The Age Of Adaline

The Age Of Adaline

Lee Toland Krieger 2015 draama

* * ½

Adaline Bowman (Blake Lively) syntyy v.1908 kasvaen aikanaan ihan normaaliksi (tosin keskivertoa nätimmäksi) naiseksi, mutta sitten 29-vuotiaana kokemansa auto-onnettomuuden, kylmän veden ja salamaniskun yhteisvaikutuksen seurauksena tapahtuu soluissaan mutaatio mikä tekee hänestä nähtävästi kuolemattoman. Ja tilanne on sama vielä 2010-luvullakin, mistä johtuen tyttärensäkin (Ellen Burstyn) joutuu valehtelemaan kaikille olevansa oman äitinsä isoäiti! Salaisuutensa suojelu merkitsee myös sitä ettei Adalinen ole mahdollista sitoutua mihinkään suhteeseen kovin pitkäksi aikaa - vai olisiko sittenkin kun vastaan tulee viidenkymmenen vuoden takaisen ihastuksen (Anthony Ingruber/Harrison Ford) poika (Michiel Huisman)…? Miellyttävimmästä päästä näistä viime vuosina nähdyistä ”ikäfriikki”-fantasioista (”Benjamin Buttonin uskomaton elämä” 2008, ”Mr. Nobody” 2009, ”Talvinen tarina” 2014 jne), johtuenko sitten niinkin proosallisesta seikasta kuin kauniista naisesta pääosassa? Myös Burstyn odotetusti ja Fordkin nyt tuikitavallisen perheenisän roolissaan erinomaisia, sen sijaan tuo minusta vain lähinnä häntäheikkimäisiä piirteitä omaava partasuti-Huisman ihan liian valju tapaus todellisen ihmeleidin kumppaniksi. Pieniä kerronnallisia omituisuuksia, kuten se muka ”epätavallinen” tilanne mikä johtaa Adalinen ensimmäiseen avioliittoon (kukapa EI jo ihan vaistomaisesti pysäyttäisi tuulen viemää hattua, erityisesti nuorelle naiselle kuuluvaa?), ja miten niin tämä ei koskaan löytäisi tuolle luonnonoikulleen tieteellistä selitystä kun se oli juuri fysiikan ja kemian termein hyvinkin tarkkaan analysoitu? Ja miksi sen poliisin on niin totaalisen mahdoton uskoa että 45-vuotias voisi vielä näyttää vähintään 16 vuotta nuoremmalta? Kathy Baker, Amanda Crew, Lynda Boyd, Richard Harmond.


American Poltergeist

American Poltergeist

Michael Rutkowski 2015 kauhu

*

Viisi nuort... Ei prkl... Pornontekijän lahjakkuudella kuvattu ja käsikirjoitettu hirvitys opiskelijajoukon kokemista ikävistä tapahtumista vuokraamassaan hulppeassa kartanossa, kun emäntä (Donna Spangler) katsoo tarpeettomaksi kertoa miten justiinsa samassa lukaalissa muuan Lizzie Borden (Nicole Holland) hakkasi kirveellä vanhempansa säpäleiksi reilu 120 vuotta takaperin. Mielipuolinen verenroiske olisi saattanut tässäkin vielä jotain pelastaa mutta nyt jätettiin sekin edes kokeilematta – parhaan esimerkin touhusta antaa porukan ainoa mustaihoinen (tyttö) jonka ei vain kohtalo vaan koko olemassaolonsa unohtuu täysin loppuhölmöilyjen tuoksinassa. Ehkä koko jutun anteeksiantamattomin ja törkein herja kuitenkin tuo supercool nimikkeensä. Ashley Green Elizabeth, Nikole Howell, Luke Brandon Field, Simona Fusco, Aaron Lee, Nicholas Talone.


Ant-Man

Ant-Man

Peyton Reed 2015 scifi/toiminta/komedia

* *

Vankilasta vapautuva murtovaras (Paul Rudd) on päättänyt erityisesti pienen tyttärensä (Abby Ryder Fortson) takia siirtyä rehellisempiin hommiin, kun samaan aikaan erään mega-tech-yhtiön suuruudenhullu pääjohtaja (Corey Stoll) parhaillaan läpimurron partaalla uraauurtavan atomikutistus-laitteen tehoamisessa myös eläviin olentoihin - mutta viimeistelyyn tarvittaisiin jo ajat sitten ovet paukkuen ulos marssineen tiedemies-veteraanin (Michael Douglas) tietotaitoa... Marvel-sarjakuvaa teknisine meriitteineen (erityisesti ne pienoismallien seassa taistelut), mutta tikahtuu muuten jo aivan ylettömyyksiin paisuneisiin perisynteihinsä: juonen ennalta-arvattaviin kaavamaisuuksiin sekä tuohon ikuisesti ei-hauskaan nörttipelle-kolmikkoon (Michael Peña, David Dastmalchian, T.I.). Lisäksi kaikki se muurahaisten kera touhuilu menee jo liikaakin "disneilyksi" eikä esim. "sankariäiti pelasti maailman tuhoamalla lennosta venäläisen mannertenvälisen ydinkärkiohjuksen muuttamalla itsensä subatomeiksi" -perhetragedia välttämättä kovin monen katsojan kera tunteita jaa... Evangeline Lilly, Bobby Cannavale, Judy Greer, Anthony Mackie, Hayley Atwell, John Slattery, Martin Donovan.


Ava's Possessions

Ava’s Possessions

Jordan Galland 2015 kauhu/draama/komedia

* *

Ava (Louisa Krause) on kaksvitonen mediatuottaja, joka joutuu käymään työnsä ohessa säännöllisissä terapiaistunnoissa – hän on nimittäin muun vertaisryhmänsä tapaan tullut nuorempana riivatuksi ärhäkkään demonin toimesta, ja syyllistynyt tuon episodin aikana niin väkivalta- kuin intohimorikoksiinkin… Ideansa mainio, eli ’paholaisen riivaamien’ kykeneväisyys elämään normaalin yhteiskunnan puitteissa omana pikku vähemmistönään vampyyrien, ihmissusien etc tapaan – ja kuten vaikkapa heroinistit, myös kaivaten aika ajoin niitä väristyskokemuksia joihin tuossa vaarallisessa poikkeustilassaan pääsivät. Mutta valitettavasti toteutus jää puolitiehen erityisesti mitä demonien osuuteen koko hommassa tulee, ja ylipäätään ”riivatuista” päähenkilö mukaanlukien olisi pitänyt saada suunnattomasti enemmän irti kauhun, veren ja suolenpätkien mitalla. Harmi potentiaalinsa osoittavan ja miellyttävästi ”vain naapurintytön näköisen” Krausen sekä ylipäätään harvinaisen luontevien perhe/kaverisuhteidensa puolesta. Whitney Able, Deborah Rush, William Sadler, Zachary Booth, Lou Taylor Pucci, Wass Stevens, Annabelle Dexter-Jones, Geneva Carr.


Avengers: Age Of Ultron

Avengers: Age Of Ultron

Joss Whedon 2015 scifi/toiminta

* * ½

Hitech-guru Tony Stark eli 'Iron Man' (Robert Downey Jr.) saa myös tiedemies-kollegansa Bruce Banner'in eli 'Hulk'in (Mark Ruffalo) vakuuttuneeksi lopulliseen maailmanrauhaan tähtäävistä suunnitelmistaan: miksi S.H.I.E.L.D. -järjestönsä supersankarien pitäisi jatkuvasti huhkia terroristien perässä ympäri maapalloa kun rakentamansa megarobot hoitaisivat homman puoletaan? Muiden ykköstiimin jäsenten eli 'Thor'in (Chris Hemsworth), 'Mustan Lesken' (Scarlett Johansson), 'Captain America'n (Chris Evans) sekä 'Haukansilmän' (Jeremy Renner) epäilyt homman toimivuudesta saavat valitettavasti vahvistuksen tuotapikaa, ja kohta ihmiskunnan olemassolo roikkuu jälleen kerran hiuskarvan varassa... Ensikohtauksen hieman puuduttavankin ylivoimaisten sankareiden esittelyrytinän jälkeen päästään onneksi taas nostamaan mukavasti panoksia uusien mielikuvituksellisten hahmojensa ja apokalyptisen meininkinsä myötä. Lisäksi noihin Tuomiopäivän enteisiin liittyvä kyynisyys viimeisiään vetelevän ihmislajikkeen kohtalosta miellytti, kuten myös pääosa-kuusikon valkoisuus (tällaisesta sinisilmäisestä näkökulmasta) - toki tätä yltiörasismia kompensoidakseen pitää jokaikisen luottoapurinsa ollakin sitten hersyvän hauska ja täydellisen erehtymätön musta mies (Samuel L. Jackson, Anthony Mackie, Don Cheadle). Yleisarvosanaa tuo kliseisyys ei kuitenkaan himmennä, vaan sen tekee tämänkin tutun sarjakuva-jutun jo kyllääntymiseen asti koettu silmäkarkki-ryske. James Spader ('Ultron'in ääni), Elizabeth Olsen, Aaron Taylor-Johnson, Paul Bettany, Cobie Smulders, Linda Cardellini, Stellan Skarsgård, Claudia Kim, Andy Serkis, Thomas Kretschmann.

© Plan B Entertainment/Regency Enterprises/Paramount Pictures

The Big Short

The Big Short

Adam McKay 2015 draama

* * *

V.2005. Sijoittajafirman rahastonhoitaja, varsinainen idiot savant Michael Burry (Christian Bale) on tuhansien asuntovelallisten listaa tutkittuaan vuorenvarma siitä että koko luototusjärjestelmä tulisi romahtamaan kuin korttitalo: nämä ihmiset menisivät yksinkertaisesti henkilökohtaiseen konkurssiin heti kun korkomenot parin seuraavan vuoden aikana vääjäämättä kohoaisivat ylitsepääsemättömiin lukemiin. Niinpä Burry keksii verrattoman rahanansaitsemiskeinon sijoittamalla satoja miljoonia luottoriskivakuuksiin, eli kun tuo em. kauhuskenario toteutuisi niin voittonsa olisivat lähes ennennäkemättömät. Muutama muukin taho on kuitenkin hajulla tilanteesta... Taas yksi 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopun katastrofaalisen talousromahduksen kuvaus, varsin sujuva sellainen ja viihdyttävällä huumorillakin ryyditettynä. Parhaassa kohtauksessa "vihermiljonääri" Brad Pitt pistää omahyväiset liituraitapojat (John Magaro, Finn Wittrock) ojennukseen: "Tässä ei ole mitään juhlimista! Ettekö tiedä että jo yhden prosentin työttömyysasteen nousu aiheuttaa 40 000 kuolemantapausta? Tanssit sikseen!". Steve Carell puolestaan maneereineen taas aikamoisen rasittava, umpitosikossa roolissaankin. Ryan Gosling, Jeremy Strong, Rafe Spall, Hamish Linklater, Marisa Tomei, Melissa Leo, Tracy Letts.


Blackhat

Blackhat

Michael Mann 2015 jännitys/toiminta

* ½

Vankilassa viruva mestarihakkeri Nick Hathaway (Chris Hemsworth) saa liittovaltion viranomaisilta tarjouksen tuomionsa lieventämisestä, jos tämä avustaisi heitä niin kiinalaisia ydinvoimaloita kuin Wall Streetiakin kyberhyökkäyksillään ravistelleen tuntemattoman vihulaisen nappaamisessa. Jostain hämärästä syystä miehelle sälytetään keskeinen rooli myös lukuisten väkivaltaisten yhteenottojen osalta Hong Kongia ja Indonesiaa myöten käytävässä terroristijahdissa... Tähän päälle vielä zombiemaisen hengetön "romanssi" kiinalaisheilastuksensa (Wei Tang) kera niin voidaan todeta loistojuttuihinkin ("Psykopaatin jäljillä" 1986, "Heat -ajojahti" 1995 jne) aikanaan kyenneen Mannin otteen kirvonneen karmaisevalla tavalla. En esimerkiksi tiedä mihin liittyvästä kansanjuhlasta oli lopussa kysymys, mutta näköjään ainakin Jakartassa päin voit huoletta alkaa lahtaamaan kaiken keskellä porukkaa tarvitsematta pelätä paikallisviranomaisten tilanteeseen puuttumista tai edes sen hätääntyneempiä reaktioita ympärilläolijoiden taholta... Leffan nimike tarkoittaa kaiketi nimenomaan 'hakkeria' nörttislangilla, mutta itselle tuli mieleen heti paljon kuulimpi ja kliinimpi: 'Black Hatter'. Siitä vaan käyttöön, ei maksa mitään... Leehom Wang, Viola Davis, Holt McCallany, Andy On, Christian Borle, John Ortiz. Lontoon oma "Jukka Virtanen" Richie Coster jälleen kerran ilkimyksen roolissa.


Black Mass

Black Mass

Scott Cooper 2015 rikos

* * ½

Etelä-Bostonin irlantilaismafian pääpomo James "Whitey" Bulger (Johnny Depp) saa oleellista "virka-apua" taisteluunsa muita rikollisryhmittymiä vastaan, kun saman kylän poika FBI-agentti John Connolly (Joel Edgerton) haluaa väen vängällä lapsuudenkaverinsa tiedonantajakseen. Connollyn motiivit ovat täydellisen itsekkäät mikä alkaa pikkuhiljaa valkenemaan niin kollegoille, esimiehille kuin vaimollekin (Julianne Nicholson)... 1970-80-luvun tositapahtumiin perustuva, seikkaperäinen mutta rutiinimaisen yllätyksetön "The Departed"in (2006), "Donnie Brasco"n (1997) ja vastaavien toisinto. Ehkä suurin ongelmansa kuitenkin pääosan Depp, joka ihan ok-suorituksestaan huolimatta ei saa katsojaa koskaan unohtamaan että siinähän on Johnny Depp... Juno Temple'lle sen sijaan ei kai muita kuin 'pikkulutkan' rooleja voi ajatellakaan. Benedict Cumberbatch, Dakota Johnson, Kevin Bacon, Jesse Plemons, David Harbour, Adam Scott, Corey Stoll, Peter Sarsgaard, Rory Cochrane.


Bone Tomahawk

Bone Tomahawk

S.Craig Zahler 2015 western/kauhu

* * ½

Bright Hope -nimisen 1800-luvun lopun lännenkylän normimeininki järkkyy perustuksiaan myöten, kun tähän asti lähinnä myyttien ja legendojen joukkoon lasketut kannibalistiset luolaintiaani-heimolaiset uskaltautuvat ensi kertaa ihmisyhteisön keskuuteen kidnapaten joitakin asukkaita omia kammottavia tarkoitusperiään tyydyttämään. Pelastusretkikunnan muodostavat kivenkovan veteraanisheriffi Hunt’in (Kurt Russell) sekä vielä iäkkäämmän apulaisensa (Richard Jenkins) lisäksi ylivertaisuuttaan asesankarina todistella haluava Brooder (Matthew Fox) ja ennen kaikkea nuoren vaimonsa (Lili Simmons) villeille menettänyt tilallinen Arthur O’Dwyer (Patrick Wilson) taakkanaan kuitenkin pahemmanlaatuinen jalkavamma… Noin puoleenväliin asti mahtavasti edennyt ja lajityypiltään aniharvinainen gore-länkkäri valitettavasti kadottaa ylipitkän erämaa-vaelluksen kestäessä sekä poljentonsa että (kauhu)tunnelmansa lähestulkoon kokonaan, eivätkä edes lopun ultraväkivaltaisuudet onnistu enää kokonaisuutta pelastamaan - vaikka siis loistavasti konkariroolistaan taas kerran suoriutuvan Russellin erään apulaissheriffin (Evan Jonigkeit) kohtalo intiaanien käsittelyssä totta tosiaan kuuluu elokuvahistorian shokeeraavimpien joukkoon... mm. ”Erämaa syö miestä” (1999) -sukulaisteoksen ja perinteisempien zombie-leffojen pahimmatkin kuvastot haastaen. Myös aivan alku huonosti harkittu mitä draamankaareen tulee, kun katsoja saa heti kärkeen todistella brutaaleja kaulankatkomisia ihan ”tavallisen” roistokaksikon (David Arquette, Sid Haig) toimesta… Fred Melamed, Maestro Harrell, James Tolkan, Kathryn Morris, Zahn McClarnon.

© Wildgaze Films/BBC Films/Parallel Film Productions

Brooklyn

Brooklyn

John Crowley 2015 draama

* * *

V.1952. Nuorelle äärimmäisen kunnolliselle ja hiljaiselle irlantilaisneidolla Eilis Lacey’lle (Saoirse Ronan) on järjestynyt kirkonmies-setänsä (Jim Broadbent) ansiosta sekä asuin- että työpaikka valtameren takaa New Yorkin Brooklynista, kuten niin monille maannaisilleen & -miehilleen häntä ennen. Rakkaan äidin (Jane Brennan) ja isosiskon (Fiona Glascott) taakse jättäminen on etenkin alkuunsa Eilisille se pahin kanto yleisen koti-ikävän lisäksi, mutta sitten tansseissa tapaamansa italialaisjuurinen nuorukainen nimeltä Tony (Emory Cohen) tuntuisi muuttavan nopealla aikataululla kaiken… Erinomaiset näyttelijäsuoritukset viehkeän jääsilmän Ronanin johdolla kannattelevat tätä muuten käytännössä juonetonta siirtolaistarinaa, sen lisäksi että jopa ne potentiaaliset kiusaajahahmot – tavaratalo-osaston pomo (Jessica Paré), täysihoitolan kikatteleva juoruilija-kaksikko (Eve Macklin, Emily Bett Rickards) – osoittautuvat sittemmin ihan hyväätarkoittaviksi tyypeiksi. Mutta siis harmillisesti traagisimmat tapahtumat tuntuivat laskelmoidunkin päälleliimatuilta, ja aivan erityisesti tuo että kunnollisista kunnollisin katolilaistyttö edes harkitsisi tuoreen unelmamiehensä pettämistä – ja siinäpä olisi myös sitä irkkukaveria (Domhnall Gleeson) kohdannut mukava yllätys hääyönä… Pieni kronologiavirhe: siskotytön kuolinpäivä on 1.7.1952, mikä tarkoittaa että edes ”Laulavat sadepisarat” (Amerikan ensi-ilta 27.3.1952) ei oikein aikajanaan mahdu eikä ”Vaitelias mies” (21.8.) teoriassakaan. Julie Walters, Brid Brennan, Eva Birthistle, Nora-Jane Noone.

© The Weinstein Company/Film4/Number 9 Films/Killer Films

Carol

Carol

Todd Haynes 2015 draama

* * *

1950-luvun alkupuolen New York. Hiljainen mutta säntillinen Therese (Rooney Mara) saa töitä tavaratalon myyjänä, tosin lahjakkaana valokuvaajana tulevaisuuden haaveissaan siintäisivät tehtävät jonkun sanomalehden palveluksessa. Kiinnostuneita miehiäkin ympärillään pyörii, vakavimmin poikaystävän virkaa toimittava Richard (Jake Lacy) – vaan sitten paremmista piireistä tuleva ehta rotunainen nimeltä Carol (Cate Blanchett) ilmestyy tiskinsä eteen ostamaan joululahjaa pienelle tyttärelleen (Sadie/Kk Heim) ja molemminpuolinen intiimejäkin tunteita väreilevä ihastussuhde on samantien tosiasia… Huipputasoisen leidikaksikkonsa ansiosta harvinaisella tavalla vaikutuksen tekevä kuvaus kielletystä suhteesta vielä puritaanisten moraalilakien vahvasti hallitsemalta aikakaudelta. Ja mitä sitä kiertelemään: tietenkin naisten (ainakin Blanchettin ja Maran näköisten!) välisen homosuhteen ”harmittomuus” keskivertoheteron silmään yksi ratkaisevista tekijöistä – itse asiassa tämän parin rakkaudenosoituksia ja -tunnustuksia suorastaan odotti ja toivoi. Eipä näin ollen ihme että keskeiset mieshahmot (Kyle Chandler, Lacy) jäävät tyypilliseen tapaan melko pahasti alikirjoitetuiksi. Sarah Paulson, John Magaro, Cory Michael Smith, Kevin Crowley, Nik Pajic.


Chappie

Chappie

Neill Blomkamp 2015 scifi/toiminta

* * ½

Etelä-Afrikan Johannesburg on lähitulevaisuudessa ajautunut käytännössä anarkian partaalle: vahvasti aseistetut rikollisryhmittymät hallitsevat jo keskustan ulkopuolisia alueita pelottavalla otteella. 'Tetravaal'-yhtiön valmistamat robotti-poliisit ovat onnistuneet tuomaan hieman toivoa järjestäytyneen yhteiskunnan puolesta, mutta firman sisälläkin käydään omia valtakamppailuja johtajattaren (Sigourney Weaver), megaluokan sotakonettaan lobbaavan ex-agentin (Hugh Jackman) sekä yhä kehittyneempää keinoäly-projektia valmistelevan insinöörin (Dev Patel) kesken... Taas yksi rajumman luokan tulevaisuudenvisio eteläafrikkalaisohjaajalta tuntuu kuitenkin aivan liikaa jo nähtyjen scifiklassikoiden yhdistelmältä, tuoden ennen kaikkea "RoboCop"in (1987) sekä "A.I. -tekoälyn" (2001) mieleen. Sisältää samalla toki ihan koskettaviakin hetkiä liittyen tuohon kasvattiroboon nimeltä 'Chappie' (Sharlto Copley) sekä rikollisperheensä suhteisiin. Ninja (Watkin Tudor Jones), Yo-Landi Visser, Jose Pablo Cantillo, Brandon Auret, Anderson Cooper.


Child 44

Child 44

Daniel Espinosa 2015 rikos/jännitys

* *

V.1953, Moskova. Leo Demidov (Tom Hardy) on armeijan tiedustelu-upseeri, ja yhtäläisellä kommunistisella vakaumuksella etsii käsiinsä "valtakunnan vihollisia" kuin kollegansakin. Myös sisäiset juonittelut ovat kuitenkin tunnetusti voimissaan ja kenen tahansa sädekehän mahdollista murentua hetkessä, ja kun lisäpaineita tuottavat vielä tyytymättömän opettajavaimon (Noomi Rapace) aiheuttamat huolet kotirintamalla sekä sarjamurhaajaan viittaavat nuorten lasten ruumislöydöt junarataverkon varsilta niin onhan siinä taas yhdelle miehelle kylliksi... Juuri tämä draamaa draaman päälle -kuvio osoittautui liian haastavaksi käsitellä kuten odottaa sopikin, niinpä henkilöhahmojen tekemisten logiikat ja motiivit jäävät enimmäkseen hämärän peittoon - ja kai nyt tuollainen sarjamurhaaja-jahtikin kyettiin salassa hoitamaan niinkuin kaikki muutkin asiat, ilman että Isä Aurinkoisen ihannevaltion tahraton maine olisi sen enempää kärsinyt? Stalin'ista puheen ollen, tapahtumat sijoittuvat maaliskuussa kokemansa kuoleman vuodelle mutta edes mitään mainintaakaan tästä "murhenäytelmästä" ei kuulla... eikä tuolla ainakaan talvi näytä vallitsevan. Gary Oldman, Joel Kinnaman, Fares Fares, Jason Clarke, Vincent Cassel, Paddy Considine.

Concussion

Concussion

Peter Landesman 2015 draama

* * ½

Eräs historian suurimmista NFL-tähdistä, Pittsburgh Steelers'in Mike Webster (David Morse) joutuu elämässään kohta 18-vuotisen uransa jälkeen todelliseen syöksykierteeseen: jatkuvat päänsäryt ja unettomuus saavat miehen kiskomaan sisäänsä kaikkea mahdollista pilleriä ja päihdykettä, kunnes sydänkohtaus armahtaa viiskymppisenä v.2002. Kuolemansyyntutkimukseen erikoistunut siirtolaislääkäri Nigeriasta nimeltä Bennet Omalu (Will Smith) kiinnostuu sekä Websterin tapauksesta että kohta suorastaan tulvimalla saapuvista ex-jalkapalloilijoiden itsemurha-uutisista. Lajiliitto sen paremmin kuin yleisökään ei halua luonnollisesti vaarantaa miljardibisnestään epäilyksillä mistään terveysriskeistä, joten Omalu saa teorioitaan tukevista kollegoistakin huolimatta todeta edessään melkoisen vuoren kiivettäväksi... Mielenkiintoinen tositarina kontaktiurheilun vaaroista, ja kyllähän tuo ihan loogiselta kuulostaa että jos pää saa jatkuvaa iskua vuodesta toiseen niin tuskin se ainakaan hyväksi voi olla. Toisaalta: mitäpä siinä voi tehdä riskien kaikille asianosaisille selväksi tekemisen ja pitempien sairaslomien lisäksi, jos siis halutaan pitää tietyt lajit edelleen riittävän miehisinä mittelöinä - yksilöllistähän se fyysinen kestävyys joka tapauksessa on (siinä missä taito ja intohimokin) ja joku vuorikiipeilykin kiellettävä muussa tapauksessa samantien. Vahinko sen sijaan että kun Smith suoriutuu kerrankin ihan mitat täyttävästi niin sitten roolihahmonsa yhtä tylsä ja rasittava kuin koko kohteena oleva pallopelikin... Albert Brooks, Alec Baldwin, Gugu Mbatha-Raw, Arliss Howard, Mike O'Malley, Eddie Marsan, Hill Harper, Adewale Akinnuoye-Agbaje, Stephen Moyer, Paul Reiser, Luke Wilson.


Creed

Creed

Ryan Coogler 2015 draama

* *

Edesmenneen nyrkkeilijämestarin Apollo Creedin murrosikäinen poika Adonis joutuu losangelesilaisessa koulukodissaankin jatkuvasti kaikenlaisiin vaikeuksiin lähinnä tappeluhalukkuudestaan johtuen. Sitten eräänä päivänä Apollon varakas ex-vaimo (Phylicia Rashad) saapuu tapaamaan arestiin jällleen kerran suljettua Adonista ja tarjoaa asuinpaikkaa luonaan sekä tietenkin samalla mahdollisuutta muuttaa elämänsä suuntaa. Palo seurata isänsä jälkiä kasvaa kuitenkin liian suureksi miehen mittoihin vartuttuaan (Michael B. Jordan), ja epävirallisten otteluiden myötä itsensä riittävän lahjakkaaksi tietäen Creed nuorempi ymmärtää tarvitsevansa nyt maan parasta nyrkkeilyasiantuntijaa: jo eläkeikäistä ex-maailmanmestaria ja yhä Philadelphiassa asustelevaa Rocky Balboa’a (Sylvester Stallone)… IMDb:n arvostuksesta päätellen oletin tästä todennäköisesti viimeisestä Stallonen tähdittämästä ”Rocky” -saagaan (1976-) kuuluvasta leffasta jotain poikkeuksellista, mutta ainoa todellinen parannus olikin vain noiden matsien saaminen niitä 30+ vuoden takaisia realistisemmiksi - muuten sitä samaa haukotuttavan ennalta-arvattavaa kamaa mitä aina, väkisinväännettyine kiistanaiheineen mitkä eivät tietenkään pelasta lopun imeliltä miestenvälisiltä lemmentunnustuksilta… Räppikin soi ihan liikaa mikä tarkoittaa yhtään. Tessa Thompson, Andre Ward, Tony Bellew, Ritchie Coster, Jacob ’Stitch’ Duran, Graham McTavish.


Crimson Peak

Crimson Peak

Guillermo del Toro 2015 kauhu

* ½

1800-1900-lukujen vaihteen tienoilla nuori amerikkalaisnainen Edith Cushing (Mia Wasikowska) haaveilee kirjailijan urasta, vaikka varakkaan liikemies-isän (Jim Beaver) firmassa onkin aina varma työpaikka tiedossa. Vaan sitten kohtaa komean britti-baronetin nimeltään Thomas Sharpe (Tom Hiddleston), ja huolimatta miehen hyvin epämääräisestä onnenonkija-maineesta ei aikaakaan kun ollaan jo naimisissa ja siirrytty asumaan Englannin Cumberlandiin isoon mutta ränsistyneeseen kartanoon. Se että Thomaksen kylmäkiskoinen sisar Lucille (Jessica Chastain) asuu saman katon alla on aluksi vain pieni häiriötekijä... Potentiaalia erityisesti hurjannäköisten aaveluomustensa puolesta omaava mutta sekä juonensa että henkilöhahmotuksiensa tolkuttomuuksiin kupsahtava goottikauhuilu, varsinkin mitä yleensä erinomaiseen Wasikowskaan tulee: äitinsä mädänneen ruumiin vierailut jo murrosiästä lähtien eivät saa tyttöä sen pahemmin traumatisoitumaan, ja reaktionsa jäävät yhtä käsittämättömän vaisuiksi niin rakkaan isänsä kuin pelastajansakin (Charlie Hunnam) raakalaismaisten murhien kohdalla. Tuosta kummituskartanosta vielä sen verran että kyllähän niillä tunnearvoa saattaa olla ja pienet rapistumiset vuosikymmenten kuluessa ymmärrettäviä, mutta siinä vaiheessa kun keskitalvella lunta satelee sisään kinoksiksi asti niin jotain kai tarttis tehä? Burn Gorman, Leslie Hope.


Daddy's Home

Daddy's Home

Sean Anders 2015 komedia

* *

Paikallisradio-isäntä Brad Whitaker (Will Ferrell) yrittää kaikin keinoin pitää uusioperheensä eli Sara-vaimon (Linda Cardellini) sekä lapsensa (Scarlett Estevez, Owen Vaccaro) tyytyväisinä, ja vaikuttaa siltä että onkin pikkuhiljaa onnistumassa "projektissaan". Vaan sitten maisemiin pärähtää mahdollisimman ei-toivottu vieras: lasten biologinen isä Dusty (Mark Wahlberg), joka tietenkin kaiken muun lisäksi on melkoinen lihaskimppu ja varsinainen monitaituri... Kaikki kootut Ferrell-kliseet sisältää tämäkin kuvaus isäpuolen tyypillisimmistä huolenaiheista potenssiin viisi mutta naurattaakin siellä täällä ihan mojovasti, etenkin se "pikku koeajo moottoripyörällä" -kohtaus: tietäähän sen pieleen menevän mutta... ja lopussa Wahlbergkin kutistuu silmissä kun vapaaottelija John Cena vyöryy paikalle puolen metrin muskeleineen. Suurin miinus taas sen sijaan siitä maailman rasittavimmasta kiintiökaverista (Hannibal Buress). Thomas Haden Church, Bobby Cannavale.


Dark Places

Dark Places

Gilles Paquet-Brenner 2015 draama/rikos

* ½

Kolmevitonen Libby Day (Charlize Theron) ei ole – täysin ymmärrettävästi – kyennyt kaikkien vuosienkaan vierähdettyä unohtamaan lapsuusaikojensa (Sterling Jerins) murhenäytelmää, kun äitinsä (Christina Hendricks) sekä nuoret sisaruksensa (Natalie Precht, Madison McGuire) tulivat raa’asti murhatuiksi maaseututilallaan eräänä synkkänä iltana – Ben-nimisen pääongelmista kärsineen ja edelleen vankilassa viruvan isoveljen (Tye Sheridan/Corey Stoll) saadessa syytteet niskaansa. Libby oli kirjoittanut aikanaan varsin menestyneenkin kirjan tapahtumasta mutta nyt olivat rahansa melkein lopussa, kun naiseen ottaa äkkiäarvaamatta yhteyttä nuorimies nimeltä Lyle Wirth (Nicholas Hoult) joka pyytää Libbya hämäräperäisiä murhia tutkivan klubinsa vieraaksi maksua vastaan. Tästä alkaa vyyhti jonka pikkuhiljaa auetessa mm. Benin syyllisyys ei olekaan niin itsestäänselvää kuin tähän asti kaikki asianosaiset luulleet… Nimensä lunastaen todellakin ihmismielen synkimpiin syövereihin vievä draamamysteeri, kaatuen kuitenkin perusteellisesti totaalisiin epäuskottavuuksiinsa: tuo murha-klubi, koko se palkkatappaja-juoni, Benin käytös alusta loppuun, Chloë Grace Moretz’in esittämän sutturan touhut myös aikuisena (Andrea Roth) kera yhtä pimeän tyttärensä (Denise Williamson) jne. Sean Bridgers, J.LaRose, Shannon Kook, Jennifer Pierce Mathus, Lori Z. Cordova, Jeff Chase, Drea de Matteo, Addy Miller.


Everest

Everest

Baltasar Kormákur 2015 seikkailu/draama

* * ½

Maailman korkeimman vuoren Mount Everestin 8848 metrin korkeudessa sijaitsevalle huipulle toukokuussa 1996 yrittäneiden kiipeilijäryhmien tarina, kun äkisti huonontuneet sääolot ajoivat kokeneimmatkin oppaat hengenvaaraan turisteista puhumattakaan… Dramaattisia ihmiskohtaloita mahtavissa maisemissa, eli tarjoaa täydelleen sitä mitä ikinä osasi odottaakin tämä tosielämän murhenäytelmän rekonstruointi. Kiinnostus kiipeilyharrastusta kohtaan varmaankin tehostaisi vaikutusta, valitettavasti itse en liikahtaisi vaikka maksettaisiin osallistumisestani se 65 000(!) dollaria mikä kuulema Everestille pyrkijöiltä laskutetaan. Eniten jäi mietityttämään kuitenkin ihan fyysisbiologisesti tuon lisähapen tarpeen jotenkin epämääräisesti toteutettu suunnittelu, kun luulisi noissa korkeuksissa ja moisella rasitusasteella jokaikisen joutuvan käyttämään happilaitteita käytännössä keskeytyksettä… Loppuosa jämähtää luonnollisesti melkoiseksi nyyhkivien naamojen paraatiksi, Keira Knightley’n johdolla. Jason Clarke, Josh Brolin, Jake Gyllenhaal, Robin Wright, John Hawkes, Emily Watson, Sam Worthington, Michael Kelly, Thomas Wright, Martin Henderson, Elizabeth Debicki, Naoko Mori.

© Universal Pictures International (UPI)/Film4/A24

Ex Machina

Ex Machina

Alex Garland 2015 scifi/jännitys

* * * *

Megaluokan nettiyhtiön nuori ohjelmoija Caleb (Domhnall Gleeson) "voittaa pääpalkinnon" firman sisäisessä kisassa eli matkan jo gurun maineessa olevan pääpomon Nathan'in (Oscar Isaac) syrjäiseen hi-tech-kartanoon, tehtävänään avustaa viimemainitun uraauurtavassa tekoäly-projektissa. Caleb pääsee pian todistamaan jotain mikä tulisi muuttamaan maailman kuten me sen tunnemme... Viiltävän älykäs kahden (aidon!) ihmisen ja yhden rakennuksen scifi-trilleri, jossa myös tuoreet tähtinimet Gleeson & Isaac nousevat pelottavien alkukliseisyyksien suosta draamallisesti vallan riittäviin ulottuvuuksiin. Ainoa hieman puuduttava seikka näissä A.I.-fantasioinneissa tuo ikuisesti vallitseva fakta, miten kone on kone on kone: miksi sellaiseen pitäisi mitään tunteita, "oma-aloitteisuutta" tai edes huumorintajua istuttaa? Alicia Vikander, Sonoya Mizuno.

© Raindog Films/Entertainment One

Eye In The Sky

Eye In The Sky

Gavin Hood 2015 jännitys/sota

* * *

Britannian UCAV(=Unmanned Combat Aerial Vehicle)-yksikkö saa vihdoin vuosien tarkkailun jälkeen tähtäimeensä ryhmän Nairobissa Keniassa toimivan terroristisolun päätekijöitä. Kohteena olevan rakennuksen sijainti tyypilliseen tapaan keskellä siviiliasutusta herättää voimakkaita vastareaktioita erityisesti tapahtumien kulkua livenä seuraavien brittipoliitikkojen keskuudessa, kun taas armeijan ja tiedustelupalvelun edustajat eversti Powell'in (Helen Mirren) johdolla vaativat sota-artiklojen mukaista toimintaa ennenkuin on liian myöhäistä... Vakuuttavasti toteutettu kuvaus nykypäivän terrorismisodasta ja sen tuottamista "viattomista uhreista": inhimillisten arvojen mittariksi nousee tässä "Schindlerin listan" (1993) punatakkisen juutalaistytön tapaan omaa leipäkioskiaan aivan tuhokohteen tuntumassa pitävä somalityttönen (Aisha Takow). Vaan minkäs teet? Hieman omahyväisesti jenkkiliittolaiset taas kuvattu varsinaisina sydämettöminä sotahaukkoina vaikka yhteisesti kaikki mahdolliset ikävätkin tilanteet varmasti huomioitu, läpikäyty ja sovittu jo ajat sitten moneen kertaan. Teknisellä puolella minulle uutta ja varsin coolia tavaraa edustivat nuo jopa rakennuksiin sisälle lentelevät "ötökkäkamerat". Mainion veteraanin Alan Rickman'in viimeisiä töitä ennen syöpään menehtymistään. Aaron Paul, Barkhad Abdi, Jeremy Northam, Iain Glen, Phoebe Fox, Monica Dolan.

Fantastic Four

Fantastic Four

Josh Trank 2015 scifi/toiminta

* *

Jo lapsena teleportti-laitteen rakentamaan onnistuva Reed Richards (Owen Judge) ei saa kuitenkaan tiedeyhteisöä vielä nuorena aikuisenakaan (Miles Teller) vakuuttuneeksi että kyseessä olisi mitään muuta kuin taitava illuusiotemppu - lukuunottamatta messuilla pakeilleen saapuvaa Baxter-instituutin johtavaa suunnittelijaa Franklin Storm'ia (Reg E. Cathey), jonka tarjoamilla resursseilla sekä muista innokkaista nuorista kerätyn tiimin (Kate Mara, Toby Kebbell, Michael B. Jordan, Jamie Bell) avulla päästään kohta ennennäkemättömiin tuloksiin... Saamaansa murskakritiikkiä huomattavasti siedettävämpi "ihmeneloset" suht perus-läppineen ja äksöneineen - vaikka myönnetään että minustakin voisi alkaa jotain tapahtumaan nopeamminkin kuin vasta n. 40 minuutin kohdalla. Tim Blake Nelson, Dan "Simpsonit" Castellaneta.


Fathers And Daughters

Fathers And Daughters

Gabriele Muccino 2015 draama

* *

Katie Davis (Amanda Seyfried) on nuori lastenpsykiatrian kandi, joka tutkintotehtävänään yrittää saada kontaktia puhumattomaan ja syrjäytyneeseen 12-vuotiaaseen tyttöön (Quvenzhané Wallis). Samalla Katie oireilee omissa traumoissaan mm. harrastaen seksiä lähes jokaisen vastaantulevan baarikärpäsen kera, johtuen sekä äitinsä (Jenny Vos) että kuulun kirjailija-isänsä (Russell Crowe) menettämisestä jo lapsena (Kylie Rogers) auto-onnettomuuden seurauksena. Vaan sitten tapaa kenties juuri sen ”oikean” (Aaron Paul), joka saattaisi auttaa elämänsä vihdoin raiteilleen… Kahta traagista tarinaa samanaikaisesti seuraava murheiden alho fyysisiin, henkisiin ja taloudellisiin ongelmiin ajautuneen yksinhuoltaja-isän kamppailusta sekä tyttärensä myöhemmistä ihmissuhde-tuskailuista – jääden pelkästään itsetietoisen koruttomaksi ja vaikuttavuudeltaan vähäiseksi yksittäistapaukseksi ilman läheskään riittäviä selityksiä hahmojensa motiiveille (Crowen sairautensa vähättely, Seyfriedin seksimania, tuttavapariskunnan Diane Kruger & Bruce Greenwood pakkomielteenomaiset huostaanottovaatimukset). Myöskään tuon tylsänaama-Paulin poikkeuksellinen erinomaisuus seurustelukumppanina ei katsojalle asti välittynyt. Janet McTeer, Jane Fonda, Octavia Spencer.


The Gunman

The Gunman

Pierre Morel 2015 toiminta/jännitys

* ½'

Mustia operaatioita' jenkkien laskuun toteuttavan tiimin ykkösmiehen nimeltä Terrier (Sean Penn) viimeisin tehtävä koskee erään poliitikon salamurhaa Kongossa. Homma onnistuu mutta tietää samalla Terrierin painumista vuosiksi maan alle ja muuttoa toiselle mantereelle, jättäen näin taakseen sekä tyttöystävänsä (Jasmine Trinca) että luotetuimmat(?) kollegatkin (Javier Bardem, Mark Rylance)... Ja niin hypätään hetkessä peräti 8 vuotta eteenpäin, mikä seikka jo itsessään vesittää tarinan samantien lähes täydelleen. Asiaa ei auta myöskään tuon "kolmiodraaman" totaalisen hengetön epäuskottavuus sekä toimintakohtausten rutiinimaisuus, joista rajuimman sijoittaminen jo leffan puolenvälin paikkeille latistaa loppuratkaisujakin oleellisesti. Peter Franzén tekee sentään "samuliedelmannit" ("Mission: Impossible - Ghost Protocol" 2011) pahisporukan sitkeimpänä soturina. Ray Winstone, Idris Elba.


Harjoittelija

The Intern

Nancy Meyers 2015 draama/komedia

* *

Seitsenkymppinen newyorkilainen Ben (Robert De Niro) tuntee eläkeiästään ja hyvävaraisuudestaan huolimatta, että virtaa riittäisi vielä työrintamallakin. Niinpä mies päättää hakea vaatealan nettimyyntifirmaan harjoittelijaksi, tämä kun vieläpä sijaitsee sattumoisin vanhan työpaikkansa tiloissa… Sukupuoli- ja ikärooli-kliseillä leikittelevä eli ”nykypäivän yhteiskuntaa peilaava”, hyväntuulinen mutta liiankin harmiton draamakomedia jääden täten tavoitteiltaan hieman hämäräksi. Ylilyöntien välttely miellyttää sinänsä, mutta etenkin pääpari De Niro & Anne Hathaway tehty joka suhteessa jo liiankin täydellisiksi tyypeiksi jolloin mm. jälkimmäisen aviokriisi tuntui melkoisen laskelmoidulta ja päälleliimatulta – ja sai vain ihmettelemään miten tuo jätkä (Anders Holm) ei muka tajunnut olevansa ”the happiest man in the world”? Rene Russo, Andrew Rannells, Adam Devine, Zack Pearlman, Jason Orley, Christina Scherer, Nat Wolff.


The Hateful Eight

The Hateful Eight

Quentin Tarantino 2015 western

* * ½

Yksinäiset vankkurit tekevät matkaa Red Rock -nimiseen kaupunkiin halki Wyomingin lumisten maisemien joitain vuosia Sisällissodan (1861-65) jälkeen, kun eteen osuu kylmiä etsintäkuulutettujen raatoja samaan suuntaan kuljettava mutta hevosensa menettänyt musta palkkionmetsästäjä Majuri Warren (Samuel L. Jackson). Kyyti ei kuitenkaan heltiä kuin vasta tiukkasävyisen palaverin jälkeen, sillä vankkurit on ominut itselleen Warrenin piinkova kollega eli suorastaan legendaarinen John 'Hangman' Ruth (Kurt Russell) joka ei aio riskeerata piirun vertaa mitä tulee vangitsemaansa kymppitonnin arvoiseen naisrikolliseen (Jennifer Jason Leigh). Vaan vähänpä keskenään kärhämöivät miehet tietävät, että varsinainen helvetti odottelee heitä seuraavan seisake-aseman muodossa... Herkullisen brutaaleja kohtauksia toteutettuna valitettavasti vain Tarantinolle jo turhankin kaavamaiseen "kohahduttavaan" tyyliin, samalla kuin liian moni käänne perustuu jälleen hahmojensa epäuskottaviin tekemisiin ja tekemättä jättämisiin: miksei esim. edes se punaniska-sheriffi (Walton Goggins) reagoi mitenkään nekru-Warrenin pöyristyttävään etelävaltiolaisupseerille (Bruce Dern) kohdistettuun v-uiluun ja senjälkeiseen murhaamiseen, miksi roistoporukan pomo (Channing Tatum) ampuu vain yhden laukauksen kellaristaan jne? Ennio "spagettiwestern" Morricone'n oscaroitu musiikkitausta toden totta homman komeinta antia, ja Leigh taitaa tämän myötä julistautua lopulliseksi voittajaksi kisassaan Charlize Theron'in kanssa mitä tulee leffahistorian kaltoimmin kohdeltuihin naisiin... Demián Bichir, Tim Roth, Michael Madsen, James Parks, Zoë Bell.


He Never Died

He Never Died

Jason Krawcyk 2015 rikos/kauhu

* *

Jack (Henry Rollins) on yksinäinen, hiljainen ja vaatimattomanoloinen mies jonka ainoat säännöllisemmät kontaktitahot tuntuisivat olevan muuan nuori katukauppias (Booboo Stewart) sekä lähikahvilan tarjoilijar (Kate Greenhouse). Vaan sitten kun 17-vuotiaaksi ongelmateiniksi kasvanut tytär (Jordan Todosey) saapuu yllättäen ensi kertaa näytille, alkaa niin Jackin vanha rikollismenneisyys kuin omat hurjat persoonaansa liittyvät salaisuudet nousta pintaan... Verisiä tuokioita piisaa ja kukapa ei "Heviäijä" Rollinsista diggaisi? Loppua kohti hepun kaikkivoipaisuus alkaa saada kuitenkin jo puuduttaviakin piirteitä, eivätkä kuviot muutenkaan tahdo lähteä etenemään oikein minnekään. David Richmond-Peck, Steven Ogg.


Henkesi edestä

Petri Kotwica 2015 draama/rikos

* *

Reilu kolmekymppiset Kiia (Laura Birn) ja Lauri (Eero Aho) ovat onnellisesti aviossa sekä samalla myös turkulaisen seurakuntansa kanttori & pastori, odottaen parhaillaan toista lastaan tavallistakin toiveikkaammin mielin - esikoisensa oli nimittäin menehtynyt ennenaikaisessa synnytyksessä. Sitten eräiden häiden jälkitunnelmissa pariskunnan autoa kotimatkalla kuljettava Kiia alkaa yllättäen saamaan kouristuksia ja osuu sillan kupeessa pimeydessä seisoskelevaan mieheen (Teijo Eloranta), vaivuttaen tämän pysyvästi koomaan. Laurin nopean tilanteentarkistuksen jälkeen (”Se oli varmasti peura”) he jatkavat järkytyksestä huolimatta matkaa kohti synnytyslaitosta, kun samaan aikaan lähellä parkissa istuskellut uhrin vaimo (Mari Rantasila) vasta ehtii turmapaikalle - ainoastaan todetakseen epämääräisen mieshahmon astuvan autoon ja pyyhältävän pois… Hallittu pienimuotoinen ”syyllisyydentuska” -draama ehjin näyttelijäsuorituksin (aina erinomainen Rantasila etunenässä) sortuu valitettavasti melkoisiin epäuskottavuuksiin varsinkin loppua kohden: ei esim. Aho sitten lähestyvää autoa havainnut muuten liikenteestä tyhjällä maantiellä? Muita häiriötekijöitä: ihmisten keskustelujen seuraamista ärsyttävästi vaikeuttava äänityksen heikko laatu, stadilaisten taas kerran selittämätön Turku-invaasio – ja koko kaupungissa rikoksia tutkii nähtävästi vain 1 nais- ja 1 mieskonstaapeli.


Into The Grizzly Maze

Into The Grizzly Maze

David Hackl 2015 jännitys/seikkailu

* ½

Alaskan erämaissa eivät riehu pelkästään metsurit moottorisahoineen tai niin luvalliset kuin luvattomatkin metsästäjät kivääreineen, vaan myös kaikkia vastaantulijoita yhtä mielellään popsiva valtavankokoinen harmaakarhu. Tämän joutuvat paikalliset poliisitkin toteamaan sheriffi Beckett’in (Thomas Jane) johdolla, jolle tuottaa lisämurheita oman kuuromykän luontokuvaaja-heilastuksen (Piper Perabo) samanaikainen metsässä samoilu sekä arvaamattoman linnakundi-velipojan (James Marsden) äkillinen ilmestyminen takaisin kotimaisemiin… Ei maailmanhistorian huonoin mutta kaikinpuolin puuduttavan kliseinen ”luonnon armoilla” -kuvaus, jossa yksikään yökohtaus ei ole liian hämärä esitettäväksi eikä mikään ase tarpeeksi tarkka moiseen jättiotukseen osuakseen – ja olisi nyt kuuromykälläkin jonkinlainen hätäviestintäväline mukanaan luullut olevan mettään mennessään. Niinpä koko aikana ei oikeastaan kiinnostanut kuka syödään seuraavaksi, ainoastaan koska ja miten. Billy Bob Thornton, Scott Glenn, Michaela McManus, Adam Beach, Kelly Curran.

The Invitation

The Invitation

Karyn Kusama 2015 draama/kauhu

* *

Kolmevitonen Will (Logan Marshall-Green) on päättänyt pitkän pohdinnan jälkeen hyväksyä ex-vaimonsa Eden’in (Tammy Blanchard) illalliskutsun heidän vanhaan kotitaloonsa Los Angelesin kukkuloille, huolimatta katkerasta yhteisestä menneisyydestään sekä tämän uudesta miehestä David’ista (Michiel Huisman). Oma tuore tummahipiäinen rakastettunsa Kira (Emayatzy Corinealdi) seuralaisenaan ja tukenaan Will saa sitten perillä huomata, että kyseessä varsinainen kaveripiiri-tapahtuma niin lukuisten vanhojen tuttujen kuin parin oudonoloisen vieraankin (John Carroll Lynch, Lindsay Burdge) mitalla – ja kohta paljastuu että sekä viimemainitut että isäntäpari kuuluvat erikoislaatuiseen, ”kuoleman armeliaisuutta” ihannoivaan lahkoon… Muuten asetelmiltaan kutkuttava ja kiristyvän jännityksen luomiseen ilman ihmetemppuja kuin itsestään kykenevä trilleri sortuu kuitenkin pahiten pääosaheppuunsa, jonka pitäisi olla luonnollisesti katsojankin ensisijainen tunteiden tulkki - mutta nyt päinvastoin se porukan ärsyttävin omissa traumoissaan vellova sekoilija ja hysteerikko, jonka oikeaanosuneetkin aavistukset jäävät täten hyödyttömiksi… Eli epäillä aina sopii mitä vaan kunhan ei näytä todellisia ajatuksiaan ulospäin (hyvä neuvo joka tilanteeseen), varsinkaan oletetuille vaaranaiheuttajille. Ei siis onnistu kompensoimaan muita odotettuja miinuksia, kuten henkilöhahmojen yleistä kliseisyyttä tai juonen naurettavuuksia (kännykät ei toimi losilaisessa loistolukaalissa, kyseinen kultti-ilmiö paljastuu yht’äkkiä todelliseksi epidemiaksi etc). Ja ilman mitään omalaatuisuuksiakin sanomatta selvää että itse häipyisin vartin sisällä kaveri”bileistä” joissa ei ole tarkoitus olla ensimmäisen tunnin jälkeen vähintään yhden promillen kännissä. Michelle Krusiec, Jay Larson, Mike Doyle, Jordi Vilasuso, Marieh Delfino, Karl Yune, Aidan Lovekamp.


Jurassic World

Jurassic World

Colin Trevorrow 2015 seikkailu/toiminta/jännitys

* *

Ensimmäisestä dinosaurus-teemapuiston 22 vuoden takaisesta katastrofaalisesta kohtalosta on (toivon mukaan) otettu opikseen ja avattu aivan uusi, nykyaikaistettu megapark. Tämänkertainen "inhimillinen erehdys" kuitenkin menty jo toteuttamaan entistäkin tappavamman hybridi-lihansyöjälajin kehittelyn muodossa, mitä nuori 'raptorinkesyttäjä' nimeltä Owen (Chris Pratt) osaa heti kättelyssä epäilläkin - muttei saa tietenkään sen paremmin puiston johtajatarta (Bryce Dallas Howard) kuin ketään muutakaan vakuuttuneeksi tilanteen vaarallisuudesta... Alkuosaltaan sujuva ja asetelmat herkullisesti tarjolle laittava hirviömellastus osa 4 hajoaa kuitenkin vauhtiin päästyään tarkalleen aikaisempien malliin, samoista syistä: millään sauruksella olisi karkuun päästyään (15-metrisillä nyt varsinkin) oikeasti elinaikaa korkeintaan tunti vaikka luonnottoman luodinkestävältä vaikuttaa tämäkin yksilö, ja miksi niiden lentoliskojenkin oli pitänyt antaa lisääntyä satamäärin jne jne? Loppupuolen vitsailut erityisesti Howardin toimesta saivat myöskin jo nähtyjen verilöylyjen jälkeen ainoastaan kiemurtelemaan, mutta kaikesta huolimatta toki se tärkein eli noiden monstereiden näyttävyys kohdallaan - ennen kaikkea mitä toiseen uuteen ultracooliin tuttavuuteen meripeto mosasaurukseen tulee. Irrfan Khan, Vincent D'Onofrio, Ty Simpkins, Nick Robinson, Jake Johnson, Omar Sy, BD Wong, Judy Greer, Andy Buckley.


Kamppailu merta vastaan

In The Heart Of The Sea

Ron Howard 2015 seikkailu/jännitys

* *

Kyllähän tässä meren tyrskyjäkin vastaan joudutaan taistelemaan mutta ennen kaikkea lajitoveriensa kohtelusta oikeutetusti raivostunutta kaskelottia, jollainen oikeastikin onnistui upottamaan HMS Essex -nimisen valaanpyyntialuksen keskellä Tyyntä merta v.1820. Parinkymmenen pelastusveneisiin selviytyneen joukolla alkoi sitten kannibalismiakin vaatinut eloonjäämiskamppailu, mistä silloinen laivapoika (Tom Holland) kertoilee kolme vuosikymmentä myöhemmin (Brendan Gleeson) itselleen "Moby Dick" -kirjaklassikon (1851) isälle Herman Melville'lle (Ben Whishaw)... Puhtaasti leffana ei suuria vikoja sisällä mutta puuduttavan yllätyksetöntä on meininki alusta loppuun, koskien niin 1. perämiehen (Chris Hemsworth) ja kapteenin (Benjamin Walker) välisiä kähinöitä kuin tätä koko "meren armoilla" -teemaakin. Cillian Murphy, Michelle Fairley, Paul Anderson, Frank Dillane.


Katseeseen kätketty

Secret In Their Eyes

Billy Ray 2015 rikos/jännitys

* ½

Los Angelesin huumeviraston erikoisyksikön entinen agentti Ray Kasten (Chiwetel Ejiofor) on sittemmin ja New Yorkiinkin muutettuaan pyhittänyt viimeiset 13 vuotta elämästään löytääkseen ex-kollegansa Jessica Cobb’in (Julia Roberts) tyttären (Zoe Graham) murhaajan. Ja vihdoin eräs pidätyskuva muistuttaa mielestään silloista ykköepäiltyä mutta maan alle kadonnutta nuorta miestä nimeltä Beckwith (Joe Cole) niin paljon, että Kasten lähtee siltä istumalta kohti länsirannikkoa ja vanhaan työpaikkaansa vakuuttamaan asianosaiset tapauksen uudelleenavaamisen kannattavuudesta… Perusaineksilla höystetty mutta kliseisiinsä sekä raskaaseen ilmapiiriinsä tikahtuva murha- ja perhetragedia: etenkin tuo niljake Cole taas totaalisen epäuskottava hahmo ja tapahtumat lähes järjestään luotaantyöntäviä – Ejioforin kiimainen yksikön esimiehen Nicole Kidman’in vahtaaminen mukaanlukien. Dean Norris, Alfred Molina, Michael Kelly, Patrick Davis, Eileen Fogarty, Lyndon Smith, Kim Yarbrough.


Kidnapping Mr. Heineke

Kidnapping Mr. Heineke

Daniel Alfredson 2015 rikos/jännitys

* *

Kuulun hollantilaisen panimosuvun päämies Alfred 'Freddy' Heineken (Anthony Hopkins) tulee eräänä iltana v.1983 kaapatuksi kotiovensa edestä ja vietyä autonkuljettajineen varmaan säilöön viiden nuoren rikollisen (Jim Sturgess, Sam Worthington, Ryan Kwanten, Mark van Eeuwen, Thomas Cocquerel) toimesta. Tarkoituksenaan on tietenkin kiristää miljoonaluokan lunnaat vastineeksi Heinekenin hengestä... Tositapaukseen pohjautuva kaappaustarina on asiallisesta etenemisestään huolimatta hieman jännitteettömäksi ja tapahtumaköyhäksi jäävä rikosdraama - ja luonnollisesti sitä korostuneemmin mitä paremmin homman lopputulos etukäteen tiedossa. Jemima West, David Dencik.

Knock Knock

Knock Knock

Eli Roth 2015 rikos/jännitys

* *

Arkkitehti-perheenisä Evan (Keanu Reeves) jää kotiin tekemään viikonlopuksi töitä kuvanveistäjä-vaimonsa (Ignacia Allamand) ja lapsensa lähtiessä lomanviettoon. Mutta ei aikaakaan kun ulko-ovelta kuuluu koputus, ja sen takaa paljastuu kaksi tyrmäävännäköistä mutta kaatosateen armoilla värjöttelevää neitosta (Lorenza Izzo, Ana de Armas) jotka haluaisivat vain oikean osoitteen etsimäänsä biletyspaikkaan - tai sitten jotain ihan muuta... Mahdollisimman koukuttavan juoniaihion ikäänkuin tyttöversiona "Funny Games" (2007) -leffasta alkuunsa tarjoava, mutta sittemmin valitettavasti puuduttavuuksiinsa kapsahtava terrori-tekele: 1) omituisen pehmoksi lopulta jää edellämainittuun psykoiluun ja ohjaaja-Rothin maineeseen verraten; 2) Reevesin draamakyvyt edelleen kiusallisen olemattomat; 3) pääjehun taidepiiri-kaverin (Aaron Burns) kaikkinainen hirveys; 4) myös se "viimeinen herja" eli Facebook-video olisi voinut olla vielä paljon suorasukaisempaa hardcorea; 5) miten näinkin hulppeasti muuten varusteltuun lukaaliin on näköjään suunnilleen yhtä vaikea murtautua kuin navettaan? Silti tyttösten paholaismaisessa ilonpidossa omat nautittavat puolensa, etenkin tuon kohtalonsa ansainneen pettäjä-pöljäkkeen toimiessa kohteena. Colleen Camp.

Koodinimi U.N.C.L.E.

The Man From U.N.C.L.E.

Guy Ritchie 2015 toiminta/jännitys/komedia

* * ½

1960-luvun alkupuoli. CIA:n superagentti Napoleon Solo (Henry Cavill) pelastaa nuoren naispuolisen ”mekaanikon” (Alicia Vikander) Itä-Berliinistä lännen puolelle, KGB:n kovimman asiamiehen Ilja Kurjakin’in (Armie Hammer) raivokkaista estely-yrityksistä huolimatta: nainen on nimittäin saksalaisen raketti-ekspertin (Christian Berkel) tytär, ja näyttäisi vahvasti siltä että mies olisi pakotettu yhteistyöhön Kolmannen Valtakunnan paluuta atomipommien voimalla havittelevien natsien kera. Eripuraiselle kolmikolle annetaan tehtäväksi tuhota moiset suunnitelmat… V.1964-68 pyörineen suositun TV-sarjan kohtalainen leffaversiointi, jonka sujuvuus ja tekninen laatu ei kuitenkaan peitä toiminnan kliseisyyttä sekä huumorin ennalta-arvattavuutta. Nimikkeen lyhenne koostuu sanoista 'United Network Command for Law and Enforcement'. Elizabeth Debicki, Luca Calvani, Sylvester Groth, Hugh Grant, Jared Harris, Misha Kuznetsov.


Krampus

Krampus

Michael Dougherty 2015 kauhu/komedia/draama

* *

Engel’in viisihenkinen pikkukaupunkilaisperhe valmistautuu joulun viettoon perinteisin menoin, eli äiti-Sarah’in (Toni Collette) vieraisille saapuvan Linda-siskon (Allison Tolman) katraan kera. Etenkään murrosikäinen Max (Emjay Anthony) ja teini-Beth (Stefania LaVie Owen) eivät ole koskaan tulleet ylipainoisten serkkujensa (Queenie Samuel, Lolo Owen, Maverick Flack) kanssa erityisen hyvin toimeen, sen sijaan aikuisväki pitää mukaan ängennyttä alati nalkuttavaa isotätiä Dorothy'a (Conchata Ferrell) jo varsinaisena kävelevänä katastrofina. Kaikki nämä murheet jäävät kuitenkin taka-alalle kun ensimmäisen ilmiriidan päätteeksi koko tienoo peittyy jääkylmään pakkassumuun samalla kuin ympäristössä alkaa liikuskella monenkirjavia, hengenvaarallisiksi osoittautuvia hirviöotuksia… Hyviä aihioita sisältävä ja selvästikin jonkinlaista ”Gremlins” (1984) -tyyppistä tunnelmaa ja meininkiä hakeva joulupainajainen jää kuitenkin niin pelottavuutensa, huumorinsa kuin perhedraamankin osalta puolivillaiseksi - harmi erityisesti tuttujen ja tuntemattomien näyttelijänaamojensa kovan yrityksen puolesta. Adam Scott, Krista Stadler, David Koechner.


Kultainen nainen

Woman In Gold

Simon Curtis 2015 draama

* *

Dramatisoitu tosikertomus iäkkään juutalaisnaisen Maria Altmann’in (Helen Mirren) viime vuosituhannen lopulla aloittamasta oikeustaistelusta saadakseen takaisin natsien aikoinaan perheeltään anastamat ja sittemmin wieniläismuseoon päätyneet taideteokset, asianajajansa (Ryan Reynolds) sekä paikallisen itävaltalaistoimittajan (Daniel Brühl) avustuksella: tärkeimpänä legendaarisen Gustav Klimt'in suihkuseura-kulttuuripiireihin kuuluneesta tädistään Adele Bloch-Bauer’ista (Antje Traue) v.1907 maalaama muotokuva "Kultainen nainen"… Sekä draamaltaan että huumoriltaan kliseinen kuvaus taas yhdestä historiallisen vääryyden korjaamisesta, jossa ainoastaan Mirrenin lapsuusmuistoihin saatu riittävää nostalgiaa; sen sijaan etenkin Reynoldsin roolihahmon typeryys jätti kiinnostuksen uransa ja perheonnensa puolesta vähäiseksi. Myöskään itävaltalaisen oikeuslaitoksen kuuluisa ”objektiivisuus” ei tullut yllätyksenä Suomen katkeraa jääkiekkohistoriaa vähänkään paremmin tunteville…! Katie Holmes, Tatiana Maslany, Max Irons, Charles Dance, Allan Corduner, Elizabeth McGovern, Jonathan Pryce, Frances Fisher, Tom Schilling, Henry Goodman.

© One Race Films/Goldmann Pictures/Summit Entertainment

The Last Witch Hunter

The Last Witch Hunter

Breck Eisner 2015 kauhu/toiminta

* * *

1200-luku. Kaulder-nimellä tunnettu noitienmetsästäjä-joukkionsa pomo (Vin Diesel) käy seuraavaksi itse päävelhon (Julie Engelbrecht) kimppuun, jotta saataisiin lopullisesti katkaistua lähiseutukuntaa riivaava pahuus. Rajun kamppailun jälkeen homma onnistuu periaatteessa, mutta samalla Kaulder itse tulee kirotuksi kuolemattomuuteen ja ikiajoiksi jahtaamaan näitä paholaisen kätyreitä - niin myös nykypäivän New Yorkissa, apurinaan jo 36. polvessa Dolan-niminen iäkäs pappismies (Michael Caine)... Viihdyttävän napakasti eteenpäin jyräävä kauhutoiminta, samalla kuin noita-teemaan liittyviä historioita ja elementtejäkin käsitellään kiitettävän kattavasti. Juonenkäänteensäkään eivät kulje kaikkein arvattavimpia latuja, eikä varsinkaan tuo päähirviö ainakaan liian helpolla putoa... Rose Leslie, Elijah Wood, Ólafur Darri Ólafsson, Rena Owen, Joseph Gilgun, Isaach De Bankolé.


The Lazarus Effect

The Lazarus Effect

David Gelb 2015 scifi/kauhu

* ½

Pariskunnan Frank (Mark Duplass) ja Zoe (Olivia Wilde) johtama tiedemies-tiimi huomaa kesken aivojen rappeutumistutkimustensa olevansa jonkin vielä suuremman läpimurron äärellä – koskien peräti jo kliinisesti kuolleiden potilaiden elintoimintojen palauttamista hermolääkityksen keinoin. Periaatteessa onnistuneen koirakokeen jälkeen seuraa kuitenkin kolme asiaa: 1) koekappaleen vähintään lievää huolestusta aiheuttavat oireet, 2) johtokunnan ensin kielteinen ja sitten aggressiivinen tutkimuksiin puuttuminen, ja 3) odotettu kiistanaihe mitä tulee ihmisten ottamiseen ”parannus”kohteiksi... Tavanomaista hieman vakavahenkisemmin käsitelty resurrektio-trilleri niin moraalipohdintojensa kuin stereotyyppisten rooliensakin osalta, homman kaatuessa sitten kuitenkin lopun haukotuttavaan mellastukseen – Wildenkin hahmon jäädessä kuin suorakopioksi ”X-Men” -sarjan (2000-) Famke Janssen’ista. Ja milläs pelkkä vilkastunut aivotoiminta esim. peruuttamattomasti tiltanneen sydänlihaksen tai rekan alle ruhjoutuneen ruumiin korjaisi? Sarah Bolger, Evan Peters, Donald Glover, Amy Aquino, Ray Wise.


Legenda

Legend

Brian Helgeland 2015 rikos

* * ½

Kaksoisveljekset Kray eli skitsofreeninen Ron (Tom Hardy) ja vähän enemmän ajatuksella operoiva Reggie (Hardy) nousevat liigoineen yhä korkeammalle Lontoon alamaailman hierarkiassa 1950-60-luvun vaihteessa. Kukoistavia klubiravintola-bisneksiä alkavat kuitenkin häiritä jopa kilpailijoita pahemmin Reggien toistuvat linnareissut sekä ennen kaikkea tämän ihastuminen nuoreen Frances-nimiseen neitoon (Emily Browning)… Hardyn mahtava tuplarooli (etenkään tuota psyko-Ronia vaikea saada mielestään) kaikki kaikessa muuten turhan ”brittihenkisessä” tarinankerronnassa, mikä tarkoittaa katsojan osalta äärimmäisen hankalaa asennoitumista lopun traagisuuksiin ensimmäisen puoliskon jopa väkivaltakohtauksiin liitettyjen huumorihassuttelujen jälkeen. Lisäksi joidenkin sivuhenkilöiden logiikka jää turhan hämäräksi, kuten mafiakuriiri Chazz Palminteri’n nähtävästi muuten vaan Reggielle ehdottama velipojan eliminointi (”Aha no ei sitte…”) sekä pikkunilkki Sam Spruell’in kuolemaahalveksiva uho vielä pyssynpiippuunkin tuijotellessaan… David Thewlis, Christopher Eccleston, Taron Egerton, Colin Morgan, Tara Fitzgerald, Paul Anderson, Jane Wood, Paul Bettany, Shane Attwooll, Kevin McNally, John Sessions.


Life

Life

Anton Corbijn 2015 draama

* *

Life -lehden nuori valokuvaaja Dennis Stock (Robert Pattinson) saa loppuvuodesta 1954 tehtäväkseen seurata nousevaa nuorisotähteä James Dean’ia (Dane DeHaan), toistaiseksi vasta TV:ssä esiintynyttä mutta maaliskuussa ensi-iltansa tulevan huippuohjaaja Elia Kazan’in (Michael Therriault) tuoreimman teoksen ”Eedenistä itään” pääosan esittäjää… Ja siinä kaikki, valitettavasti – toisin sanoen kulissien takainen hollywood-draama jää harmillisen vähiin, pääpainon pysyessä Stockin ja Deanin intiimistäkin kiintymyksestä vihjailevassa suhteessa (mm. viimemainitun sussusta eli ihanasta italialaistähtösestä Pier Angeli’sta (Alessandra Mastronardi) huolimatta). Lisäksi molempien uraa koskevat menestyspähkäilyt aikamoisen tyhjänpäiväisiä, kun se kaikenratkaiseva ensi-ilta koittamassa joka tapaksessa jo muutaman viikon päästä ja ”Nuoren kapinallisen” (1955) kuvaukset alkamassa heti perään… Ben Kingsley (Jack Warner), Joel Edgerton, Stella Schnabel, Kristen Hager.


The Lobster

The Lobster

Yorgos Lanthimos 2015 draama/komedia/scifi

* *

Epämääräisen matkan päässä siintävässä tulevaisuudessa yksinäiset ihmiset kuten vaimonsa jättämäksi tullut David (Colin Farrell) passitetaan erikoislaatuiseen seurahaku-keskukseen, jossa asukkailla on ensi alkuun noin kuukauden verran aikaa löytää itselleen elämänkumppani. Tavoitteen epäonnistuessa ihminen muutetaan jakson päättyessä jonkinlaisen salaperäisen prosessin myötä itse valitsemakseen eläimeksi - Davidin halutessa olla sitten omalaatuisen perustelunsa mukaisesti hummeri(!). Päiviään on kuitenkin mahdollisuus lisätä pyydystämällä nukutusnuoli-pyssyillä lähimetsässä kirmaavia karkureita… Turhan hämäräksi jäävä visio ja ihmissuhdesatiiri ilmeettömine henkilöhahmoineen sekä omituisine tapahtumineen, kun näin mielikuvituksellinen projekti nimenomaan vaatisi paljon selkeämmin laadittuja rakenteita ja sääntöjä (tarjoten katsojalle edes sen mahdollisuuden yrittää pysytellä homman logiikasta kärryillä). Nyt jäi ainakin itsellä lähinnä näyttelijäkaunottarien Rachel Weisz’in ja Léa Seydoux’in ihasteluksi ilman sen kummempaa ajatusta muusta, ja omaksi eläinhahmokseni olisin valinnut mieluummin vaikkapa kotkan! Ariana Labed, Ben Whishaw, Angeliki Papoulia, John C. Reilly, Jessica Barden, Olivia Colman, Ashley Jensen.


Macbeth

Macbeth

Justin Kurzel 2015 draama/toiminta

* ½

Noitapiiri ennustaa skotlantilaiselle sotapäällikölle Macbethille (Michael Fassbender) suurta tulevaisuutta aina vallan ylimpiä askelmia myöten, kasvattaen kunnianhimon sekä miehessä että vaimossaan (Marion Cotillard) kaikki esteet raivaavaksi pakkomielteeksi… Tähtikaartinsa yrittänyt varmasti parhaansa annettujen eväiden puitteissa, mutta on hyvin todennäköistä ettei kehnompaa elokuvaversiota tästä Shakespeare-klassikosta ole mahdollista tehdä: lähes kaikki tapahtuu hämärässä ellei suorastaan pilkkopimeässä, lähikuvattuna ja äärettömän kömpelösti kohtauksesta/ajasta/paikasta toiseen vaihtuen. Esim. Polanski’n näkemys samasta aiheesta (1971) tähän verraten suorastaan häikäisevä. Paddy Considine, Sean Harris, Jack Reynor, Elizabeth Debicki, David Thewlis, David Heyman, Maurice Roëves.


Mad Max: Fury Road

Mad Max: Fury Road

George Miller 2015 scifi/toiminta

* * ½

Kolmekymmentä vuotta alkuperäisen post-apokalyptisen aussitrilogian (1979-85) jälkeen palasi saagan luoja Miller taas Mad Maxin seikkailujen pariin, tosin pääjehu piti jo vaihtaman Mel Gibson'ista tuoreempaan kovanaama-sankariin Tom Hardy'yn. Tämä onkin ihan mitat täyttävä hyvin vähän mitään teatterikoulusta opittuja erityislahjoja vaativassa roolissaan, ja naamankin peittää puolet ajasta metallimaski. Vauhti on kieltämättä hellittämättömän hurjaa alusta loppuun, mutta ylivoimaiseen kakkososaan ("Asfalttisoturi" 1981) verrattuna ratkaiseva rakennevirhe on tuskallisen ilmeinen: koska ei olla ymmärretty panostaa käytännössä ollenkaan keskeisten henkilöiden ja tilanteiden kehittelyyn ennen toiminta-kliimakseja, ei kenenkään kohtalo pahemmin sureta tai kiinnosta missään vaiheessa. Äskettäin edesmennyt kriitikko-guru Roger Ebert valitti aikoinaan miten "Aliens -paluu" (1986) vaikkakin "teknisesti mahtava", jätti hänet kaiken koetun vuoristorata-ajon jälkeen "tunteellisesti turraksi". Voi vain kuvitella mitä hän tästä olisi sanonut, kun esim. tappokone Charlize Theron ja suojelukohteensa eli pahan johtajan (Hugh Keays-Byrne) haareminaiset eivät nyt ainakaan minusta Sigourney Weaver'in ja sen pikkutytön välistä "äiti/lapsi"-suhteen koskettavuutta ihan vastanneet... Nicholas Hoult, Josh Helman, Nathan Jones, Zoë Kravitz, Rosie Huntington-Whiteley, Riley Keough, John Howard, Richard Carter.


Maggie

Maggie

Henry Hobson 2015 scifi/draama/kauhu

* *
Tämänkertaisen "zombie-epidemian" taustalla on nopeasti yli maailman (tai ainakin Amerikan!) levinnyt 'nekroambulist'-virus, joka on koitunut tuntemattoman taudinkantajan hyökkäyksen jäljiltä myös maanviljelijä Wade Vogel'in (Arnold Schwarzenegger) vanhimman tyttären Maggien (Abigail Breslin) kohtaloksi. Tutun paikallisen lääkärin (Jodie Moore) suostumuksella teinityttö päästetään kotihoitoon, mutta lääkettä ei ole ja ihmislihan himo iskee uhreihin vääjäämättä viimeistään muutamassa viikossa... Tunnelmiltaan harmillisen puolitiehen jäävä "nyyhky"-zombeilu, ilman mainittavaa toimintaakaan kuvernööri-Arskan paluusta huolimatta. Paljon koskettavampaankin tarinaan oli kaikki aihiot, mutta ne pyrkimykset tuhoaa viimeistään nykytyylin mukainen (=onnettoman surkea) ohjauksensa: tälläkin kaverilla ollut varmaan itku silmässä jo siitä kun joutunut käyttämään edes muutamassa kohtaa myös puolilähiksiä ja - luoja paratkoon - jopa kauko-otoksia. Joely Richardson, Douglas M. Griffin, J.D.Evermore, Bryce Romero, Raeden Greer.

© Paramount Pictures/Skydance Productions

Mission: Impossible -Rogue Nation

Mission: Impossible -Rogue Nation

Christopher McQuarrie 2015 toiminta/jännitys

* * * ½

Perinteisen jäykkäniskainen CIA-johtaja (Alec Baldwin) on päättänyt, että salaisten operaatioiden erikoisjärjestö IMF (Impossible Mission Force) on tullut tiensä päähän. Tiimin päällikkö (Jeremy Renner) ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan kykene toistaiseksi porukkaansa "hajoittamaan", kun etenkään ykkösagenttinsa Ethan Hunt'in (Tom Cruise) olinpaikasta ja tekemisistä ei minkään valtakunnan tietoa... "Vaarallinen tehtävä" -sarja (1996-) senkuin tuntuu vain paranevan vanhetessaan - hämmentävä seikka siinä missä 53-vuotiaan Cruisen Tompan edelleen täysin roolihahmonsa fyysiset ja muutkin mitat täyttävä suorituksensa. Lähes ennennäkemättömän hellittämätöntä ja käänteissään riittävän yllätyksellistäkin toimintaa, sopivan kyynistä huumoria unohtamatta. Uusi ruotsalainen tehomimmi Rebecca Ferguson myös erinomainen, sen sijaan Ving Rhames tässä se johon eniten näyttävät iän tuomat realiteetit vaikuttaneen vauhtia hidastavasti. Simon Pegg, Sean Harris, Simon McBurney, Jingchu Zhang, Tom Hollander, Jens Hultén.


Mississippi Grind

Mississippi Grind

Anna Boden, Ryan Fleck 2015 draama

* *

Menestyvä uhkapelimies Curtis (Ryan Reynolds) tutustuu muutamaa vuotta vanhempaan mutta puolestaan varsinaiseen surkimusaddiktiin Gerry’yn (Ben Mendehlson). Jokin miehillä tuntuu kuitenkin synkkaavan heti niin että parivaljakko päättää lähteä yhdessä Amerikkaa kiertelemään ja sitä jättipottia jahtaamaan – tulisiko se kasinolta tai raviradalta samantekevää... Altmanilaista (”Täyskäsi” 1974) läpänheittoa yritteliäästi viljelevä, valitettavasti silläkin osa-alueella tasapaksun kliseiseksi jäävä onnentavoittelu. Ennen kaikkea se mitä Reynolds näkee tuossa umpiluuserissa jää epäselväksi, sortuen sitten loppua kohti itsekin selittämättömään mutta ah niin dramaattiseen sekoiluun. Sienna Miller, Analeigh Tipton, Alfre Woodard, Jayson Warner Smith, Robin Weigert, Marshall Chapman, James Toback.

Mr. Holmes

Mr. Holmes

Bill Condon 2015 draama

* *

Vähän toisen maailmansodan jälkeen on kuuluisien Sherlock Holmes -seikkailujen samanniminen esikuva (Ian McKellen) vetäytynyt jo vanhuudenpäiviään viettämään maaseudun rauhaan, taloudenhoitajan (Laura Linney) sekä tämän kymmenvuotiaan pojan (Milo Parker) hoteisiin. Päivät kuluvat lähinnä lepäillessä, entisaikoja muistellessa sekä mehiläistenhoidossa... Lämminhenkinen mutta tapahtumaköyhä "nuoren pojan kasvutarina", jotain rikosmysteeriä olisi Holmesin papalle vielä kerran suonut lähiseudulle siunaantuvan. Se sentään tehdään selväksi miten hyödyllisiä mehiläiset ovat, siinä missä ampiaiset pelkkiä kiusankappaleita... Hiroyuki Sanada, Hattie Morahan, Patrick Kennedy, Roger Allam, Phil Davis.


Mustang

Mustang

Deniz Gamze Ergüven 2015 draama

* * ½

Viisi noin 10-17-vuotiasta turkkilaissiskosta (Günes Sensoy, Doga Zeynep Doguslu, Tugba Sunguroglu, Elit Iscan, Ilayda Akdogan) asuu vanhempiensa menehtymisen jälkeen isoäitinsä (Nihal G. Koldas) ja setänsä (Ayberk Pekcan) tarkasti valvovien silmien alla Trabzonin kaupungin lähistöllä. Mutta kun kevään viimeisen koulupäivän jälkeen tytöt erehtyvät kesken kotimatkansa kisailemaan poikien kera paikallisella hiekkarannalla (hyvin viattomasti ja vaatteita riisumatta) saavat he rangaistukseksi kärsiä päättymättömän tuntuisesta arestista ja samalla "vaimohautomosta" - mikä toteutetaan lähinnä vanhempien tätien tarjoamalla kotitalous-opetuksella normaalin koulunkäynnin sijaan. Nättejä neitosia aletaankin sitten myös naittamaan nopealla aikataululla ikäjärjestyksessä lähiseudun perheitten nuorukaisille... Ilmeisesti ja toivottavasti kyse oli tässä tapauksessa sentään siitä vanhoillisimmasta päästä paikallista islamilaiskulttuuria, silti pisti taas kerran lähettämään hiljaisen kiitoksen yläkertaan mm. Wienin kaupunkia v.1529 puolustaneille... Suorastaan sensaatiomaisesta katraan kuopuksesta Sensoysta huolimatta niin hänen kuin muidenkin tekemiset jäävät monessa kohtaa logiikaltaan kuitenkin turhan hämäriksi: kuolemanvaarasta välittämättä ulos karkailut; samoin teinipojat pyörii yötä myöten suljetuksi linnakkeeksi muutetun talon pihamaalla vaikka joka isännällä ase; muuten kapinahenkisten ja suorapuheisten tyttösten vaikeneminen setänsä hyväksikäytöistä etc. Joka tapauksessa toivoaherättävä loppunsa miellytti, kun kaksi enää jäljellä ollutta nuorimmaista linnoittautuu taloon päästämättä taas yhtä sulhaskandidaattia sisään sen paremmin kuin juhlavieraitakaan... toimii ne suojamuurit noinkin päin! Bahar Kerimoglu, Burak Yigit.


No Escape

No Escape

John Erick Dowdle 2015 toiminta/jännitys

* *

Jenkkiperheen pää (Owen Wilson) on saanut siirron vesivoima-yhtiönsä Kaukoidän osastolle. Tuskin ovat ehtineet hotelliinsa asettua, kun kyseisen maan väkivaltaisen vallankumouksen aallot vyöryvät päälle täydellä voimallaan: erityisesti kaikki ulkomaalaiset otetaan kapinallisten toimesta raa'asti hengiltä siltä seisomalta... Huimista epäuskottavuuksistaan huolimatta kohtuullista toimintaa tarjoava pako- & piileskelyretki, ja mukavaa vaihtelua nähdä Wilsonia enimmäkseen naama peruslukemilla (vaikka vähän vastaavaa roolia olikin jo harjoitellut "Vihollisen keskellä" (2001) -leffassa) - verrattuna nyt vaikkapa Pierce Brosnan'in iänikuisen omahyväiseen agenttihahmoon. Kambodzassa muuten ilmeisesti ollaan, tai sitten Laosissa...? Joka tapauksessa 40+ vuoden takaisia kitkoja vietnamilaisten osalta tasoitellaan lopussa varsin läpinäkyvästi. Lake Bell, Sterling Jerins, Claire Geare, Thanawut Ketsaro.


Nouseva Jupiter

Jupiter Ascending

The Wachowskis 2015 scifi/seikkailu/toiminta

* *

Chicagolaisen sukuyritys-siivousfirman tympääntynein jäsen Jupiter Jones (Mila Kunis) syntyi kolmisenkymmentä vuotta takaperin Pietarissa ryöstäjäsakin murhaaman brittiastronomin (James D’Arcy) sekä venäläisäidin (Maria Doyle Kennedy) tyttärenä. Tähtiin on nuoren neidonkin halu ollut ikänsä kurkotella, ja nyt siihen olisi vihdoin tulossa tilaisuus omatessaan peräti sekä maapallon että lähiuniversumissa sijaitsevan sivilisaation tulevaisuuden kannalta elintärkeitä geenejä… Kaikista muista ilmeisesti poiketen tämä viihdytti minun kirjoissani enemmän kuin samanaikaisesti katselemani ”Doctor Strange” -huttu (2016)... Ei sillä että tässäkään juonenkäänteet tai henkilöhahmot olisi yhtään sen vähemmän hölmöjä, mutta eteneminen on rivakampaa ja ennen kaikkea aseita & aluksiaan voi pitää jopa cooleina millä pääsee avaruusscifi-jutuissa jo yllättävän pitkälle. Vasta nyt muuten selvisi itselle sekin ettei ne ”Matrix”in (1999-) tekijät olleetkaan ’veljeksiä’… järkyttäisi jos kiinnostaisi. Channing Tatum, Sean Bean, Eddie Redmayne, Douglas Booth, Tuppence Middleton, Nikki Amuka-Bird, Christina Cole.

Poltergeist

Poltergeist

Gil Kenan 2015 kauhu

* *

Bowen’in viisihenkinen perhe on pakotettu muuttamaan halvemman asunnon perässä uuteen naapurilähiöön, kun Eric-isäkin (Sam Rockwell) jäänyt juuri työttömäksi. Kaikenlaisia outoja ja etenkin joukon pienimpiä nelivuotiasta Madison’ia (Kennedi Clements) sekä noin kolmosluokkalaista Griffin’ia (Kyle Catlett) pelottaviakin ilmiöitä alkaa talossa tapahtua lähes välittömästi... Spielberg’in tuottaman 80-luvun menestyksekkään tehosterallin (1982) uusversio epäonnistuu jo lähtöasetelmiensa suhteen, kun silloinen kiinteä ja vakavarainen Freeling’ien perheyhteisö on nyt vaihdettu hädintuskin toimeentuleviin Boweneihin. Teinityttärestäänkin (Saxon Sharbino) tehty oikein tekemällä ainakin alkuunsa todella rasittava joka käänteessä urputtaja, isä-Rockwellin ollessa sitten kaikinpuolin suoranainen luuseri. No, eipä yhdelläkään osa-alueellaan pärjää muutenkaan (ne haamutkin todella vähissä) alkuperäiselle joten siinä mielessä ihan mitat täyttävä 21. vuosisadan halpakopio. Rosemarie DeWitt, Jared Harris, Jane Adams, Susan Heyward, Nicholas Brown.

Ranskalainen sarja

Suite Française

Saul Dibb 2015 draama

* * ½

Kesä 1940. Ranska on häviämässä sodan Saksan armeijalle lopullisesti, ja matkalla Pariisiin valloittajat perustavat myös pienemmille paikkakunnille omat esikuntansa paikallispoliitikoiden kanssa muodollisessa ”yhteistyössä”. Bussy-niminen maalaistaajama ei tee poikkeusta, niinpä varakas maanomistaja Madame Angellier’kin (Kristin Scott Thomas) sekä rintamalle kadonneen poikansa nuori vaimo Lucile (Michelle Williams) joutuvat ottamaan kotitaloonsa ”alivuokralaiseksi” Wehrmachtin upseerin – tässä tapauksessa sentään sivistyneen ja kohteliaan luutnantin nimeltä Bruno von Falk (Matthias Schoenaerts)... Jo olosuhteiden pakosta syntyvät draamalliset jännitteet juonikäänteiden osalta toteutettu riittävällä ammattitaidolla, ongelmia sen sijaan henkilökohtaisemmalla tasolla: Schoenartsin sekä muuten ikiviehättävän Williamsin suhde ei väreile kotisohvalle asti tarpeellisella volyymilla, ja sen ”nuoren kapinallisen” (Sam Riley) hyysääminen pöyristyttää - vähänkin natsimman saksalaiskomennon myötä olisi kohta puoli kylää teloitettu yksintein, samaan aikaan kun kyseinen karkuri luikkii pitkin metsiä ja kehtaa vieläpä lopuksi mankua asukkailta salaista kyyditystä Pariisiin... Musiikkiteos-”sarjaan” viittaavasta alkuperäisnimestäkin huolimatta jopa saksaa puhutaan tässä huomattavasti ranskaa ahkerammin, itsestäänselvän pääkielen englannin ohessa. Ruth Wilson, Lambert Wilson, Clare Holman, Margot Robbie, Alexandra Maria Lara, Harriet Walter, Eileen Atkins, Tom Schilling, Heino Ferch.

The Revenant

The Revenant

Alejandro G. Iñárritu 2015 western/seikkailu

* * ½

1820-luvun Amerikan erämaissa turkismetsästys on hyvinkin tuottoisaa mutta usein myös hengenvaarallista bisnestä: sen saa huomata tässäkin tapauksessa kymmenistä onnenonkijoista koostuva ryhmä, joiden kimppuun paikallinen intiaaniheimo hyökkää pitäen samalla porukkaa osallisena päällikkönsä (Duane Howard) tyttären kidnappaukseen. Vain murto-osa miehistä pääsee jokialuksellaan pakenemaan, mukanaan seudut parhaiten tunteva puoliverisen pojan (Forrest Goodluck) isä Hugh (Leonardo DiCaprio), kylmäverinen tappaja John (Tom Hardy) sekä pomon virkaa toimittava upseeri nimeltä Henry (Domhnall Gleeson)... Rajuja, mieleenjääviäkin kohtauksia sisältävä mutta tyypilliseen "luonnon armoilla" -teoksen tapaan usein myös puuduttavan hidasliikkeinen selviytymistarina. Harmaakarhun riekaleiksi repimän ja uskomattoman ihmeparanemisen kokevan DiCaprion parrakas roolisuoritus toki pätevä muttei läheskään oscarluokkaa, verrattuna nyt vaikkapa "J.Edgar"iin (2011) josta itsekin olisin voinut jopa harkita. Will Poulter, Paul Anderson, Kristoffer Joner, Joshua Burge.

The Rezort

The Rezort

Steve Barker 2015 kauhu/toiminta

* ½

"Suuren zombisodan" ja kahden miljardin uhrin jälkeen ihmiskunta selvisi kuin selvisikin voittajana kyseisestä pandemiasta, jopa siinä mitassa että sittemmin katsotaan olevan varaa ilmiön kustannuksella hassutteluunkin: jollekin trooppiselle saarelle on perustettu peräti "huvipuisto" nimeltä 'ReZort', jossa liipasinherkimmät pääsevät safarin yhteydessä lahtaamaan eläviä kuolleita mielin määrin. Vaan mistä tällaisia zombilaumoja enää tässä vaiheessa oikein sikiää, sen tietää vain lomakohdetta pyörittävä suuryritys synkkine salaisuuksineen... Tuoretta ja ihan näppärää näkökulmaa "Jurassic Park" -teemoineen hakeva zombeilu kosahtaa tasan niihin samoihin kliseisiin typeryyksiin kuin 95% edeltäjistäänkin: yhden tietokonebugin mahdollista saattaa kaikki kuviteltavissa oleva (myös ovet ja autot!) epäkuntoon ja ihmisuhrit niin läpikotaisen umpi-idiootteja (ne hampaitavihlovat teinijätkät etunenässä) ettei selviytymistaistelunsa seuraaminen herätä minkäänlaisia tunteita. Pakolaiskysymystä käsitellään kauhukuvitelman varjolla vielä konkreettisemmin kuin "World War Z" (2013) -leffassa, vaan löytyykö tosielämässä riittävästi Claire Goose'n kaltaisia yhtiöpomoja tai Dougray Scott'in veroisia tekijämiehiä...? Jessica De Gouw, Martin McCann, Elen Rhys.

A Royal Night Out

A Royal Night Out

Julian Jarrold 2015 komedia/draama

* *

Voitonpäivä 8.5.1945. Englannin kuninkaan Yrjö VI:n (Rupert Everett) valmistautuessa pitämään illalla radioitse lähetettävää kiitospuhetta nuoret prinsessat 18-vuotias Elisabet (Sarah Gadon) sekä vasta neljäntoista ikäinen Margaret (Bel Powley) haluaisivat ehdottomasti päästä linnastaan ulos juhlimaan historiallista päivää siinä missä muukin kansa. Pitkin hampain Kuningataräitinsäkin (Emily Watson) lopulta suostuu, mutta luonnollisesti ainoastaan suljetun eliitti-seurapiirin kera sekä tarkan aikataulun puitteissa… Gadon’in valloittava, yhtä aikaa viehättävä, älykäs ja määrätietoinen (varsin kuninkaallinen siis) olemus kaikki kaikessa tässä muuten lapsellisen halpoja nauruja kalastelevassa fiktiossa. Systerinsä vielä juuri ja juuri menee kliseisenä teinihöpsönä, mutta etenkin ne vartijoikseen määrätyt upseerit (Jack Laskey, Jack Gordon) pöyristyttäviä: noin räikeästä epäpätevyydestä missä tahansa vähänkin suvaitsemattomammassa maassa olisi kyseinen parivaljakko teloitettu siihen paikkaan. Elisabetin ohikiitävä seikkailu ja ihastussuhde kapinallisen lentäjäpojan (Jack Reynor) kera sitten oma mielikuvituksellinen lukunsa, prinsessat pääsivät kyllä oikeasti tansseihin mutta iltansa sujui tarkalleen äitinsä laatimien nuottien mukaisesti. Ruth Sheen, Roger Allam, John Neville.

Run All Night

Run All Night

Jaume Collet-Serra 2015 rikos/toiminta

* * ½

Vaikutusvaltaisen newyorkilais-organisaation pomon Shawn Maguire'n (Ed Harris) poika (Boyd Holbrook) ampuu pari väkisin reviirille tunkenutta huumekauppiasta, mutta ottaa samalla tähtäimeensä myös uhrit paikalle kuljettaneen limusiinikuskin (Joel Kinnaman). Tämän estää puolestaan viime hetkellä kyseisen kuljettajan palkkatappaja-isä Jimmy Conlon (Liam Neeson), ja näin on kohta molempien perässä niin gangsterit kuin poliisitkin... Kliseisyyksistään huolimatta rajuotteinen sekä käänteissään vauhdikas, lupaavalla näyttelijäkaartilla pakattu ja muutenkin kuin vain Harrisin myötä "Koston hetki" (1990) -leffan mieleentuova väkivaltaoperetti. Yleisarvosanaa laskee kuitenkin jälleen kerran lukuisat epäuskottavuudet, kuten nyt vaikkapa nuo yhteenotot palavassa kerrostalossa ilman savu- ja häkämyrkytyksiä. Ainakin joku tekijätiimistä ollut mitä ilmeisimmin melkoinen New York Rangers -fani, ja mikäs siinä... Vincent D'Onofrio, Common, Genesis Rodriguez, Bruce McGill, Nick Nolte.

San Andreas

San Andreas

Brad Peyton 2015 draama/toiminta/jännitys

*

Pelastushelikopteri-pilotti Raymond Gaines (Dwayne Johnson) joutuu maailmanhistorian haastavimman tehtävän eteen pelkästään löytääkseen ja poimiakseen miljoonien uhrien joukosta muutamat läheisensä, kun Kalifornian rannikon alla sijaitseva San Andreasin siirros tekee vuosikymmeniä pelätyn "mahtiliikkeensä"... Ja juuri kun ehdit vakuuttua ettei "2012" (2009) -pöljäkettä huonompaa katastrofikammotusta ole mahdollista tehdä... Vain tytärtä esittävän Alexandra Daddario'n hinkit saivat pidettyä loppuun asti silmät auki. Carla Gugino, Paul Giamatti, Hugo Johnstone-Burt, Art Parkinson, Ioan Gruffudd, Archie Panjabi, Will Yun Lee. Myös 1980-90-luvun aussitähtönen Kylie Minogue yhdessä tarpeellisessa sivuroolissa.

Septembers Of Shiraz

Septembers Of Shiraz

Wayne Blair 2015 draama

* * ½

Iranin fundamentalistien vallankumous alkaa toden teolla kevättalvella 1979, shaahi Reza Pahlavi'n paetessa maasta ja Ranskassa "hetkeään odottaneen" ajatollah Khomein'in valmistautuessa paluutriumfiinsa. Kaikki länsimaiselle haiskahtavakin on nyt vaaravyöhykkeessä, niin myös varakkaan juutalaisen jalokivikauppiaan Isaac Amin'in (Adrien Brody) liiketoimet oman ja perheensä turvallisuuden lisäksi... Muuten laadukkaasti toteutetun ja tositapahtumiin perustuvan murhenäytelmän suurin ongelma on etenemisensä tuttuus: näitä "hyvien ihmisten joutuminen mielivaltaisen tyrannian ikeeseen" -kuvauksia kun on nähty jo maailman sivu, eikä mikään tämänkään tarinan uhrien kohtaloissa (tai vainoojiensa toimissa) yllätä. Puhumattakaan noiden fanaatikkojen "pyhästä yksinkertaisuudesta"... Salma Hayek, Shohreh Aghdashloo, Gabriella Wright, Alon Aboutboul, Ariana Molkara, Navid Navid, Jamie Ward.

Sicario

Sicario

Denis Villeneuve 2015 rikos/toiminta

* *

FBI:n naisagentti Kate Macer (Emily Blunt) törmää muun SWAT-tiiminsä kera meksikolaiskartellin piilopaikkaan rynnäköidessään todelliseen hirmulöytöön: kymmeniin massamurhattuihin ja seinien väliin tungettuihin uhreihin. Koska brutaali huumesota näyttää täten levinneen jo Arizonan Phoenixiin saakka, niin ei aikaakaan kun Mustiin Operaatioihin erikoistunut ryhmä CIA-mies Matt Graven'in (Josh Brolin) ja salaperäisen latinomiehen 'Alejandro'n (Benicio Del Toro) johdolla tulevat pyytämään Katea avustamaan iskuissa varsinaisten "isojen kalojen" kimppuun... Totista toimintaa alusta loppuun todellisen ja mitä pelottavimman ilmiön tiimoilta samalla kuin ultracool-pari Del Toro & Brolin elementissään, mutta voi pahus: tarinankin melko huimat epäuskottavuudet kalpenevat tuon surkeasti roolitetun pääparin eli joka asiasta hyödyttömästi itkevän moraalinvartija-Bluntin sekä sen ainoan luotettavan kiintiökaverinsa (Daniel Kaluuya) myötä. Victor Garber, Jon Bernthal, Jeffrey Donovan, Maximiliano Hernández, Julio Cedillo.

Solace

Solace

Afonso Poyart 2015 rikos/jännitys

* *

FBI-agentti Joe Merriweather (Jeffrey Dean Morgan) toteaa viimeisintä löytynyttä uhria tutkittuaan parinsa Katherine Cowles’in (Abbie Cornish) kera jahtaavansa sarjamurhaajaa, jolloin päättää pyytää apua yksinäisiä eläkepäiviä viettävältä vanhalta kaveriltaan John Clancy’lta (Anthony Hopkins): tämä omaa todistetusti selvänäkökykyjä, mutta myös tuon tappajan lahjakkuus lain pitkän kouran välttelyssä tuntuu saavan jo yliluonnollisia piirteitä… Alunperin lajityyppinsä parhaan eli ”Seitsemän” -trillerin (1995) jatko-osaksi tarkoitettu sarjamurhailu, kohteenaan ”parantumattomasti sairaat” tällä kertaa. Kohtalaisista hetkistään huolimatta nimensäkin mukaisesti kovin hengettömäksi ja innottomaksi jämähtävä tarina tuskiensa keskellä lohdutusta etsivistä, jossa myös ohjaajalle ollut taas ilmiselvästi tärkeämpää omien kamerataitojensa esittely minkäänmoisen näkemyksellisen ajatuksen sijaan. Colin Farrell, Matt Gerald, Jose Pablo Cantillo, Marley Shelton, Xander Berkeley.

Spectre

Spectre

Sam Mendes 2015 toiminta/jännitys

* * ½

Tyypillisen vauhdikas ja mukaansatempaava Daniel Craigin järjestyksessä neljäs Bond-seikkailu on kuitenkin myös juoneltaan & toiminnaltaan turhan varman päälle ottava ja "perinteinen", vaikka hommaa kompensoikin huiman nätti ranskatar Lea Séydoux, vielä yli viisikymppisenäkin pintansa pitävä italialaisleidi Monica Bellucci sekä ennen kaikkea tietysti Christoph Waltz taas yhtenä elämää suurempana roistona eli mahtavan SPECTRE-terrorijärjestön nokkamies Blofeld'ina. Mutta erityisesti juuri hänen kohtalonsa kuin loppuratkaisut ylipäätään yllättävänkin vaisua kamaa. Ralph Fiennes, Ben Whishaw, Naomie Harris, Dave Bautista, Andrew Scott, Rory Kinnear, Jesper Christensen.

© Participant Media/First Look Media/Open Road Films

Spotlight

Spotlight

Tom McCarthy 2015 draama/rikos

* * *

Boston Globe -lehden toimitukseen on alkanut 2000-luvun alussa yhä voimallisemmin tihkua sieltä täältä tietoja, että katolilaisten pappien pedofilia-skandaalit eivät olisikaan mitään yksittäistapauksia vaan päinvastoin kyseessä valtavien mittasuhteiden "epidemia". Lehden oma erillinen, aina yhteen isoon juttuun kerrallaan jo vuodesta 1970 keskittynyt 'Spotlight'-tiimi ryhtyy tosissaan onkimaan kaiken irtisaatavan tästä iljettävästä mutta vaietusta ilmiöstä... Seikkaperäinen, sisällöltään kohauttava ja kaikinpuolin laatuisa muttei mitään yllätyksiä etenemisensä osalta tarjoava surullisenkuuluisan sensaatiopaljastuksen kuvaus. Myös muuten totutun erinomainen Mark Ruffalo vähän turhankin "into piukeena" juttunsa kimpussa, kun ei tässä tapauksessa mitään ylimääräisiä temppuja tarvittaisi katsojien puolelleen saamiseen: nuo saatanan pervopapit tekee sen ihan itse paavinsa ja kardinaaliensa johdolla... Michael Keaton, Rachel McAdams, Liev Schreiber, John Slattery, Stanley Tucci, Brian d'Arcy James, Elena Wohl, Gene Amoroso, Doug Murray, Jamey Sheridan, Neal Huff, Billy Crudup, Len Cariou.

Spy

Spy

Paul Feig 2015 toiminta/komedia

*

Susan Cooper (Melissa McCarthy) on CIA:n operaattori, joka jakelee päämajasta monitorin kautta toimintaohjeita "omalle" superagentilleen nimeltä Bradley Fine (Jude Law) - niin myös käynnissä olevassa tehtävässä jossa salkkukokoisen ydinpommin varastanut venäläisterroristi tulee ensin Finen hoitelemaksi, mutta lähes heti perään tämän hypervaarallinen tytär Rayna Boyanov (Rose Byrne) onnistuu kostamaan isänsä kohtalon. Täten parittomaksi jäänyt Cooper pääsee itse kentälle raportoimaan Boyanovin liikkeistä sekä mahdollisista muista asiaanliittyvistä tahoista, huolimatta olemattomasta kokemuksestaan ja lähes virtahevon lukemiin nousevasta elopainostaan... Järkyttävän ala-arvoinen "Kingsman: Salainen palvelu" (2014) -leffan feministiversio, jonka ennalta-arvattavuudesta tarjoaa esimerkin heti alkutekstien näyttelijälistaus: samantien kun nimi 'Rose Byrne' pamahti esiin niin tuleva superbitch-roolinsa tuon pääosan vekkulin läskin vastaparina oli itsestäänselvyys kaikkine vivahteineen suunnilleen jokaista vuorosanaansa myöten. John Waters teki nämä ulkomuotorasismista kärsivien kostoleffat ainakin suunnattomasti hauskemmin. Miranda Hart, Jason Statham, Allison Janney, Bobby Cannavale, Peter Serafinowicz, Morena Baccarin, Richard Brake.

Star Wars: Episode VII -The Force Awakens

Star Wars: Episode VII -The Force Awakens

J.J.Abrams 2015 scifi/seikkailu/toiminta

* ½

Muutama kymmenen vuotta Imperiumin kukistamisen jälkeen (ks. "Jedin paluu" 1983) Pahan Armeijat ovat kuitenkin edelleen voimissaan mahtavan 'Yksinvaltiaan' (Andy Serkis) johdolla, adjutantteinaan kenraali Hux (Domhnall "Brendanin poika" Gleeson) sekä salakuljettaja-seikkailija Han Solo'n (Harrison Ford) ja prinsessa Leia'n (Carrie Fisher) pimeälle puolelle ajautunut poika Kylo Ren (Adam Driver). Näiden maailmoja räjäyttäviä suunnitelmia sotkemaan ryhtyy sinnikkäimmin romunkerääjä-tyttö Rey (Daisy Ridley) saaden kaverikseen kääntymyksen tehneen ex-stormtrooperin nimeltä Finn (John Boyega)... Taistelukohtauksiltaan odotetun vaikkakin samalla myös kovin nähdynoloisen ookoo, mutta lähes täydelliseksi pannukakuksi tämän lässäyttää juurikin pääparinsa eli näyttelijätaidottomat Ridley & Boyega. Väsyneet vitsit, epäloogisuus suunnilleen kaikessa tekemisessä sekä tuon Kylo Renin kykyjen selittämätön vaatimattomuus eivät paranna asiaa - ja Yksinvaltiaankin sinällään vaikuttavannäköinen hahmo suorakopio "Beowulf"-leffan (2007) Grendelistä. Viaplay, vaadin rahani (16,95€) takaisin! Oscar Isaac, Lupita Nyong'o, Max von Sydow, Peter Mayhew (Chewbacca), Anthony Daniels (C-3PO). Loppukuvissa saadaan ihmetellä itse Luke Skywalker'ia eli tietenkin 64-vuotiasta Mark Hamill'ia.

Suffragette

Suffragette

Sarah Gavron 2015 draama

* * ½

Taistelu naisten äänioikeudesta Britanniassa käy kuumimmillaan 1910-luvulla, niinpä myös nuori äiti ja tekstiilityöläinen Maude Watts (Carey Mulligan) kiinnostuu liikkeen sanomasta: ensin vain kuunteluoppilaana mutta kohta jo miehensä (Ben Whishaw) harmistukseksi aktiivisena jäsenenä... Kohtuullisen informatiivisesti traagista tosihistoriaa kuvaava mutta henkilöhahmojensa syventämisessä puutteelliseksi jäävä kuvaus naisten heräämisestä taisteluun oikeuksiensa puolesta niin työpaikoilla kuin kotonakin viime vuosisadan alussa. Erityistä draamaa loppukohtauksessa jossa saatiin se kauan "kaivattu" todellinen marttyyri aatteelle, silti kesti tämänkin jälkeen vielä 15 vuotta ennenkuin täysimääräinen äänestyslupa englantilaisnaisille heltisi. Suomen ykkösasemaa tässä suhteessa koko maailmassa (Uuden-Seelannin ja Australian aiemmat lakimuutokset eivät olleet kokonaisvaltaisia mm. virkanimitysten suhteen) ei tietenkään katsottu maininnan arvoiseksi edes lopun globaalissa listauksessa, koska oltiin vasta pahainen ryssänvallan alainen suuriruhtinaskunta... eli uskomatonta kyllä vielä totaalisempi persreikä kuin nykyään. Brendan Gleeson, Helena Bonham Carter, Anne-Marie Duff, Geoff Bell, Meryl Streep, Romola Garai, Natalie Press, Adrian Schiller.

Survivor

Survivor

James McTeigue 2015 jännitys/toiminta

* * ½

Lontoon toimipisteen CIA-operaattori Kate Abbott (Milla Jovovich) huomaa tielleen kasattavan kaikenlaisia esteitä rutiinitiedustelujenkin yhteydessä, ja kohta joutuvansa peräti syytteisiin ”omapäisestä” sekä suorastaan rikollisesta toiminnasta – ymmärtäen samalla että kyseessä täytyy olla poikkeuksellisen laajamittainen terroristien salajuoni, tähtäimenään todellisen suuriskun toteutus joko Lontoossa tai... Tutuista kuvioistaan (”mahdottomine” sisäpiiri-pettureineen) huolimatta alusta loppuun tehokkaan pätevä meininki niin käänteiltään kuin hahmojensakin puolesta tekevät hommasta kevyesti katsomisen arvoisen. Omahyväisen toimintasankarin ruumiillistuma Pierce Brosnan vallankin nostaa osakkeitaan huimasti armottoman mutta terävä-älyisen palkkatappajan roolissaan, ja Jovovich edelleen nelikymppisenäkin sennäköinen herkkupala että voisi vaikka tilaisuuden tullen... oven hänelle avata. Toisaalta olisihan läkähdyksiin jahdattu leidi voinut myös lopulta nostaa vaan kätensä pystyyn, antautua ”omilleen” ja ilmoittaa näille epäluotettaville typeryksille että ”siinähän sitten kattelette teeveestä mitä New Yorkissa tapahtuu uutena vuotena”... Dylan McDermott, Roger Rees, Angela Bassett, Antonia Thomas, James D’Arcy, Frances de la Tour, Robert Forster, Antonia Thomas.

Tanskalainen tyttö

The Danish Girl

Tom Hooper 2015 draama

* *

Kööpenhaminassa 1920-luvulla asuva ja seurapiireissä varsin suosittukin taidemaalari-pariskunta Gerda (Alicia Vikander) ja Einar Wegener (Eddie Redmayne) haluaisivat uraansa koskevien ambitioiden lisäksi täydellistää liittoaan perheenlisäyksellä. Vaan sitten Einarin yhä voimakkaampi kiinnostus vaimonsa vaatteita kohtaan muuttuu pikkuhiljaa harmittomista roolileikeistä perusteellisesti rakenneltuun naishahmoon nimeltä 'Lili Elbe', josta miehen alkaa olla yhä vaikeampi päästää irti - eikä kohta tunne siihen mitään tarvettakaan... Dramatisoitu kertomus maailman ensimmäisestä kirurgisesti "korjaillusta" transgender-henkilöstä on odotetun laadukas ajankuvaukseltaan sekä tietenkin näyttelijäsuorituksiltaan, mutta jää silti etenemiseltään yhtä puuduttavaksi ja tapahtumaköyhäksi kuin suunnilleen kaikki (taide-)eliittipiireihin sijoittuvat teokset. Lisäksi Redmayne turhan epämaskuliininen persoona heti kättelyssä riittävään kontrastivaikutukseen, ja kaiken kaikkiaan (aivan kuten toisen "ulostulo"-leffan "Brokeback Mountain"in (2005) kohdalla) koko aihe ei ainakaan tätä heterojunttia suuresti hetkauta: jotkut ne vaan ilmeisesti syntyy liikaa sitä toista hormoonia sisällään ja "väärät" värkit alapäässä; henkilökohtainen asia jos mikään ikinä. Silti loppu onnistui koskettamaan jossain määrin, taitaa olla omakin lähtö lähellä... Matthias Schoenaerts, Sebastian Koch, Ben Whishaw, Amber Heard, Adrian Schiller.

Ted 2

Ted 2

Seth MacFarlane 2015 komedia

* ½

Puhuva lelunalle Ted (MacFarlane) haluaa pelastaa jo tulehtuneen vuodenikäisen avioliittonsa ja ehdottaa blondivaimolleen Tami-Lynn’ille (Jessica Barth) lapsen hankkimista. Siippa ihastuukin ajatukseen välittömästi, mutta valitettavasti hänen kohdallaan vuosien takainen runsas huumeidenkäyttö estää sekä omakohtaisen synnyttämisen että adoptoinninkin. Sen sijaan Tedilla alkaa samanaikaisesti aivan toisentyyppinen taistelu oikeuksiensa puolesta, kun valtio ei katso hänenlaistaan ihmetuotetta henkilöksi vaan ”omaisuudeksi”. Nyt tarvitaan parhaan kaverin John’in (Mark Wahlberg) ja nuoren hehkeän asianajajan (Amanda Seyfried) apua… Ehkä aavistuksen ensimmäistä osaa (2012) enemmän huvittaviakin läppiä siellä täällä, mutta edelleen jokaista onnistunutta seuraa vastapainona useampi todella väsynyt totuttuun malliin. Aivan karmeita kohtauksia kaikkinensa koko alkupuoli sekä se ikuisuuksia kestävä matka kohti New Yorkia, minkä lisäksi näihin törkyfarsseihinkin jostain syystä perinteisesti ympätyt mukavakavuudet (nyt lähinnä tietenkin tuohon Tedin kansalaisuus-tilanteeseen liittyen) haukotuttavat lapsellisuudessaan: todellinen asiakeskustelu kun aina päättyy siihen mistä sen oikeasti pitäisi alkaa. Giovanni Ribisi, Morgan Freeman, John Carroll Lynch, Sam J. “Flash Gordon” Jones, John Slattery, Patrick Warburton, Ron Canada, Bill Smitrovich. Julkkisvilahtelijoista mm. Jay Leno homoilee vessassa ja Liam Neeson ostaa muroja.

Tenavat-elokuva

The Peanuts Movie

Steve Martino 2015 animaatio

* * ½

Charles M. Schulz'in jo v.1950 luoman ala-asteikäisten lasten ja erityisesti "ikuisen epäonnistujan" Jaska Jokusen sattumuksista kertovan strippisarjakuvan tietokone-ajan versio, jossa kaikki periaatteessa kohdallaan mutta jotenkin jää vaille 1960-70-lukujen piirrettyjen sympaattisuutta ja henkeä. Ehkäpä suurimpana syynä hieman liian kova kiire esittelemään ne kaikki sarjan tutut perusgagit vuosikymmenten ajalta, lisäksi tuo Jaskan (Noah Schnapp) haaveiden kohde eli "Pieni Punatukkainen Tyttö" (Francesca Capaldi) olisi voinut jäädä edelleen täysin katsojan mielikuvituksen varaan... Alexander Garfin (Eppu), Hadley Belle Miller (Tellu), Venus Schultheis (Piparminttu-Pipsa), Rebecca Bloom (Maisa), Mariel Sheets (Salli), Noah Johnston (Amadeus). Jo muutama vuosi takaperin edesmennyt animaattori-legenda Bill Melendez hoitelee siitä huolimatta edelleen Ressun ja Kaustisen äännähtelyt.

Terminator: Genisys

Terminator Genisys

Alan Taylor 2015 scifi/toiminta

* * ½

Hämmentävästi ensin kuin suorakopiona ykkösosasta (1984) käynnistyvä, mutta sitten äkkiä aika näppäräksikin yhdistelmäksi lähinnä tuosta ja kakkosrytinästä ("T2" 1991) muotoutuva metallishow. Uudet naamat eivät sinällään häiritse, mutta pääsankareiden Jai Courtney'n (Kyle Reese) sekä Emilia Clarke'n (Sarah Connor) valjuus kylläkin - onneksi Jason Clarke "korruptoituneen" John Connor'in roolissaan ja ennen kaikkea tietenkin edelleen jo harmaantuneenakin ironiset letkauksensa hallitseva 68-vuotias Iso-Arska Schwarzenegger kompensoivat. ("Welcome back!", toivotan ainakin itse vilpittömästi papparaiselle.) Aikamatkailun lainalaisuuksia sekä loogisuuksia yritetään parhaan mukaan selitellä mutta helpommalla pääsee kun keskittyy vain erinäköisten ja -kykyisten robojen ihmettelyyn, joista ainoastaan kolmososan (2003) T-X jätetty nähtävästi "aika-avaruuteen ruikuttamaan"... J.K.Simmons, Dayo Okeniyi, Matt Smith, Courtney B. Vance.

True Story

True Story

Robert Goold 2015 draama/rikos

* *

Michael Finkel (Jonah Hill) on nuoresta iästään huolimatta jo paljon krediittiä kerännyt New York Timesin toimittaja, mutta viimeisimmän kansikuva-reportaasinsa totuudenvastaisuudet koskien nykypäivän orjatyöläisiä Afrikassa aiheuttaa niin irtisanomisen kuin maineensakin menetyksen. Vaan sitten mies kuulee että äskettäin Meksikossa pidätetty perhesurmaaja Christian Longo (James Franco) olisi käyttänyt pakomatkallaan Finkelin henkilöllisyyttä, ja toteaa jutussa piilevän ehkäpä jopa bestseller-kirjan aineksia… Nimikkeensä lunastaen varsin uskollisesti tosielämän tragediaa kuvaava, mutta ehkä siitäkin johtuen aika vaisuksi jäävä reportaasi kirjoittajasta joka yrittää tehdä ”trumancapotet”. Melkeinpä itse keissiäkin enemmän mielessä pyöri kuitenkin pitkin matkaa se että millä ihmeen ilveellä tuo Hillin punkero olisi Felicity Jones’in näköisiä kyennyt vaimokseen nappaamaan...? Maria Dizzia, Ethan Suplee, Robert John Burke, Byron Jennings, Gretchen Mol, Betty Gilpin, Seth Barrish, Robert Stanton.

© Bleecker Street Films/ShivHans Pictures/Groundswell Productions

Trumbo

Trumbo

Jay Roach 2015 draama

* * * *

V.1947 kuulu elokuva-käsikirjoittaja Dalton Trumbo (Bryan Cranston) kutsutaan antiamerikkalaisia ilmiöitä tutkivan ja jahtaavan paneelin eteen, eikä aikaakaan kun avoimesti kommunistisympatiansa myöntävä mies passitetaan monien muiden tavoin vankilatuomiota kärsimään. Vapauduttuaan "ikuiselle mustalle listalle" asetettu Trumbo onnistuu kuitenkin jatkamaan kirjoittajan uraansa salaa ja etumiesten avulla peräti suurmenestysten mitalla... Erinomaisen kiintoisa, seikkaperäinen ja kauttaaltaan mainiosti näytelty kuvaus eräästä "vapauden ykkösmaan" synkimmistä luvuista. Diane Lane, Elle Fanning, Louis C.K., Helen Mirren (Hedda Hopper), Michael Stuhlbarg (Edward G. Robinson), Alan Tudyk, John Goodman, Stephen Root, David James Elliott (John Wayne), Dean O'Gorman (Kirk Douglas), Christian Berkel (Otto Preminger), Richard Portnow (Louis B. Mayer), John Getz (Sam Wood).

Truth

Truth

James Vanderbilt 2015 draama

* * ½

Tunnetun ja arvostetun ajankohtaisohjelman 60 minuutin työryhmä toimittaja Mary Mapes'in (Cate Blanchett) johdolla saa hieman ennen vuoden 2004 vaaleja haltuunsa dokumentteja, jotka näyttävät todistavan "rikkaan suvun pojan" presidentti George W. Bush'in nauttineen erityiskohtelua samalla kuin huonompiosaisia nuorukaisia lähetettiin joukolla Vietnamiin 1960-70-lukujen vaihteessa. Valitettavasti kyseiset paperit eivät ole alkuperäisiä vaan signeerauksia myöten valokopioita, joten ne on verrattain helppo "vihollisleirin" tuomita väärennöksiksi. CBS-yhtiön johto vaatii alaisiltaan kiihkeästi lisätodisteita päiden putoamisen uhalla... Kohtalainen kuvaus mainettaan köykäisemmän uutisohjelman (mm. miljoonayleisön vuosituhannen vaihteessa saanut "Suomi-spesiaali" oli oikeasti täysi farssi) surullisenkuuluisasta Bush-"paljastuksesta", mikä johti sittemmin jopa veteraani-ankkuri Dan Rather'in (Robert Redford) eroon. Tosin 73-vuotiaan miljonääri-papparaisen eläkkeellejoutuminen mistään hommasta ei nyt minuun elämää suurempaa vaikutusta tee, ja yhtälailla koko jutun selkeä ylidramatisointi kohtauksesta toiseen puuduttaa - myös Blanchettista olisi voitu tehdä vähän vähemmän itkupilli. Topher Grace, Dennis Quaid, Elizabeth Moss, Bruce Greenwood, Stacy Keach, John Benjamin Hickey, David Lyons, Dermot Mulroney, Rachael Blake.

Vakoojien silta

Bridge Of Spies

Steven Spielberg 2015 draama

* * ½

Neuvostovakooja Rudolf Abel (Mark Rylance) jää FBI:n haaviin Brooklynissa New Yorkissa keskellä Kylmän Sodan hyisimpiä ajanjaksoja v.1957. Kuolemantuomiokin saattaisi tulla kyseeseen, mutta siltä miehen yrittää pelastaa asianajajakseen määrätty vakuutuslakimies James Donovan (Tom Hanks) mm. sillä perusteella että Abelia voisi käyttää myöhemmin kenties "vakoojienvaihto-välineenä" jos tarpeen. Ja noin kolmen vuoden päästä tällainen tilanne realisoituukin U2-lentäjä Francis Gary Powers'in (Austin Stowell) pudottua Neuvostoliiton yllä, tämän mennessä antamaan selvien toimintaohjeiden vastaisesti ottaa itsensä elävänä kiinni... Pätevä kiintoisan tositapauksen filmatisointi jossa etenkin Hanks sekä oscaroitu Rylance pistelevät parastaan - silti sen verran koruttomasta tarinasta kyse että myös melkoista ylidramatisointia jouduttu harrastamaan siellä täällä. Otsikko viittaa vaihto-operaation suorituspaikkaan eli Glienicke-siltaan Berliinissä. Amy Ryan, Alan Alda, Scott Shepherd, Sebastian Koch, Mikhail Gorevoy, Peter McRobbie, Michael Gaston, Domenick Lombardozzi.

Vares -Sheriffi

Hannu Salonen 2015 rikos/toiminta

* ½

Yksityisetsivä Jussi Vares (Antti Reini) oli osunut toisen uhrin kutsusta vuosi takaperin ensimmäisenä rituaalisen kaksoismurhan – mies ja nainen – tapahtumapaikalle. Edelleen asian takia painajaisia näkevänä nuuskijaveteraani ei kauaa mieti kun rikas leskirouva (Hannele Laaksonen) ottaa yhteyttä ja tarjoaa rahakasta toimeksiantoa kummityttönsä kohtalon selvittämiseen. Tutulta komisariolta (Ilkka Heiskanen) saadut vähät vihjeet eväinään Vares uppoutuu syvälle Turun alamaailmaan… 1) Henkilöhahmot: sarjakuva-karikatyyrejä, 2) toiminta: halpaa kuvakikkailua, 3) vuoropuhelu: epäuskottavaa niin ulosanniltaan kuin sisällöltään. Itse Reini kuitenkin taas kerran ok eikä juonessakaan sinänsä mitään vikaa – paitsi että mitä hittoa se koko tähtikuviojuttu meinasi? Jasper Pääkkönen, Karoliina Blackburn, Jukka-Pekka Palo, Jukka Puotila, Jarmo Perälä, Konsta Mäkelä, Miska Kaukonen, Robert Enckell, Uolevi Ojala. Apteekki-ravintolan kantapeikot Eppu Salminen ja Matti Onnismaa eivät olleet vieläkään kupsahtaneet maksakirroosiin.

The Vatican Tapes

The Vatican Tapes

Mark Neveldine 2015 kauhu

* *

Vatikaanikirkon “demoninmetsästäjä”-kardinaalit (Peter Andersson, Djimon Hounsou) huolestuvat perinpohjin nähdessään heille lähetetyn tallenteen nuoren Angela-nimisen amerikkalaisnaisen (Olivia Taylor Dudley) psykiatrisen hoidon yhteydessä tehdystä haastattelusta. Salaperäiset tapahtumat kuolemaanjohtavine onnettomuuksineen kyseisen potilaan ympärillä olivat alkaneet paria kuukautta aiemmin voimistuen voimistumistaan, ja ainakin pappien mielestä Angelan kohdalla voisi olla harhaanjohtavaa puhua enää pelkästään riivausilmiöstä… Dokumentinomaisine turvakamera- yms. nauhoitteineen realismiin pyrkivä mutta samalla elokuvallisen tehonsa pitkälti menettävä antikristus-tarina ei tuo muutenkaan mitään uutta katolilaiseen pelotteluperinteeseen, huolimatta asiallisista näyttelijäsuorituksistaan ja etenkin minulle entuudestaan tuntemattoman pääosablondin rooliinsa heittäytymisestä. Viimemainittu jätetään loppujen lopuksi vapaasti mellastamaan ihmiskunnan keskuuteen, jos sitä nyt kukaan nykymenon keskellä edes huomaisi… John Patrick Amedori, Dougray Scott, Michael Peña, Kathleen Robertson.

Victor Frankenstein

Victor Frankenstein

Paul McGuigan 2015 draama/kauhu

* *
Lontoolaisen 1800-luvun sirkuksen pienikokoisella kyttyräselkä-klovnilla (Daniel Radcliffe) on niin surkea elämäntarina takanaan ettei itsekään tiedä edes virallista nimeään. Eräänä päivänä salainen ihastuksen kohteensa eli trapetsitaiteilija Lorelei (Jessica Brown Findlay) putoaa kesken esityksen korkeuksistaan, jolloin rujo miehenpuoli pääsee esittelemään omalla ajalla hankkimiaan anatomian taitojaan pelastaen neitosen hengen. Sattumoisin paikalle osunut pakkomielteinen tiedemies Victor Frankenstein (James McAvoy) päättää tehdä pikku "sankarista" avustajan itselleen ja nimeää miehen 'Igor'iksi... Hyviäkin juttuja sisältävä ties monesko kauhuklassikon filmiversio, mutta henkilöhahmotuksiltaan valitettavan puolitiehen jäävä - koskien mainittujen lisäksi mitä suurimmassa määrin myös tuota omien hämärien motiiviensa ajamaa komisariota (Andrew Scott). Tohtorin eloonsaattamat hirvitykset sentään riittävän vaikuttavan näköisiä, mutta niidenkin kasaamisprosessiin olisi voitu paneutua edes vähän tarkemmin. Neljästä keskeisestä miesnäyttelijästä pisin on nuorta mutta häikäilemätöntä rahamiestä esittävä 175-senttinen Freddie Fox (Radcliffe 165, McAvoy 170, Scott 173), en sitten tiedä oliko tässä joku ajatus takana? Daniel Mays, Charles Dance, Callum Turner, Bronson Webb, Spencer Wilding (Hirviö).


The Walk

The Walk

Robert Zemeckis 2015 draama/jännitys/komedia

* * ½

Nuori ranskalainen katujonglööri nimeltä Philippe Petit (Joseph Gordon-Levitt) näkee eräänä päivänä 1970-luvun alussa aikakauslehdessä kuvan New Yorkissa rakenteilla olevista "maailman korkeimmista" World Trade Center -kaksoistorneista. Myös nuorallatanssin mestaritaitajana hän alkaa heti pakkomielteenomaisesti haaveilla kaikkien aikojen tempusta eli tietenkin pilvenpiirtäjien välisestä vaijerikävelystä. Homman ehdottomasta laittomuudesta huolimatta Philippe saa apureikseen muutamasta kaverista koostuvan "iskuryhmän", vanhan sirkusveteraanin (Ben Kingsley) sekä tuoreen tyttöystävän (Charlotte Le Bon) lisäksi... Gordon-Levittin mainion energisestä pääosasuorituksesta huolimatta tuon kaikkien tiedossa olevan ja odottaman kliimaksin valmisteluvaihe on epäilykset täyttäen usein melko pitkäpiimäistäkin tavaraa, mutta sitten koittaessaan upeasti toteutettu loppushow lähestulkoon korvaa vaivan: litteältäkin skriiniltä saa kunnon säväreitä yli 400 metrin korkeudessa keikkuvaa heppua ihmetellessään, ja voi hyvin kuvitella millainen kokemus tuo onkaan ollut IMAX-teattereiden 3D-näytöksissä... Lisäksi myöhemmät murhenäytelmät tietäen kaihoisakin oodi ikuisiksi ajoiksi pois pyyhkäistyille nähtävyyksille. Suurimman mietinnän aiheen omalla kohdalla sai aikaan kummallisen vähän jos ollenkaan esityshetkellä mahdollisesti vallitsevien sää- ja etenkin tuuliolojen läpikäynti, kaikesta muusta kylläkin keskustellaan loputtomiin... kun ainakin itse olin kuvitellut että noissa korkeuksissa käy jatkuva vähintään kahdeksan boforin puhuri. James Badge Dale, Clément Sibony, César Domboy, Steve Valentine.

© Parts and Labor/RT Features/Rooks Nest Entertainment/Code Red
Productions/Scythia Films/Maiden Voyage Pictures/Mott Street Pictures/
Pulse Films/Very Special Projects/A24

The Witch

The VVitch: A New-England Folktale

Robert Eggers 2015 kauhu

* * *

Amerikan itärannikon uudisraivaajien keskuudessa vallitsee tunnetusti äärimmäinen puritaanisuus ja taikauskoisuus vielä 1600-luvulla, niinpä sen varjolla oli tekaistujenkin syytteiden nojalla naapureiden helppo päästä eroon yhteisönsä ei-toivotuista jäsenistä: ja jostain tällaisesta on todennäköisesti kysymys myös erään seitsenhenkisen perheen tullessa karkoitetuksi erämaahan paikallisen kyläoikeuden päätöksellä. Joenvarteen pystytetystä kohtuullisen toimivastakin maatilasta huolimatta hylkiön leima tuntuu vahvana kaikkien yllä - ja sitten kun lähimetsässä luuraava OIKEA noita (Bathsheba Garnett/Sarah Stephens) ryöstää vielä perheen pikkuvauvankin niin yhä pahemmat murhenäytelmät ovat vain ajan kysymys… Koruton hysteriakuvaus kiehtoo kaikessa lohduttomuudessaan ja toivottomuudessaan, mutta tuottaa samalla suurimmat ongelmatkin: ensinnäkin se hölmöys että porukalla oli siis tietämättään poikkeuksellisen pätevät syyt uskonnolliseen paatokseensa, kun olivat näköjään tällä kertaa ihan todellisen paholaismaisen kirouksen uhreja. Ja mikähän mahtoi olla varsinainen suunnitelma pojalla (Harvey Scrimshaw) ja isosiskolla (Anya Taylor-Joy) kun yötä myöten lähtivät kaksistaan etsimään mitälie johtolankoja(?) pitkin metsiä pyssy kourassa jne... Mutta joka tapauksessa rohkeudelle tehdä näin sokeroimaton, kaikki perhearvot rikkiräjäyttävä kauhutragedia sekä uudelle ”tyttötähdelle” Taylor-Joylle pakko heruttaa pisteitä. Ralph Ineson, Kate Dickie, Ellie Grainger, Lucas Dawson.

9. huhtikuuta

9. april

Roni Ezra 2015 sota

* *

Varmastikin ihan totuudenmukainen mutta odotetusti yhtäläisen pienimuotoisen vaatimattomaksi jäävä ”sotakuvaus” kuin oli koko yhden päivän vienyt Tanskan miehityskin Natsi-Saksan toimesta, Hitlerin tarvitessa kauttakulkureittiä Pohjoisen päänäyttämöä Norjaa silmälläpitäen. Silti vähän ihmetyttää juuttien touhu: koko ajan tiedossa mitä sieltä on tulossa eikä edes minkäänlaisia panssarintorjunta-aseita käytössä, ja kuitenkin piti yrittää hetken rypistellä… Kaupunkiensa ja kansalaistensa onneksi hallitus kera kuningas Kristian’in saivat riittävän nopeasti homman poikki, joten sitä huvittavampia nuo lopun ”sotaveteraanien” jutustelut - mutta kykenihän sentään paikallinen vastarintaliike neljän vuoden miehityksen aikana usein kiitettävän tehokkaaseenkin toimintaan. Pilou Asbaek, Lars Mikkelsen, Elliott Crosset Hove, Simon Sears, Gustav Dykjaer Giese.

Yksin Marsissa

The Martian

Ridley Scott 2015 scifi/draama

* *

Kuolleeksi luultu astronautti Mark Watney (Matt Damon) jää yksikseen Mars-planeetan pinnalle muun tutkimusryhmän pelastautuessa viime hetkillä myrskyn kurimuksesta ja aloittaessa ennenaikaisen kotimatkan kohti Maapalloa. Onneksi paikalle jää myös jo aika pitkälle rakennettu tukikohta varustuksineen, silti tarvittaisiin ihmeitä miehen hengissä pysymiseen seuraavat kolmisen vuotta eli aikaisin aikataulu millä pelastusretkikunnan olisi mahdollista avuksi saapua... Alkupuoli sujuu vielä ihan mukavasti pienine uskottavuusepäilyksineenkin kekseliään miehen puuhia seuratessa, vaan sitten lähes kaikki sortuu (jälleen kerran!) niihin pelastusoperaatioon liittyvien hurmahenkisten mahdottomuuksien myötä. Sitäpaitsi se natsimaisen rasistinen tilanne ettei koko avaruusmatkaaja-porukasta löydy yhtään mustaihoista ehti jo saada haukkomaan hapen puutteessa henkeä, kunnes kaikkien huojennukseksi NASA:n tärkeimmäksi mieheksi paljastuu ylivertainen Morgan Fr... eikun Chiwetel Ejiofor... No jaa, toisaalta mikään asia universumin missään kolkassa ei ole ollut yhtä itsestäänselviö kuin tällaiset "kompensaatiot" amerikkalaiselokuvissa viimeiset 30 vuotta. Jessica Chastain, Kristen Wiig, Jeff Daniels, Michael Peña, Sean Bean, Kate Mara, Sebastian Stan, Aksel Hennie.

Youth

Youth

Paolo Sorrentino 2015 draama

* *

Kuuluisa brittiläinen säveltäjä-kapellimestari Fred Ballinger (Michael Caine) kieltäytyy jyrkästi matkustamasta Lontooseen johtamaan henkilökohtaisesti suurta juhlakonserttia, itsensä kuningattaren sekä prinssi-puolisonsa toiveista huolimatta. Asuttamansa sveitsiläisen luksushotellin tarjoamat viihdykkeet riittävätkin mukavasti iäkkäälle taiteilijalle, myös seurapiirin osalta: mm. amerikkalainen elokuvaohjaaja ja samalla vuosikymmenten takainen ystävä Mick Boyle (Harvey Keitel), nuori menestyvä näyttelijä Jimmy Tree (Paul Dano) sekä oma assistentti-tytär Lena (Rachel Weisz)... Teräviäkin huomioita niin taiteilija-, julkkis- kuin yleensä elämästä tässä veteraaninäyttelijöiden tour de forcessa, höystettynä lopussa vielä 77-vuotiaalla Jane Fonda'lla. Valitettavasti kaikki kohtaukset koskien ihmisiä ympärillään tuntuvat teennäisiltä ja väkisinympätyiltä, pahimpana esimerkkinä se "mykkä" pariskunta - ja tuskin maailman itseriittoisinkaan kaveri kuten Dano niin vajaa olisi että tuntisi tarvetta päästä koittamaan Hitler-rooliasun vaikutusta vastaantulijoihin...! "Miss Universum" (Madalina Diana Ghenea) esittelee ujostelematta täydellistä vartaloaan ja "Diego Maradona" (Roly Serrano) on tukehtua läskeihinsä. Ed Stoppard, Alex Mcqueen, Robert Seethaler.

Zipper

Zipper

Mora Stephens 2015 draama

* *

Jo 13 vuotta Jeannie’nsa (Lena Headey) kanssa onnellisesti naimisissa ollut ja pienen pojan isä Sam Ellis (Patrick Wilson) on komea menestyvä lakimies, jolle muuan Washingtonin silmäätekevä perhetuttu (Richard Dreyfuss) ehdottelee sitten eräänä iltana peräti senaattorin virkaan ehdolle asettumista. Ellis sortuu kuitenkin samoilla tietämillä ”vanhanaikaiseen”, eli ei voi vastustaa eliittiluokan seuralaispalvelua tarjoavan nettisivuston houkutuksia… Omat tyypilliset aihionsa tirkistely- ja sensaatiohaluisille toki sisältävä ”potentiaalisen mahtimiehen” kujanjuoksu, mutta koska koko soppa yksiselitteisesti pelkästään päähepun löysän vetoketjun (hehe) aikaansaannosta niin täysin tyhjänpäiväiseksi jää. Pajavasaralla taottua moraalisaarnaa ei näin ollen pelasta edes keskimääräistä suorasukaisempi softcore-porno, Wilsoninkin kärsiessä tästä ”liian komean miehen” vakiosyndroomasta: itsensä esittäminen/esittely riittää, yhtään enempää ei pidä eikä saa näytellä. Ray Winstone, Dianna Agron, Christopher McDonald, Alexandra Breckenridge, Penelope Mitchell, Thomas Francis Murphy, Derrick Denicola, Elena Satine.

Paras elokuva: Ex Machina (Alex Garland)
Miespääosa: Bryan Cranston (Trumbo)
Naispääosa: Rebecca Ferguson (Mission: Impossible -Rogue Nation)
Miessivuosa: John Goodman (Trumbo)
Naissivuosa: Evangeline Lilly (Ant-Man)
Golden Turkey: San Andreas (Brad Peyton)