisiin rekkaryöstöihin syyllistyneet ’hurjapäät’... Jenkeissä (tietenkin) ainakin kahdeksan jatko-osan mitalla menestynyt kaahailurymistely ei (tietenkään) sisällä mitään täysjärkistä kiinnostavaa, lähtien heti siitä naurettavuudesta kuinka moisen kokoluokan autoshowta olisi muka mahdollista järjestää Losin kaduilla harva se ilta – tai että osallistuvien katujengiläisten mitkään tulolähteet riittäisivät tällaisen harrastuksen ylläpitoon. Loppupuolen ”Asfalttisoturi” (1981) -meiningissä edes sitä yhtäläisyysarvoa sentään, ja Diesel onnistuu roolissa kuin roolissa olemaan aina vähintään cool. Myös toimintaympäristö pysyttelee melko paikallisena vielä näin ykkösvaihteella, tulevina vuosina homma paisuukin sitten kaikinpuolin sellaisiin tajunnanräjäyttäviin mittoihin että saavat Bonditkin tuntumaan realismin riemuvoitoilta. Michelle Rodriguez, Rick Yune, Chad Lindberg, Johnny Strong, Matt Schulze, Ted Levine, Ja Rule, Vyto Ruginis, Thom Barry, Stanton Rutledge, Noel Gugliemi.



© Dimension Films

impostor.jpg

Impostor

Impostor

Gary Fleder 2001 scifi/toiminta/jännitys

* * *

V.2079. Jo vuosikymmeniä ovat ihmiset joutuneet taistelemaan '(alfa)kentaurilaisia' vastaan, mutta keksittyään levittää valtavia magneettikenttä-verkkoja suurimpien asutuskeskuksien ylle on pahimmilta ilmapommituksilta vältytty. Vaara vaanii kuitenkin jatkuvasti täydellisiksi ihmiskopioiksi tehtyjen soluttautuja-robottien muodossa, jollaiseksi epäillään myös aivan yllättäen menestyksekästä aseteknologian kehittäjää Spencer Olham’ia (Gary Sinise)... Ei mitään mullistavan uutta tarjoava mutta silti hyvin jännitystunnelman säilyttävä scifitrilleri erinomaisen näyttelijäkaartin tuella ja Philip K. Dick’in (taas yhden) lyhyttarinan pohjalta. Erityisesti räjähtävä loppunsa säväyttää, mistä tulikin mieleen että jos kerran alieneilla tällainen tekniikka hallussa niin mikseivät lähettele noita replikoitaan pilvin pimein? Olisi vieläkin parempi ilman tuota iänikuista, uhmakasta, kaikki-lajit-hallitsevaa (ja tietenkin, totta kai, luonnollisesti eloonjäävää) kiintiömustaa (Mekhi Phifer) sekä ohjaajan pakkomielteenomaisia kamerakikkailuja. Madeleine Stowe, Vincent D’Onofrio, Tony Shalhoub, Tim Guinee, Elizabeth Peña, Lindsay Crouse, Clarence Williams III.


Iris

Iris

Richard Eyre 2001 draama

* *

Brittiläinen akateemikkopariskunta Iris (Judi Dench) ja John Bayley (Jim Broadbentacademy_award_trophy.jpg) ovat edelleen toisiinsa yhtä lujasti rakastuneita kuin juuri tavattuaan nuorina yliopisto-opiskelijoina (Kate Winslet, Hugh Bonneville) 40 vuotta takaperin. Mutta empatiaa ja kärsivällisyyttä Johnilta kohta kysytäänkin Irisin mielen vajotessa aina vain synkempiin syövereihin Alzheimerin myötä… Toki koskettavuuksiakin mutta vääjäämättömyydessään tyypillisen tylsähköä sairaskertomusta oikean John Bayleyn muistelmista – puhumattakaan Bonnevillen meganörttihahmosta: pistää suorastaan vihaksi sivustaseuraajaa viehkeän ja reippaan Winsletin puolesta tämän selittämätöntä ihastumista taivastellessa. Tahatonta komiikkaa edustaa pääosanaisen lähes viidellätoista sentillä kutistuminen vanhemmiten… Eleanor Bron, Angela Morant, Penelope Wilton, Siobhan Hayes, Juliet Aubrey.



© Revolution Studios/Jerry Bruckheimer Films/Sony Pictures

mogadishu.jpg

Isku Mogadishuun

Black Hawk Down

Ridley Scott 2001 sota

* * * *

Erinomaisen tarkasti ja teknisesti loisteliaasti toteutettu kuvaus amerikkalaisjoukkojen lähes katastrofaalisesta Somalia-operaatiosta 1993: tuolloin kahden Black Hawk -helikopterin alasampuminen Mogadishussa johti raivoisiin tulitaisteluihin, joissa kuoli yli viisisataa somalia ja 18 jenkkisotilasta... Kaikki kunnia noille urhoollisille siis... Etenkin onnettomien kopterilentäjien alastomien ruumiiden pitkin katuja raahaamisen täytyi viimeistään osoittaa jokaiselle, mikä on edes jonkinlaisen sivistyksen ja alkuasukas-kulttuurin välinen ero. Tom Sizemore toistaa tässä "Pelastakaa sotamies Ryan" (1998) -roolinsa, toki vähemmälläkin alleviivauksella katsoja uskoisi miehen olevan varsinainen kovanaama... Josh Hartnett, Sam Shepard, Ewan McGregor, Eric Bana, William Fichtner, Orlando Bloom.



© DreamWorks SKG

curse_of_the_jade_scorpion_woody_allen.png

Jadeskorpionin kirous

The Curse Of The Jade Scorpion

Woody Allen 2001 komedia/rikos

* * *

New York 1940. Iäkäs vakuutustarkastaja (Allen) sekä yhtiön uusi työntekijä (Helen Hunt) eivät voi sietää toisiaan, ja tuliset riidat ovat jokapäiväisiä. Mutta kun heidät molemmat sitten eräänä iltana kutsutaan ravintolashown yhteydessä lavalle kuuluisan hypnootikon (David Ogden Stiers) käsittelyyn, muuttuu elämänsä kertaheitolla monellakin tapaa... Mainion viihdyttävä, tyypillisen woodymaisesti etenevä ihmissuhde- ja rikosfarssi. Loppuratkaisusta voi tosin olla montaakin mieltä, mutta ehkäpä sekin meni Huntin kohdalla hypnoosin piikkiin... Dan Aykroyd, John Schuck, Charlize Theron, Elizabeth Berkley.


Joki

Jarmo Lampela 2001 draama/komedia

* * ½

Montaa samanaikaista tapahtumaa ja ihmiskohtaloa yritteliäästi seuraava suomifilmi tuotti epätasaisen lopputuloksen kuten odottaa sopi. Juha Kukkosen stoori melko lähellä täysosumaa, muut eivät ole. Ilkka Koivula, Pihla Penttinen, Ahti Jokinen, Marja Packalén, Juha Varis, Sanna Hietala.


Jurassic Park III

Jurassic Park III

Joe Johnston 2001 scifi/seikkailu/jännitys

* *

Pariskunta (William H. Macy, Téa Leoni) haluaa löytää kadonneen poikansa (Trevor Morgan) tri Grant'in (Sam Neill) opastuksella dinosaurus-saarelta numero kaksi. Kaikki lähtee menemään päin honkaa heti koneen laskeuduttua... Suurimmat väristykset aiheuttaa nyt rexiäkin isompi purje selässään koikkelehtiva lihansyöjä 'spinosaurus', ja kiitettävän runsaasti muutenkin tässä lajien kirjoa kuvattu: vaara vaanii vähän joka mutkan takana. Mieleen ei silti jää oikein yhtään mitään jälkeenpäin pureskeltavaksi. Alessandro Nivola, Michael Jeter, Laura Dern, John Diehl.


Kapteeni Corellin mandoliini

Captain Corelli’s Mandolin

John Madden 2001 sota/draama

* * ½

Italia hyökkää Il Duce Mussolini'n käskystä Kreikkaan keväällä 1941, onnistuenkin lopulta (saksalaisten vastahakoisella avustuksella) valtaamaan maan jääden hallitsemaan sen eteläosia - myös pientä Kefalonia-nimistä saarta johon asettuu muiden mukana kapteeni Corellin (Nicolas Cage) johtama osastokin. Signore Corelli on "tyypilliseen italialaiseen tapaan" suuri musiikin, hyvän ruuan/juoman sekä kauniiden naisten ystävä, mutta majoitusperheensä eli vanha lääkäri (John Hurt) ja partisaani-sulhastaan (Christian Bale) ikävöivä tytär (Penelope Cruz) eivät ole liiemmin kiinnostuneita siitä kuinka "kivoja" maahantunkeutujatkin voivat olla... Alkuperäiskirjasta eroava ja lähinnä siitä johtuen kovasti haukuttu versiointi, minusta joka tapauksessa ihan laatuisa ja mielenkiintoinen pala vähemmän tuttua sotahistoriaa: etenkin Hurt odotetun erinomainen älykkötohtorin roolissaan. Lopun hollywood-piimä (Cage tietenkin se joka ainoana selviää kuin ihmeen kaupalla saksalaisten joukkoteloituksesta ym) laskee kuitenkin arvosanaa omissakin papereissa merkittävästi. David Morrissey, Patrick Malahide, Irene Papas.


Kaunis mieli

A Beautiful Mindacademy_award_trophy.jpg

Ron Howardacademy_award_trophy.jpg 2001 draama

* ½

Pitkästyttävä ja yliarvostettu sairaskertomus aiheesta "sekoava matemaatikko" (Russell Crowe), eikä auta tällä kertaa edes perustuminen tositapahtumiin eli Nobel-palkitun John Forbes Nash Jr:n tarinaan. Jennifer Connellyacademy_award_trophy.jpg, Ed Harris, Christopher Plummer, Paul "Jenniferin mies" Bettany.


Klassikko

Kari Väänänen 2001 draama/komedia

* * ½

Tällainen ääliö on mies. Allekirjoitan, vaikka juuri autot ja autoilu ei itseäni pahemmin kiinnosta. Joka paikan Martti Suosalo ilmeettömänä Kari Hotakaisena (jonka päiväkirjoihin koko juttu ilmeisesti perustuu), mutta tällä kertaa paljon herkullisemmat hahmotukset Matti Onnismaalla autokauppiaana, Pertti Sveholmilla poliisina sekä Pirkka-Pekka Peteliuksella kirjakustantamon pomona. Myös kovasti ihailua osakseen saava uutisguru Arvi Lind käy fiude-kaupoilla! Janne Hyytiäinen.


Kunniasanalla

The Pledge

Sean Penn 2001 draama/jännitys/rikos

* * ½

Laadukas elokuva kuvottavasta aiheesta ilman varsinaista loppuratkaisua, siis hieman resurssien tuhlauksen makua: ex-poliisi Jerry Black (Jack Nicholson) luulee auttavansa yksinhuoltajaäitiä (Robin Wright) tämän tyttären suojelemisessa mutta miten lienee...? Kovaa joukkoa piisannut sivurooleihinkin lähes ennätysmäärin. Patricia Clarkson, Aaron Eckhart, Helen Mirren, Mickey Rourke, Benicio Del Toro, Vanessa Redgrave, Tom Noonan, Sam Shepard, Harry Dean Stanton, Dale Dickey, Costas Mandylor, Michael O'Keefe, Lois Smith, Brittany Tiplady, Eileen "ohjaajanmutsi" Ryan.


Kunniavelka

Rules Of Engagement

William Friedkin 2001 draama

* ½

Jos tuo alkuteurastus olisi ollut vain ohimenevä yksittäinen kohtaus eikä mikään elokuvan pääaihe, niin ehkäpä asiaankuuluvan tiukkoja tilanteita olisi ollut tiedossa enemmänkin - mutta ei: sotaoikeudessa vaan istutaan ja kinastellaan "toimintaohjeista" koko loppuleffa, eli "Manaaja"-Friedkin halusi kai vain päästä vanhoja muistoja verestämään Lähi-idän maisemiin sanomaelokuvan tekosyyllä. Tapauksen keskiössä viime vuosina kohtuullisesti ahkeroineet näyttelijät eli Tommy Lee Jones ja Samuel L. Jackson. Guy Pearce, Ben Kingsley, Bruce Greenwood, Anne Archer, Philip Baker Hall, Dale Dye.


Lara Croft: Tomb Raider

Lara Croft: Tomb Raider

Simon West 2001 seikkailu/toiminta/scifi

* ½

Suositun videopelisarjan puuduttavan odotustenmukainen leffaversio, jossa miljoonan roiston lähettämien miljardien luotien nyt vaan mahdotonta tuohon pääosan supernaiseen (Angelina Jolie) osua. Aavistuksenomaista mielenkiintoa tuottaa ainoastaan Laran täyttymätön suhde ”vastapartneriinsa” eli miespuoliseen seikkailijaurokseen Alex West’iin (Daniel Craig) - tietysti niiden kahden alati kuvissa pompottavien juttujen lisäksi (vaikkei Jolie ikinä naamaosastolla ole mikään ykkössuosikkini ollut). Ja sen lisäksi että olen nipo niin myös sen verran sovinisti ettei ne Tomb Raider –pelitkään koskaan oikein kiinnostaneet, sikäli en osaa näitä siis verrata. Jolien isänä oikeansa eli Jon Voight, heidänkään välejään ei ole kuulema voinut tosielämässä maailman lämpimimmiksi kehua... Iain Glen, Noah Taylor, Chris Barrie.


The Majestic

The Majestic

Frank Darabont 2001 draama

* *

Kohtalaisen menestyksekästä Hollywood-käsikirjoittajaa Peter Appleton'ia (Jim Carrey) epäillään kuten niin monia muitakin aikalaisiaan kytköksistä kommunisteihin 1950-luvun alkupuolella. Mies päättää tehdä pienen irtioton kaikesta häslingistä, mutta matkalla poispäin kaupungista autonsa suistuu sillalta jokeen. Seuraavana päivänä Peter herää tuntemattomalta rannalta iso haava päässään ja muistinsa menettäneenä, edessään vanha ukkeli (James Whitmore) läheisestä Lawsonin pikkukaupungista - joka on vain yksi monista missä 2. maailmansodan jäljiltä nuorista miehistä pulaa... Carreyn uran kenties paras roolisuoritus ei pelasta tätä itketyselokuvaa vajoamasta tasaisin väliajoin itsetietoisen sokerisiin imelyyksiin: kyseisen pikkukaupungin asujaimisto voi olla hyväsydämistä sekä herkkäuskoista, vaan tuskin koskaan niin hölmöä ettei ihmisiä toisistaan erottaisi - täydellinen yhdennäköisyys jo tarpeeksi paksua nieltäväksi, mutta että äänikin yksi yhteen... mahdotonta! Rantajuhlissa soi ikivihreä instrumentaali "Stranger On The Shore", jonka Mr. Acker Bilk valitettavasti sävelsi vasta noin vuosikymmen myöhemmin... Martin Landau, Jeffrey DeMunn, Laurie Holden, Bob Balaban, Hal Holbrook, Allen Garfield, Ron Rifkin.


Meren raivo

The Perfect Storm

Wolfgang Petersen 2001 draama/toiminta

* *

Yksi tähti tositapahtumiin perustumisesta ja toinen siitä ettei yksikään pelastu. Muuten tyypillisen mahtipontista "me ollaan sankareita kaikki kun jenkkirillein katsotaan" -meininkiä saksalaisen meriohjaajan ("Sukellusvene U-96" 1981 jne) käsittelyssä - tosin tapahtumiltaan tavallistakin köyhemmässä muodossa. George Clooney, Mark Wahlberg, Diane Lane, William Fichtner, Karen Allen.


The Mexican

The Mexican

Gore Verbinski 2001 rikos/toiminta/komedia

* *

Rikollisliigan sählärijäsenelle (Brad Pitt) annetaan vielä yksi mahdollisuus: hänen tulisi hakea Meksikon puolelta korvaamattoman arvokas antiikkipistooli järjestön haltuun - mistä alkaakin varsinainen juonittelujen ja yllätyskäänteiden soppa, jota ei vähiten hämmennä hysteerinen naisystävä (Julia Roberts)... Muuten aika tavanomaisen, kohtalaisen viihdyttäviäkin hetkiä tarjoavan rikoskohelluksen pilaa lähes täydellisesti superyliarvostettu ja -ärsyttävä Roberts - lisäksi ammattitappajan (James Gandolfini!) paljastuminen homoksi ei sekään tuntunut suinkaan miltään "hienolta erikoisvivahteelta" vaan täydellisen itsetarkoitukselliselta. J.K.Simmons, Bob Balaban, Gene Hackman.


Mies joka ei ollut siellä

The Man Who Wasn't There

Joel Coen 2001 draama/rikos/komedia

* ½

Tässä vaiheessa alkoi jo luopumaan toivosta Coenin veljesten kohdalla, nimenomaan sen suhteen että voisivat vielä joskus murtautua ulos "hyväksi havaituista" kaavoistaan: pelkkää liukuhihnamaista, itsetietoista hölynpölyä, makaabereja vitsejä sekä omituisia juonenkäänteitä ja roolisuorituksia vain niiden vuoksi - ilman mitään yleismaailmallista vertailukohtaa. Tällä kertaa se on Billy Bob Thornton jonka hämmentyneen parturin tehtävänä selvitä niin kiristyksestä kuin tapostakin, mutta ainoastaan siksi koska käsikirjoitus määräsi näin tapahtuvan. Teini-ikäinen Scarlett Johansson sentään mukana silmänruokana. Frances McDormand, James Gandolfini, Jon Polito, Tony Shalhoub.


Minä olen Sam

I Am Sam

Jessie Nelson 2001 draama/komedia

* * ½

Sympaattinen kuvaus kehitysvammaisesta miehestä (Sean Penn), joka naapurissa asuvan naisystävän (Dianne Wiest) avustuksella yrittää huolehtia esikouluikäisestä tyttärestään (Dakota Fanning). Todelliset vaikeudet ovat kuitenkin vasta edessäpäin, kun tytär alkaa pikkuhiljaa kasvaa älyllisesti ja taidollisesti isänsä edelle... Naisohjaajalle tyypilliseen tapaan erityisen haastavia tilanteita ja draamaa ei kuitenkaan tarjota, vaan lähes kaikessa edetään näihin huoltajuusasioihin liittyen ihan hyväksi havaittujen säädösten ja myös luonnonlakien ehdoilla - ohessa tietenkin odotetusti "aitoja rakkauden osoituksia" ja muita imelyyksiä. Leffan tarkoitusperistä ei täten muodostu ihan täyttä selvyyttä. Michelle Pfeiffer, Laura Dern, Loretta Devine, Richard Schiff.


Monsterit Oy

Monsters, Inc.

Peter Docter, David Silverman, Lee Unkrich 2001 animaatio

* *

Erinäköiset ja -kokoiset hirviöt keräävät omassa valtakunnassaan tarvittavan energian pienten poikien ja tyttöjen "pelkokertoimen" mukaan yöllisten lastenhuone-vierailujen yhteydessä. Tehokkain tässä hommassa on myyttistä 'Isojalkaa' hieman muistuttava karvajätti Sulley (John Goodman), apurinaan pieni vihreä yksisilmäinen pallopää Mike (Billy Crystal) - pahin vastustajansa puolestaan ylikasvaneen sisiliskon näköinen "teleporttaaja" Boggs (Steve Buscemi)... Periaatteessa normaalin värikkäällä ja mielikuvituksekkaalla meiningillä (otusten valtaisa kirjo ja joka paikkaan maapalloa hetkessä vievät ovet toki antaneet määrättömästi mahdollisuuksia) höystetty monsterimellastus, joka kuitenkin jätti itseni varsin viileäksi: syynä tähän luultavasti tuo lapsenkaitsenta-juonensa, jolloin pitänyt tietenkin lisätä normaalia enemmän hempeilyjä rajumpien vauhti- & vaaratilanteiden kustannuksella. Mary Biggs, James Coburn, Jennifer Tilly, Bob Peterson, John Ratzenberger, Frank Oz.


Monster's Ball

Monster’s Ball

Marc Forster 2001 draama

* *

Teksasilaisen vankilan kuolemaantuomittujen osaston päävartija Hank (Billy Bob Thornton) ei tahdo sietää silmissään alaisenaan toimivaa "heikkoluontoista" Sonny-poikaansa (Heath Ledger), joka mm. kehtaa kaveerata niin oman kylän nekrujen kuin sähkötuolia odottelevan poliisintappajankin (Sean ’P.Diddy’ Combs) kanssa. Perheen yhtäläisen umpirasisti isopappa Buck (Peter Boyle) ei tee syrjityn nuorukaisen oloa mitenkään helpommaksi - niinpä tämä sitten eräänä päivänä meneekin ja ottaa äkkiäarvaamatta hengen itseltään miesten silmien edessä. Näennäisesti välinpitämätön Hank alkaa ajan myötä tuntea yhä voimakkaampaa sisäistä syyllisyyttä... Laadukkuudestaan huolimatta tämäkin rasismipohdinta heittää - taas kerran - lähinnä vain ilmaan muka-syvällisiä kysymyksiä edes yrittämättä hakea vastauksia: ensinnäkin (aivan kuten Matt Dillon’in poliisihahmon kohdalla "Crash" (2004) -leffassa) mikä varsinaisesti oli Thorntonin alkuperäisen vihamielisyyden perusta? Miksi yht’äkkiseen kääntymykseen meni 40+ vuotta? Alkaisiko hän myös juomaan jos ensin tutustuisi muutamaan puliukkoon? Vielä suurempi miinus kuitenkin traagisten murhenäytelmien kroonisen vaisusta käsittelystä. Leffan nimike tarkoittaa suunnilleen "pirun peijaisia" eli kuolemantuomion täytäntöönpanoa. Halle Berryacademy_award_trophy.jpg, Mos Def.


Moulin Rouge

Moulin Rouge

Baz Luhrmann 2001 musiikki/draama/komedia

* * ½

Pariisi 1899. Hengästyttävällä vauhdilla etenevä vaudeville-show, jossa köyhä käsikirjoittaja (Ewan McGregor) rakastuu Punaisen Myllyn kauneimpaan ja lahjakkaimpaan tanssijaan Satine'en (Nicole Kidman) - joka on kuitenkin jo "varattu" vastenmieliselle mutta upporikkaalle herttualle (Richard Roxburgh)... Huiman värikäs ja teknisesti loistelias, muuten taiteellisesti hyvin vähän mitään omaa sisältävä spektaakkeli. Laulutkin enimmäkseen vain suureellisia sovituksia tuttuakin tutummista pop/rock-hiteistä menneiltä vuosikymmeniltä, ja juonesta tietenkin turha puhuakaan. Nappiin valittu pääosapari sekä aina erinomainen Jim Broadbent showpomona pelastavat paljon. John Leguizamo.


Mulholland Drive

Mulholland Dr.

David Lynch 2001 draama/jännitys

* *

Lynchin "Hollywood-exclusive" -mysteeri tyypilliseen tapaan ainakin pyrkii voimakkaisiin ja katsojan alitajuntaan jääviin tuokiokuviin, mutta niiden looginen sopiminen kokonaisuuteen onkin sitten taas toinen juttu. Muistinsa auto-onnettomuudessa menettäneen naisen (Laura Harring) ja kuuluisaksi näyttelijäksi hamuavan kaunottaren (Naomi Watts) intiimejäkin piirteitä sisältävästä suhteesta joka tapauksessa pääosin kyse. Ann Miller, Dan Hedaya, Justin Theroux, Brent Briscoe, Robert Forster, Katharine Towne, Lee Grant, James Karen.


Muumion paluu

The Mummy Returns

Stephen Sommers 2001 seikkailu

* ½

Tyypillinen jatko-osa-syndrooma: sata kertaa huonompi kuin ykkönen (1999) - joka osa-alueella, valitettavasti. Eikä auta yhtään vaikka pääosaporukka pysynyt samana. Brendan Fraser, Rachel Weisz, John Hannah, Dwayne 'The Rock' Johnson.


Määränpäänä Graceland

3000 Miles To Graceland

Demian Lichtenstein 2001 rikos/toiminta

* * ½

Vegasilaisen kasinon Elvis-tapahtumaan ilmaantuu idolin “kaksoisolentoja” pilvin pimein, ja sen tietää myös viisihenkinen rikollisporukka (Kevin Costner, Kurt Russell, Christian Slater, David Arquette, Bokeem Woodbine) sulautuen joukkoon matkallaan kohti kassaholvia. Vartijoiden kera käydystä rajusta tulitaistelusta huolimatta ryhmä onnistuu ”poistumaan rakennuksesta” rahalaukku mukanaan mutta yhtä jäsentä vajaampana, ja yleisen epäluottamuksen lisääntyessä jengin pomo Murphy (Costner) ryhtyy ihan omakätisestikin harventamaan saaliinjakajia. Vasta vankilasta vapautunut Zane (Russell) on kuitenkin hankalampi tapaus, etenkin nyt kun suojelukseensa ajautuu nätti yksinhuoltajaneito (Courteney Cox) kymmenvuotiaan poikansa (David Kaye) kera... Muutamaa seikkaa kun olisi tästä lainsuojattomien elvistelijöiden roadmoviesta viitsitty korjata kuntoon niin ehkäpä lähes ”Hämärästä aamunkoittoon” (1996) -tasoiseen kulttitavaraan päästy kiinni: aseellisiin yhteenottoihin ripaus realismia, samoin tuo sheriffi-parivaljakko (Thomas Haden Church, Kevin Pollak) vähän vakavammin otettavaksi ja se pikkujätkä kokonaan veks... Myös turhaa tyylittelyä kuvauksen osalta karsimalla olisi vältytty nyt kiusaavalta ylipituudeltakin. Jon Lovitz, Howie Long, Ice-T, Louis Lombardi, Shawn Michael Howard, Michael Kopsa, Daisy McCrackin, Sharron Leigh.


Ocean's Eleven -korkeat panokset

Ocean's Eleven

Steven Soderbergh 2001 rikos/jännitys/komedia

* * ½

Vankilasta vapautunut, rahahuijauksiin erikoistunut Danny Ocean (George Clooney) kerää vanhan "duunikaverinsa" (Brad Pitt) avulla todellisen huipputiimin kasaan tehdäkseen kaikkien aikojen Las Vegas -keikan: peräti kolmen kasinon maanalainen yhteisholvi tyhjennettäisiin kerralla. Vaan onko motiivina pelkät miljoonat vai myös se seikka, että kasinopomo (Andy Garcia) ottanut Dannyn ex-vaimon (Julia Roberts) heilakseen...? Vähän joka käänteessä käytännön mahdottomuuksia viljelevä menestysversio legendaarisen Rat Packin (Sinatra, Martin, Davis Jr jne) jo v.1960 toteuttamasta hupailusta. Etenkin sen noin tuhatvaiheisen ryöstökeikan viimeinen osuus ("miten rahat ulos?") todellinen heko-veen-heko-ratkaisu, ja miten voisi olla muka mahdollista hakea tuosta noin jostain lähes käyttövalmis elektromagneettinen pulssi-laite?! Kerronnan äärettömälle sujuvuudelle, vauhdikkuudelle ja mielikuvituksellisuudelle silti pakko antaa pisteitä. Matt Damon, Elliott Gould, Bernie Mac, Don Cheadle, Carl Reiner, Scott Caan, Casey Affleck.


Original Sin -perisynti

Original Sin

Michael Cristofer 2001 draama/rikos

* *

1800-luvun loppupuoli, Kuuba. Varakkaan kahviplantaasisuvun vesa Luis Antonio Vargas (Antonio Banderas) on ollut jo pitempään kirjeenvaihdossa Amerikkaan päin erään yhtälailla puolisoa hakevan neitosen kera, ja vaikkei lähettämänsä kuvan perusteella mikään kedon kukkein ruusu olekaan ottaa mies silti mielihyvin vastaan tiedon saapumisestaan luokseen liiton vahvistaakseen. Vaan kokeekin sitten huiman yllätyksen kun eteensä ilmestyvä leidi (Angelina Jolie) hehkuukin potrettiaan monta kertaa kauniimpana: kyseessä nimittäin ollut vain pikku huijaus sen varmistukseksi ettei Vargas olisi kiinnostunut pelkästään ulkonäöstään - valitettavasti tämä ei jää viimeiseksi valheeksi... Tunteet kyllä huokuvinaan valtoimenaan pitkin matkaa mutta sen verran jäykkää on näyttelypuoli ettei katsojaan asti tartu – sitäpaitsi olisi ollut paljon kiihottavampaa jos Jolie olisi pitänyt Banderasia selibaatissa aina niihin järkkypaljastuksiin asti... Cornell Woolrich’in romaanin pohjalta. Thomas Jane, Jack Thompson, Gregory Itzin, Allison Mackie, Joan Pringle, Cordelia Richards, Pedro Armendáriz, Jr.



© Cruise/Wagner Productions/ Dimension Films

the-others-2001-moviec.png

The Others

The Others

Alejandro Amenabár 2001 draama/kauhu

* * * *

Vaikuttava, mieleenjäävä kummitus(& perhesuhde-)tarina, etenkin loppu ja arvoituksen ratkaisu: taidan olla oikeasti tyhmä tai jotain kun en koskaan arvaa näitä etukäteen (kaikki kaverit sanoo että ne kyllä arvasi). Myöskään Nicole Kidman ei tosiaan "vain ja ainoastaan" eräs maailman kauneimmista naisista, vaan hoitelee upeasti haastavammatkin roolit kuten tässä esimerkki. Fionnula Flanagan, Alakina Mann, James Bentley, Christopher Eccleston, Eric Sykes, Elaine Cassidy, Renée Asherson.


Pahuuden kosketus

Frailty

Bill Paxton 2001 rikos/kauhu

* * ½

Mies (Matthew McConaughey) ilmaantuu FBI:n paikallistoimistoon Teksasissa ja ilmoittaa pitävänsä hallussaan ensikäden tietoja etsitystä 'Jumalan käsi' -sarjamurhaajasta. Hän alkaa kertoa pääetsivälle (Powers Boothe) kaameaa, omiin lapsuusaikoihinsa asti vievää tarinaa... Otteessaan pitävä mutta loppua kohti hieman arveluttavaksi muuttuva trilleri: ennen kaikkea väite siitä ettei hihhuliusko olisikaan aina silkkaa hullujen houretta... Paxton itse viestejä "yläkerrasta" saavana perheenisänä. Matt O’Leary, Jeremy Sumpter, Luke Askew.


Panaman räätäli

The Tailor Of Panama

John Boorman 2001 toiminta/draama

* *

MI6:n playboy-agentti Osnard (Pierce Brosnan) saa toimeksiannon Panamaan, jossa hänen tulisi brittien (ja USA:n) puolesta ottaa selvää paikallisten liikemiesten aikeista maailman kahdesta megakanavasta toisen hallinnan suhteen: ettei sitä varsinkaan olla esim. aasialaisille myymässä? Maassa jo vuosia asunut huippuluokan brittiräätäli (Geoffrey Rush) nyt ainakin tuntisi epäilemättä silmäätekevät, ja olisi siinä sivussa kuullut yhtä ja toista... Kaikinpuolin nähdynoloista tavaraa tämä kieli poskessa tehty vakoojasoppa eksoottisine maisemineen ja värikkäine hahmoineen, eli laskelmoinnin makua vähän joka käänteessä. Etenkin Brosnan jo suorastaan kyllästyttää tuon aina samaisen eli liukkaan omahyväisen bond-hahmonsa osalta. Jamie Lee Curtis, Brendan Gleeson, Leonor Valera, Catherine McCormack, David Hayman, Martin Ferrero, Jon Polito, Dylan Baker, Mark Margulis. Kirjailija-legenda Harold Pinter “räätäli”-Rushin setänä ja Daniel “Harry Potter” Radcliffe poikana.


Pearl Harbor

Pearl Harbor

Michael Bay 2001 sota

* ½

Movie-mistakes.comissa hauska huomio: "II maailmansodan aikainen jenkkikomppania eikä kukaan polta tupakkaa"...!!! Myötäilen yleistä mielipidettä: teknisesti jytisee mutta muuten blaa blaa ja me ollaan sankareita kaikki ja blaa blaa. Lisäksi tarinaa riittää tunniksi ennen hyökkäystä ja tunniksi rytinän jälkeen, eli tuntuu kestävän vähintään saman verran kuin oikeasti koko Tyynen meren sota...! Ben Affleck, Josh Hartnett, Kate Beckinsale, Cuba Gooding Jr, Tom "never misses a war-movie" Sizemore, Alec Baldwin, Jon Voight (ultraärsyttävänä hurmahenki-Rooseveltina), Dan Aykroyd.


Pedon sydän

Hearts In Atlantis

Scott Hicks 2001 draama/rikos

* *

Stephen King'in novellin "Low Men In Yellow Coats" pohjalta versioitu lämminhenkinen tarina miehestä (David Morse), joka palaa lapsuutensa maisemiin menneitä muistelemaan. Tosin jälleen on kuulunut Kingin päähenkilön kasvuympäristöön turhankin pahasti mielenhäiriöisiä kriminaalinalkuja, jotka tykkäävät mm. hakata pikkutyttöjä kenenkään estämättä - lukuunottamatta sitä ainoaa naapurustosta löytyvää "oikeuden puolustajaa" eli vasta paikkakunnalle muuttanutta papparaista (Anthony Hopkins), jolla myös oma hämärä menneisyytensä... Anton Yelchin, Hope Davis, Mika Boorem, Alan Tudyk, Tom Power, Celia Weston.


Ponterosa

Mika & Pasi Kemmo 2001 komedia

*

Kaiken kritiikin alapuolella toki, mutta aavistuksen parempi kuin toinen "eroottinen komedia" eli kai jonkinlaiseksi esikuvaksi laskettava "Pi-pi-pil-pilleri" (1982) - ainakin naisten näköisiä naisia tarjolla tällä kertaa, Karita Tuomolasta ja Jenni Aholasta lähtien. Paula Siimes tyttötallin johtajana, umpijuntteja esittävät taattuun tyyliinsä mm. Tony Halme ja Heikki Paavilainen.


Prinsessapäiväkirjat

The Princess Diaries

Garry Marshall 2001 komedia

* ½

Espanjan ja Ranskan välissä ei pikkuvaltioista sijaitsekaan pelkästään Andorra vaan myös kuningaskunta nimeltä Genovia. 15-vuotiaalle sanfranciscolaiselle koulutytölle Mia’lle (Anne Hathaway) asia selviää kouriintuntuvasti, kun isoäitinsä (Julie Andrews) saapuu Euroopasta ilmoittamaan suuren perhesalaisuuden: Mia on Genovian kruununperillinen. Näin luokkansa ”eliitin” naureksimasta nörtistä kuoriutuukin yleisesti ihailtu kuuluisuus, mutta kohde itse suhtautuu tilanteeseen ristiriitaisesti lähiystäviensä tavoin… Kaikki odotetut kliseet sisältävä teiniversio ”Pretty Woman”ista (1990), kun sokea Johnny Miljonäärinpoikakin olisi tajunnut jo aikaa sitten ettei Hathawayn tarvitsisi kuin ottaa rillit pois ja voilá! Tosin tämä näyttää valitsevan kiinnostuksen kohteensa lähinnä kulmakarvojen tuuheusasteen (hehe) mukaan: paras kaveri Heather Matarazzo, edellisen veli Robert Schwartzman, unelmapoju Erik von Detten (jonka kokovartalo-mulkkuus tulee jostain syystä yllätyksenä vielä sadannellakin kerralla)… Vain Andrews ja Hector Elizondo kykenevät tuomaan rooleihinsa sen karisman mikä oli tällä käsikirjoituksella mahdollista. Caroline Goodall, Mandy Moore, Patrick John Flueger, Sean O’Bryan, Sandra Oh.


Rentun ruusu

Timo Koivusalo 2001 draama/musiikki

* * ½

Huonompi kuin "Kulkuri ja joutsen" (1999) mutta parempi kuin "Badding" (2000). Pelkkä sarja (varmaankin ihan totuudenmukaisia) kohtauksia eli ei juuri minkäänlaista juonellista linjaa, mutta samalla opetuselokuva lapsille mm. siinä mielessä että itänaapuriin matkustamista millään verukkeella kannattaa harkita viimeiseen asti... Irwininä heiluu vakuuttavaan tyyliinsä tottakai Martti Suosalo, Vexi Salmena Ilkka Koivula - myös viimemainittu hovisanoittaja itse omassa persoonassaan kertoo juttuja väliin. Matti Mäntylä uusii 'Topi Kärki' -roolinsa tuosta ensinmainitusta leffasta, kun taas Esko Nikkari lähes varastaa shown rekkakuskiveteraanina jolta lohkeaa läppä joka lähtöön ("viideltä saunaan ja kuudelta putkaan", "ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku" jne). Eeva-Maija Haukinen, Hannu Kivioja, Riitta Salminen (Riitta-vaimo), Kunto Ojansivu, Mikko Kivinen (Tappi Suojanen).


The Royal Tenenbaums

The Royal Tenenbaums

Wes Anderson 2001 draama/komedia

* *

Sekava ja suuntaansa hakeva tragikoominen, monikulttuurinen sillisalaatti, jossa kaikkea muuta kuin malli-isän Royal Tenenbaumin (Gene Hackman) jälkikasvusta (Ben Stiller, Gwyneth Paltrow, Luke Wilson) tulee eri aloilla menestyviä mutta onnettomia ja itsetuhoisiakin... Leffa joka jälleen kerran ahdettu täyteen selittämättömän epäoleellista tavaraa, eikä minkäänlaiseen järkevään lopetukseen tietenkään ollut mahdollisuuksia: miksi esim. Stillerin käkkäräpää-perhe pitää koko ajan niitä punaisia verkkareita, ja mitä tekee Owen Wilson koko elokuvassa? Viimemainitun (ohjaaja-Andersonin kera) rustaama käsikirjoitus pääsi silti ja luonnollisesti peräti oscarehdokkaaksi, mikä aina jaksaa näissä tapauksissa hämmästyttää. Pari kohtausta sentään huvittikin, ja äitee Anjelica Huston sekä tähän ihastunut "Tuomo-setä" Danny Glover kaikessa normaaliudessaan ihan ok. Kertojan virkaa toimittaa Alec Baldwin. Bill Murray, Seymour Cassell.


Ryöstö

Heist

David Mamet 2001 rikos/jännitys/toiminta

* * ½

Näyttelijäkaartiltaan hyvälaatuinen ja tiivistunnelmainen mutta jonkin verran ylikirjoitettu tarina Gene Hackman'in johtamasta rikollisjoukkiosta, joka saa suuren luokan toimeksiannon kierolta gangsteripomolta (Danny DeVito)... Koko ajan käänteissään turhan äkkinäinen niin henkilöhahmojensa kuin juonensakin osalta, silti aivan kohtuullinen ohjausyritys kuululta kirjailijalta. Delroy Lindo, Sam Rockwell, Rebecca Pidgeon, Ricky Jay.



© Warner Bros.

swordfish.jpg

Salasana: Swordfish

Swordfish

Dominic Sena 2001 toiminta/jännitys

* * *

Kansainvälinen suurrikollinen (John Travolta) pestaa puolipakolla vastahakoisen hakkeriekspertin (Hugh Jackman) murtautumaan miljardeja dollareita sisältävälle tilille: tarkoituksenaan olisi kerätä varoja Amerikan puolustamiseen terroristeja vastaan, vai mitenkähän lienee...? Juonikuviot eivät taas tietenkään kestä lähempää tarkastelua mutta pääasia että lähes joka kohtaus jytisee riittävällä volyymilla, Halle Berry oikein sexy ja Travolta jälleen kerran nokkelasanainen pahis. Heti alkuunsa pidätetään Washingtonin lentokentällä "suomalainen" tietsikkanero, joka tosin puhuu asianajajineen pelkästään jotain saksantapaista - mutta ymmärtäähän sen että olisi ollut turhan vaivalloista kaivaa esiin sekä riittäviä suomen kielen että näyttelijän taitoja omaavaa tapausta edes sivusivusivurooliin... Don Cheadle, Sam Shepard, Vinnie Jones, Drea de Matteo.



© Good Machine/Standard Film Company

800px-wilkinson__spacek.jpg

Satimessa

In The Bedroom

Todd Field 2001 draama/rikos

* * *

Vaikuttava ja harvinaisen todentuntuinen kuvaus tragediasta, joka iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta onnellisen kolmihenkisen perheen keskuuteen... Kunnes päästään sitten siihen loppuratkaisuunsa, mikä on käsittämättömän epätyydyttävä ja jättää katsojan tyhjän päälle. Näyttelijöistä peräti kolme pääsi oscar-ehdokkaaksi, joista vanhempia esittävät Tom Wilkinson ja Sissy Spacek ehdottoman ansaitusti, Marisa Tomei'n roolisuorituksessa en sen sijaan havainnut mitään poikkeuksellista. Leffan suomalaisnimi ei ihan onnistunut, mutta typerä on tällä kertaa tuo alkuperäinenkin. Nick Stahl, William Mapother, Karen Allen.


Shrek

Shrek

Andrew Adamson, Vicky Jenson 2001 animaatio

* *

Jälleen yksi tietokoneanimaation ihmeellinen taidonnäyte vihreästä jätistä (Mike Myers), joka pelastaa uuden aasikaverinsa (Eddie Murphy) avustuksella prinsessan (Cameron Diaz) lohikäärmeen vartioimasta linnasta - tarkoituksenaan kuljettaa tämä pahan lordin (John Lithgow) naitavaksi... Lähes kaikki tunnetuimmat satuhahmot sisältävä "kaunotar ja hirviö" -muunnelma on kuitenkin loppujen lopuksi tapahtumiltaan aika perinteinen ja ennalta-arvattava, lisäksi ainakin suomidubbaus äänitetty niin hiljaisella että aina kun musiikki alkaa pauhunsa niin hyvästi kuulo. Vincent Cassel, Peter Dennis, Clive Pearse, Jim Cummings, Kathleen Freeman.



© Universal Pictures

spy_game_2001_685x385.jpg

Spy Game

Spy Game

Tony Scott 2001 toiminta/jännitys

* * *

Amerikkalaismies (Brad Pitt) tunkeutuu valepuvussa kiinalaiseen vankilaan, mutta jää kiinni lähes samantien. CIA:n johto saa selville että kyseinen tapaus on ollut aikoinaan juuri eläkkeelle jäämäisillään olevan agenttiveteraanin (Robert Redford) suojatti, ja haluaa nyt kuulla heidän yhteisen tarinansa juurta jaksain... Eksoottisia toimintaympäristöjä, tiheää leikkausta ja teräviä juonenkäänteitä lähes "Jason Bourne" -leffojen (2002-) malliin tarjoaa tämä vakoojatrilleri, tosin myös ilmeisen välttämättömiä typeryyksiä varsinkin päämajan esimiesten (etunenässä Stephen Dillane) taholta... Redford sen sijaan rehellisessä kyynisyydessään vakuuttaa: kenttätehtävää suoritettaessa ulkolaisten uhrien lukumäärä ei merkitse mitään, jos lopputulos vain omaa rakasta Amerikkaa hyödyttää... Liukuhihna-ohjaajansa paras saavutus "True Romance"n (1993) ohella. Catherine McCormack, Charlotte Rampling, David Hemmings, Dale Dye.


Surmanloukku

The Hole

Nick Hamm 2001 jännitys/draama

* *

Paikallisen brittilukion hieman erikoisena pidetty oppilas Liz (Thora Birch) on palavasti ihastunut amerikkalaisen rockkitaristin komeaan Mike-nimiseen poikaan (Desmond Harrington), minkä erityisesti lapsuudenkaverinsa Martin (Daniel Brocklebank) joutunut katkerana panemaan merkille. Sitten eräänä päivänä Martin tarjoaa niin edellämainitulle kaksikolle kuin näiden parhaille kavereille Frankie’lle (Keira Knightley) ja Geoff’ille (Laurence Fox) tilaisuutta välttää tylsäksi tiedetty kouluretki ja samalla yhteisen ”laatuajan” viettoon: piileskelypaikkaa hylätyssä sodanaikaisessa bunkkerissa johon vain häneltä löytyy sattumoisin avaimet. Homma kääntyy kuitenkin varsinaiseksi painajaiseksi, josta poliisin tutkijoilla täysi työ saada selvyyttä - ainoana nelikosta ihmisten ilmoille putkahtaneen Lizin kertomusten jälkeenkään... Kutkuttavia aihioita omaava teinimysteeri, kärsien kuitenkin suuresti aivan liian poukkoilevan sekavista juonikuvioistaan. Birchin miellyttävän varautunut hahmotuskin - vastapainona noille muille perinteisen rasittaville nuorison edustajille - jää näin lopulta siihen samaan allikkoon. Embeth Davidtz, Steven Waddington, Kelly Hunter.


Susien klaani

Le pacte des loups

Christophe Gans 2001 seikkailu/toiminta

*

Piti taas luottaa kritiikkiin ja jopa odottaa tästä 1700-luvun Ranskan maaseudulle sijoittuvasta susilegendasta jotain, mutta taisinpa tämän hutun myötä vihdoinkin tulla lopullisesti järkiini... Niin ranskalaista soopaa kuin pahimmillaan olla voi: dialogi perinteiseen tapaan käsittämätöntä ja epäoleellista lässytystä, kameratyylittelyä vain tyylittelyn vuoksi, sudet cockerspanielin kokoisia ja yhtä vaarallisen näköisiä (lukuunottamatta tietenkin sitä superpetoa jonka liikkeet ja osittain ulkonäkökin sitten matkittu "The Relic" (1997) -leffasta) - sekä kaiken huippuna tuo rokokoo-ajan karateinkkari (oikeasti tietenkin taas yksi Bruce-wannabe hongkongilainen) jolle löytyy vieläpä samaa lajia harrastaneita vastustajia fransmannirääsyläisten joukosta! Juupa juu. Naisilla luonnollisesti isot tissit ja korsetit. Merde simple. Tuo yksi tähti kuuluu kokonaisuudessaan aina ihanalle Monica Bellucci'lle. Samuel Le Bihan, Vincent Cassel, Émilie Dequenne.


Tango Kabaree

Pekka Lehto 2001 draama/musiikki

* * ½

Jostain kumman syystä melkein pidin tästä! Kauhistuttaa itseänikin... Ehkä auttoi kun tiesi Aira Samulinin traagisen tarinan kohtuullisen tarkkaan, sairasta tytärtä myöten - sitäpaitsi mukavan epäsuomalaisesti visualisoitu henkilökuva pitkin matkaa. Remu Aaltonen, Martti Suosalo, Jorma Uotinen, Tuomari Nurmio.


Tappava seitti

Along Came A Spider

Lee Tamahori 2001 rikos/toiminta

* ½

Kaavamaisen sarjamurhaajaleffan huipentuma, jonka alkuperäisnimi huomattavasti ainesosiaan muistettavampi: pääosassa poliisi (Morgan Freeman), joka syyttää itseään parinsa kuolemasta vaikkei ollut osaa eikä arpaa - kunnes tulee sielunrauhan palauttamisen paikka lapsensieppaaja-psykopaatin (Michael Wincott) muodossa... Tapahtumien eteneminen tarkoittaa vain juonenkäänteitä juonenkäänteiden vuoksi ilman uskottavuuden häivää, kruununa tuo psykologisesti mahdoton Monica Potter'in päätös murhata siepattu pikkutyttö (Mika Boorem) ilman pienintäkään motiivia (tyttö ei tiedä osallisuudestaan tuon taivaallista). Ainoa positiivinen asia koko jutussa ikipätevän Freemanin lisäksi suoranaisen super-kliseen eli poliisien "meidän laitoksen etupiiri" -bullshitin katkaisu heti alkuunsa - samalla kuin muut aina kiinnostavat tapaukset kuten Michael Moriarty ja Penelope Ann Miller huolesta sairaana senaattoripariskuntana menevät nyt hekin aivan hukkaan. Dylan Baker, Anton Yelchin, Kim Hawthorne, Jay O. Sanders, Billy Burke.



© New Line Cinema/WingNut Films/The Saul Zaentz Company

lord-of-the-rings-fellowship-of-the-ring.jpg

Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit

The Lord Of The Rings: The Fellowship Of The Ring

Peter Jackson 2001 seikkailu

* * * ½

En ole lukenut J.R.R.Tolkienin alkuperäisteoksia (1954-) enkä todennäköisesti luekaan, mutta tokihan tämä on satuelokuvaksi uskomattoman hieno ja selvästi jopa paranee myöhemmillä katsomiskerroilla. Huumori vain turhan hipuhauskaa niinkuin näissä aina tapana eli toimintakohtaustensa varassa, joita onneksi luvassa yhä mahtavimmissa määrin jatko-osissa. Brittiveteraanit hyvässä vedossa: Ian McKellen, Christopher Lee, Ian Holm... ja Viggo Mortensen vakuuttaa Aragorn'ina myös, valitettavasti lapsihahmoiset hobitit (Elijah Wood, Sean Astin, Billy "Robert Plant -lookalike" Boyd, Dominic Monaghan) ja keijukaiset (mm. Liv Tyler ja Hugo Weaving) eivät samassa mitassa kiinnosta. Orlando Bloom siinä jossain välissä archery-master Legolas'ina, mutta ärsyttävin huti ehdottomasti tuo kaverinsa kääpiö-Gimli (John Rhys-Davies): leffa(t) paranisi oleellisesti ilman typeriä kommenttejaan ja häsläilyjään. Tunnetummista nimistä mukana vielä Sean Bean (Boromir) ja Cate Blanchett (Galadriel). Useimpien avaruus- ja lännenelokuvien tapaan tämäkään fantasiaseikkailu ei muuten teeveestä katsoen näytä yhtään miltään, ei vaikka löytyisi vähän isompikin taulu himasta - joten ainakin tosifanit: hankkikaa se (3D-)tykki.


Training Day

Training Day

Antoine Fuqua 2001 rikos/draama

* * ½

Vaihteeksi yllättävän näppärän - vaikkakin normaalin epäuskottavan - juonikuljetuksen tarjoava trilleri häikäilemättömästä veteraanipoliisista (Denzel Washingtonacademy_award_trophy.jpg) sekä tämän uudesta, turhan "kirkasotsaiseksi" osoittautuvasta paristaan (Ethan Hawke). Jo ensimmäisestä yhteisestä työpäivästään tuleekin ennätysmäisen tapahtumarikas... Etenkin Washingtonin kerrankin oikeasti täyskiero roolihahmo miellyttää, tosin oliko nyt ihan oscarin arvoinen sittenkään... Scott Glenn, Tom Berenger, Harris Yulin, Raymond J. Barry, Snoop Dogg.


Vaarallinen potilas

Novocaine

David Atkins 2001 rikos/komedia

* ½

Hammaslääkäri (Steve Martin) ihastuu naispotilaaseensa (Helena Bonham Carter), jopa siinä määrin etteivät edes tämän reseptiväärennökset ja lääkevarkaudet saa ottamaan yhteyttä poliisiin ennen kuin on jo melkein liian myöhäistä... Älytön ja sekava rikossoppa, jossa kerrankin itsensä ja ilmeilynsä kurissa pitävää Martinia kompensoivat sitten muut hillittömyyksillään minkä kerkeävät - etupäässä kammottava Laura Dern. Vaan eipä Carterkaan nyt ihan sitä luokkaa leidi ole, että suunnilleen mitä tahansa vuokseen alkaisi kukaan yht’äkkiä tekemään... Parhaan hetken tarjoaa pienessä sivuroolissa vilahtava Kevin Bacon. Elias Koteas, Scott Caan, Keith David.


Valkokankaan lemmikit

America’s Sweethearts

Joe Roth 2001 komedia

* ½

Eksentrinen elokuvaohjaaja (Christopher Walken) ei suostu ennakkoesittämään uusinta kymmeniä miljoonia maksanutta tekelettään tuottajaportaalle, raivostuttaen erityisesti filmiyhtiön pomon (Stanley Tucci). Varmistaakseen edes jonkinlaisen menestyksen kriitikoiden & toimittajien taholta olisi ensi-iltaan saatava ainakin nyt sitten leffan pääosapari eli erilleen ajautuneet ”Amerikan sydänkäpyset” (John Cusack, Catherine Zeta-Jones): tämä lankeaa tiedottaja-veteraanin (Billy Crystal) sekä naistähden siskon (Julia Roberts) tehtäväksi... Jo juoniaiheeltaan köykäisen komediayritelmän upottaa entistä pahemmin suohon kauttaaltaan haukotuttavat vitsinsä ja kohtauksensa, eikä Cusack koko kansan mieltämänä ”romanttisena könsikkäänä” vakuuta. Zeta-Jones sentään soveltuu diivan rooliinsa paljon paremmin, heittäen myös ainoan ääneen hörähdyttäneen kommentin haastattelijalle: ”Me olemme kuin Sodoma ja Gomorra”! Talkshow-legenda Larry ”Henkseli” King tekee yhden ties kuinka monista leffa-cameoistaan. Hank ”Simpsonit” Azaria, Alan Arkin, Seth Green.


Valomerkin jälkeen

One Night At McCool's

Harald Zwart 2001 komedia/rikos

* * ½

Varsinainen viettelijä nimeltään Jewel (Liv Tyler) on sekoittanut ja sekoittaa yhä useamman miehen pään, joista jokaisella on oma tyttöön liittyvä tarinansa... Jonkinlainen "Sekaisin Marista" -leffan (1998) sukulaisteos sillä erotuksella, että tämä vamppi tieten tahtoen vetelee oikeista naruista saadakseen haluamansa - ja voi voi hölmöjä äijäraukkoja... Tosin en itsekään ollut aikaisemmin tajunnut miten herkulliset hinkit Tylerilla onkaan heh. Kohtuullisen näppärä farssi kaikenkaikkiaan mojovan näyttelijäkaartin voimin. Matt Dillon, Michael Douglas, Paul Reiser, John Goodman, Andrew Dice Clay, Reba McEntire.


Valtikka

The Score

Frank Oz 2001 rikos/jännitys

* * ½

Taidevaras-veteraani nimeltä Wells (Robert De Niro) haluaisi jo pikkuhiljaa siirtyä eläkkeelle, mutta miehen taloudellinen tukija ja hyvä ystävä (Marlon Brando) onnistuu kuitenkin houkuttelemaan tämän vielä yhteen ja kenties uransa huimimpaan keikkaan: viemään mittaamattoman arvokkaan ranskalaisen kuninkaanvaltikan tarkkaan vartioidusta Montréalin Tullirakennuksesta. Apurikseen(?) Wells saa nuoren mutta lahjakkaan rikollisenalun (Edward Norton)... Sukupolviensa arvostetuimmat Brando ja De Niro kohtasivat sitten vasta tässä ensinmainitun vihoviimeiseksi jääneessä leffassa, vaikka jo "Kummisedissä" (1972, 1974) olivat samaa roolihahmoa näytelleet. Kenties myös oman ikäluokkansa ykkönen Norton säestää mainiosti, tosin olisi vähän lievemminkin kehitysvammaista oman hämäysprojektinsa helpottamiseksi ehkä voinut esittää...? Itse ryöstöoperaatio erinomaisen jännittävästi toteutettu. Angela Bassett, Gary Farmer, Jamie Harrold, Serge Houde, Richard Waugh.


Vanilla Sky

Vanilla Sky

Cameron Crowe 2001 jännitys/rikos/draama

* ½

Komea suuryhtiön perijä David Aames (Tom Cruise) tapaa parhaan kaverinsa (Jason Lee) seuralaisena taidenäyttelyyn saapuneen espanjalaiskaunottaren Sofia’n (Penélope Cruz) ja ihastuu oitis, omasta seksikkäästä tyttöystävästäkin (Cameron Diaz) huolimatta. Tilanteeseen turhautunut viimemainittu ajaa sitten autollaan maantiesillalta alas tappaen itsensä ja ruhjoen Davidin kauniit kasvot - tai näin mies ainakin myöhemmin tapahtumat muistaa vankilapsykiatrin (Kurt Russell) kanssa keskustellessaan murhasyytteet niskassaan… Tyypillinen tajunnanvirta-elokuva siinä mielessä, että muutama säväyttäväkään tuokiokuva ei pelasta toivomasta sekoilun paljon aikaisempaa päätöstä tavalla tai toisella. Noah Taylor, Timothy Spall, Tilda Swinton, Michael Shannon, Delaina Mitchell, Shalom Harlow, Oona Hart, Ivana Milicevic, Johnny Galecki.


Vihollisen keskellä

Behind Enemy Lines

John Moore 2001 sota/draama

* *

Amerikkalainen taistelukone ammutaan alas Bosnian ilmatilassa Balkanin sodan aikaan: pilotti teloitetaan serbialaisten toimesta samantien suunnistajan (Owen Wilson) päästessä kuitenkin karkuun, jolloin tällä alkaa hikinen piileskely "kuumalta alueelta" poispyrkimisen lomassa. Asiaa ei helpota esimiestensä haluttomuus järjestää mitään riskialtista pelastusoperaatiota yhden sotilaan takia... Rutiinimainen mutta kohtuullisen jännittäviäkin hetkiä tarjoava kujanjuoksu, mikä pistää Wilsoninkin naaman kerrankin vakavaksi. Perustuu tositapahtumiin. Gene Hackman, Gabriel Macht, David Keith, Joaquim de Almeida.


Viimeinen linnoitus

The Last Castle

Rod Lurie 2001 rikos/draama/toiminta

* ½

Mm. Vietnamin sodassakin aikoinaan kunnostautunut kenraali Irwin (Robert Redford) tuomitaan kuitenkin muutamaksi vuodeksi sotilasvankilaan aiheutettuaan riskialttiin Afrikan operaation myötä usean alaisensa kuoleman. Laitosta johtaa nollatoleranssi-linjaa suosiva eversti Winter (James Gandolfini), ja Irwin huomaa pian että asukkien joukossa kytee räjähdysaltis kapinahenki... Loppua kohti yhä pöyristyttävämmän epäuskottavaksi yltyvä hurmahenkinen ”amerikkalainen sotilas osaa ja saa tehdä mitä vaan” –tarina, jossa Redford taas linnakundien asialla kuten reilu 20 vuotta takaperinkin (”Brubaker –kiveäkin kovempi” 1980) - mutta eipä hänen motiiveistaan ota tässäkään mitään tolkkua, kuten ei myöskään suhteestaan tyttäreensä (Robin Wright). ”Paha” Gandolfini itse asiassa ainoa suoraselkäisen looginen hahmo koko porukasta, jonka suurin rikos on päätös ryhtyä oikein valvomaan että asukkien kiusaksi laadittuja sääntöjä myös noudatetaan. Mark Ruffalo, Steve Burton, Clifton Collins Jr., Delroy Lindo, Brian Goodman.


15 minuuttia

15 minutes

John Herzfeld 2001 rikos/toiminta

* * ½

Kaksi hullua ryssää (Karel Roden, Oleg Taktarov) riehuu New Yorkissa järeiden pistoolien ja videokameran kera, jättäen jälkeensä maksullisten naisten ruumiita... Katsottava keskitason poliisileffa isolla koolla, epäilen että tässä pyritään johonkin yhteiskunnalliseen sanomaan mutta korrrostan että vasta epäilen. (Täytynee odottaa b-näytettä.) Enemmän kirjoittamiseen ja ohjaamiseen keskittyvä Edward Burns sekä Robert De Niro tuhlailevat vähän kykyjään tämmöisissä. Kelsey "Frasier" Grammer, Avery Brooks, Melina "Kova laki: Erikoisyksikkö" Kanakaredes, Charlize Theron, Kim Cattrall.


Young love

Arto Lehkamo 2001 draama

*

Täysin turha leffa typerästä aiheesta eli murrosikäisen valokuvausta harrastavan pojan (Joonas Nordman) ihastumisesta parikymppiseen neitoon (Saija Lentonen). Kyllä on ohjaaja-Lehkamolla olleet kunnianhimoiset tavoitteet, tai sitten häntäkin kiinnosti vain nähdä Lentonen alasti. Sari Havas, Anna-Leena Härkönen.


Zoolander

Zoolander

Ben Stiller 2001 komedia

* ½

Derek Zoolander (Stiller) on ollut miesmalli-maailman ykköskasvo jo vuosikaudet, vaan nyt valtakauttaan on ilmestynyt uhkaamaan uusi sydäntensärkijä-blondi Hansel (Owen Wilson). Samaan aikaan kaiken taustalla häärivät rahamiehet antavat muotiguru Mugatu’lle (Will Ferrell) tehtäväksi etsiä joku pölvästi, joka ohjailtaisiin kohta vierailulle saapuvan Malesian presidentin salamurhaajaksi – tämä kun luvannut lopettaa tuottoisan lapsityövoiman käytön vaatteiden valmistuksessa kokonaan… Muotialan luonnostaan huvittavien peruskliseiden ja turhamaisuuksien esittelyvaiheen jälkeen kaavoihinsa ja mallistoihinsa puutuva farssi - ja samalla aivan liian korostuneesti pelkkä kaveriprojekti taas, vaikka lukemattomien tosijulkkisten (Donald Trump’ista David Bowie’en) bongaamisessa oma viehätyksensä onkin. Eikä tuollaisia kääpiökokoisia miesmalleja ála Stiller taida olla ihan käytännön syistä olemassakaan, asujen näyttävyyttä yms ajatellen…? Jerry ”faija” Stiller, Milla Jovovich, David Duchovny, Jon Voight, Judah Friedlander, Nathan Lee Graham, Alexandre Manning, Asio Highsmith, Alexander Skarsgård, Tom Ford, Billy Zane, Christian Slater, Cuba Gooding Jr, Natalie Portman, Winona Ryder, Lenny Kravitz, Fabio etc etc… Myös mutsi Anne Meara vilahtaa protestoija-porukan eturivissä.


Älä sano sanaakaan

Don't Say A Word

Gary Fleder 2001 rikos/jännitys

* *

Rikollisjoukkio kaappaa psykiatrin (Michael Douglas) 8-vuotiaan tyttären kiristääkseen tätä ottamaan häriintyneestä teinipotilaasta (Brittany Murphy) irti tarvitsemansa tiedot... Noin puoleenväliin jaksaa kiinnostaa tämäkin kidnappaus-trilleri, mutta kuten aina: heti kun uhrit alkavat sooloilemaan sankarillisesti omiaan, niin jopa on vielä äsken jokaisesta mahdollisesta narusta vedellyt viimeisen päälle ammattimainen roistosakki yht'äkkiä ihmeissään - kun toteuttaisivat nyt edes uhkauksensa ja yrittäisivät sen jälkeen jotain muuta päästäkseen tavoitteeseensa... Jennifer Esposito myös ilmeisesti New Yorkin historian ainoa (nais)poliisi joka joutuu tekemään kaiken kenttätyön yksin jahdatessaan pahamaineista, huippuvaarallista rikollisryhmittymää. Famke Janssen, Sean Bean, Oliver Platt, Victor Argo.



Paras elokuva: Isku Mogadishuun (Ridley Scott)

Miespääosa: Tom Wilkinson (Satimessa)

Naispääosa: Nicole Kidman (The Others)

Miessivuosa: Harvey Keitel (Harmaa alue)

Naissivuosa: Alakina Mann (The Others)

Golden Turkey: Driven (Renny Harlin)